Janina Fry

Talon sisustuksen suunnittelua

Teksti:
Janina Fry

Olen tässä muutaman päivän pyöritellyt tätä luonnosta koneellani. Mielessä pyörii niin tanssi kuin talon sisustuksen suunnittelu. Täytyy sanoa, että yllättävän mukaansa tempaavaa tämä tanssi on. Nyt kun eletään viimeisiä päiviä ennen ensimmäistä liveä ajatukset pyörivät lähinnä sunnuntain tanssi-lajissa. Päivät kiitävät ja varsinkin kun on lisäksi tehnyt myös kuvauksia ja haastatteluja eri medioille tanssin tiimoilta päivät ovat olleet pitkiä ja hektisiä. Tänään minulla on ensimmäinen ilta kotona perheen kanssa tällä viikolla. Ruokahuolto on pyörinyt lähinnä Wolt applikaation avulla. Toivon, että tähän kaikkeen muodostuisi pikkuhiljaa rutiini ja pystyisin olemaan enemmän läsnä myös patojen äärellä, koska ruoanlaitto on niin ihanaa ja meditatiivista. Tässä kaiken muun lomassa on tietenkin taloprojektin eteenpäin vieminen ja siitä ajattelinkin lähinnä nyt kirjoittaa. Tekee hyvää ajatella muuta välillä kuin tanssia. Huomenna on kenraaliharjoitus joten on hyvä ladata akkuja sitä varten. Tässä siis inspiraatio-kuvia ihailtavaksi.

Pinterest

Uuden kodin värimaailma

Olen viimeisten kuukausien aikana pyöritellyt mood boardia ja miettinyt mikä onkaan uuden kodin punainen lanka. Meillä on todella ammattitaitoinen sisustussuunnittelija Kia Huumonen joka on saanut nopeasti kiinni ajatuksistamme ja hän onkin tehnyt suuren työn etsimällä meille hinta/laatu suhteeltaan täydelliset materiaalit eri tiloihin. Olemme haluneet pitää tilat raikkaina ja kodikkaina. Tässä muutama kuva mood boardista mihin suuntaan talon sisustusta viedään. Haluan kodikkuutta ja toimivuutta mutta samalla ripauksen ylellisyyttä. Luonnonmateriaalit kuten kivi ja puu ovat sisustuksen kulmakiviä.

Pinterest

Minkälaiset portaat

Portaat ovat mielestäni talon selkäranka. Haluan että ne ovat jykevät eivätkä natise kun niissä kulkee. Pienen tutkimustyön jälkeen löysin Grado Design Oy:n. Heidän portaat valmistetaan käsityönä Suomessa. Ihastuin heidän mallistossa KIDE-portaisiin. Ne näkyvätkin artikkelin pääkuvassa. Portaissa ei löydy ruuveja, pultteja eikä näkuyviä kiinnikkeitä. Portaiden runko on valmistettu teräksestä ja se on siro ja silti jykevä. Askelmat valmistetaan masiivipuusta ja materiaalina voidaan käyttää koivua, tammea tai saarnia. Porrasaskelmien alalaitaan asennetaan LED-valot. Valot ovat tyylikkään eleettömät niin ylä kuin alapuolelta katsottuna ja tuovat turvallisuutta portaiden käyttöön hämärässä. Lisäksi ne antavat portaille näyttävyyttä ja nostaa ne esille sisustuselementtinä.

 

Muut tilat

Muista tiloista yksityiskohtaisemmin matkan varrella koska vielä jumppaamme erilaisten valintojen keskellä. Hyvä on ottaa pala kerrallaan ja mutustella miltä kokonaisuus tuntuu. Näitä kun ei sitten heti lähdetä muuttamaan. Toivottavasti😅

Pinterest
Pinterest
Pinterest
Kuvassa materiaalit jotka tulevat yhteen wc-tilaan.
Porrasaskelmien eri sävyvaihtoehdot ja Pergon parketti.

Toivottavasti inspiroidut kuvista yhtä paljon kuin minäkin.
Janina <3

 

X