Janina Fry

Tunnelmia Tukholmasta

Teksti:
Janina Fry

Koska ulkomaanmatkoja ei ole ollut viimeiseen pariin vuoteen olin melkein liikuttunut kyyneliin kun tein matkan Tukholmaan tässä kesän kynnyksellä. Kuten kerroin aiemmin täällä blogissa jouduin sairastamaan koronan maaliskuun loppupuolella. Eli matkaan lähdin todistuksella sairastetusta koronasta joten liikkuminen oli yllättävän helppoa. Se onkin ainoa positiivinen asia mitä siitä taudista seurasi. Koska reissu tuntui niin ainutlaatuiselta ajattelin laittaa tunnelmia Tukholmasta tänne blogiin.

Minulle mielenkiintoinen kohtaaminen oli Ruotsin ”euroviisukuninkaan” Christer Björkmanin tapaaminen. Olen nuorena lukenut paljon ruotsalaisia aikakausilehtiä ja muistan Christer Björkmanin jo sieltä 80-luvulta lähtien. Vierailimme hänen ihastuttavassa kodissa ja hänellä on muuten aivan maagisen kaunis puutarha jota hän hoitaa itse.

Hotel Rival Stockholm

Tällä reissulla majoituimme Södermalmin Mariatorgetin laidalla sijaitsevaan Rival Hotel Stockholm jonka omistaja on legendaarinen Abban Benny Andersson. Ihastuttava art deco-henkinen sisustus oli kiehtova. Hotellin yhteydessä on myös suosittu teatteri ja keikkapaikka. Voin vain kuvitella miten täällä musiikki soi kun livetapahtumia saa jälleen alkaa toteuttamaan.

Kun vihdoin pääsin hotellille pitkän päivän jälkeen nautimme illallisen ja sen jälkeen hypähdin kuumaan kylpyyn. Kylpy tuntui taivaalliselta reissussa rähjäntyneelle keholleni. Hotellihuoneen terassilta avautui näkymä yli Tukholman kattojen ja istuimme vielä hetken siinä nautiskellen lasit kuohuvaa ennen kun oli aika pujahtaa puhtaiden valkoisten lakanoiden uumeniin unten maille.

Seuraava päivä Tukholmassa oli sateinen mutta se ei paljon haitannut. Toukokuinen sade sai kaikki puiden lehdet loistamaan entistä vihreämpänä ja kävelin punaisella sateenvarjollani pitkin Söderin katuja. Aiempina Tukholman matkoilla olen melkein aina majoittunut Östermalmin alueelle ja oli kiva katsella kaupunkia hieman eri näkökulmasta. Siltäkin osin oli aivan erilaista koska en käynyt oikeastaan missään shoppailemassa vaan keskityin ihmisiin ja kaupungin kauneuteen.

Törmäsin myös yhteisten tuttujen kautta Per Gessleen. Saatoin muuten laulaa lurauttaa It must have been love-biisin kertosäkeen hänelle innostuksissani kun kuvailin taksimatkaani sateisen Tukholman läpi. Huomaan olevani aivan pulppuavan ylisosiaalinen tämän pitkän pandemian aiheuttaman sosiaalisen deprivaation jälkeen.

Lentokoneessa istuminen ja nouseminen pilvien yläpuolelle itsessään sai myös aikaan pienen tunnekuohun.

 

Tämä saattaa nyt kuulostaa hieman hihhulilta mutta minusta tuntuu, että olen lähempänä poisnukkuneiden rakkaiden sieluja kun olen yläilmoissa. Oli miten oli, on ihanaa antaa itsensä suurien tunteiden vietäväksi.

Iloa viikkoosi,

Janina

 

 

 

X