Janina Fry

Uuden vuosikymmenen kynnyksellä

Teksti:
Janina Fry

Joka päivä on täynnä valintoja jotka vievät meitä suuntaan tai toiseen. Joihinkin asioihin reagoimme aina vahvasti tunteella ja syy tähän löytyy usein menneisyydestämme. Näitä mietin nyt näin uuden vuosikymmenen kynnyksellä. Miten menneisyys on vaikuttanut valintoihini? Sen verran on katsottava taaksepäin, että ottaa virheistään opiksi. Vaikka tärkeintä onkin elää hetkessä. Nyt kun pohdin mitä olen erityisesti halunnut viime vuoden aikana kehittää itsessäni huomaan, että kaiken alla on yksi iso asia joka vaikuttaa kaikkeen ja se on meditaatioharjoite. Olen vihdoinkin tämän vuoden aikana onnistunut tuomaan sen jokapäiväiseen elämääni enemmän tai vähemmän. Tärkeä asia kokonaisuuden kannalta on ollut minulle rajata tarpeeksi omaa aikaa itselleni päivittäin tätä varten. Kyseessä on samalla ollut eräänlainen itsensä uudelleenohjelmointi ja bullshitin tunnistaminen niin sisälläni kuin ympärilläni.

Itsensä uudelleenohjelmointi

Viime kesänä kävin käänteentekevän intensiivivalmennuksen jossa tietoisesti hidastin tahtiani ja pysähdyin kuuntelemaan myötätunnolla itseäni. Olin useamman vuoden puskenut hampaat irveessä eteenpäin poukkoillen kuin jänis ajovaloissa. Ettei nyt vaan joku kuvittelisi, että vaikea elämäntilanteeni vaikuttaisi työhöni. Tarkoitan siis sitä aikaa kun lapset ovat olleet pieniä ja omat vanhemmat kumpikin sairastuneet vakavasti. Minulla ei ollut käsikirjaa sille miten käsitellä tätä elämänvaihetta eikä sitä ole meillä kenelläkään. Me reagoimme eri tavalla vastoinkäymisiin. Tärkein asia jonka olen tehnyt itseni hyväksi menneen vuoden aikana on ollut juuri tämä hidastaminen. On ihan hyvä hidastaa ja vain olla tässä, puhdistaa pöytä ja katsella rauhassa ympärilleen. Minkälainen tämä mennyt vuosikymmen on ollut? On ollut niin paljon hyvää ja ihanaa kuten se, että olen saanut seurata lasteni kasvua ja kehitystä. Mies joka on pysynyt rinnallani niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Samalla tähän vuosikymmeneen on kuulunut näitä suuria menetyksiä.

Myrskyn läpi repaleisilla purjeilla

Nyt on aika hengittää syvään, antaa itselleni halauksen ja kiittää siitä että olen purjehtinut tämän kaiken läpi vaikka myrsky on paikoin ollut kova ja purjeetkin revennyt vaikka isoisäni opetti jo varhain purjeiden reivaamisesta. Annan itselleni myös anteeksi kapinointiani, tietämättömyyttäni ja ymmärtämättömyyttäni suurten tuntemattomien asioiden edessä jolloin en ole osannut juuri silloin tehdä oikeita valintoja ja astun uudelle vuosikymmenelle kaikista näistä elämänkokemuksista toivottavasti viisastuneena. Koko ajan ei tarvitse suorittaa jotain lunastaakseen paikkaansa tässä maailmassa. Tämä on ollut vuoden 2019 tärkein oppi ja tämä asettaa askelmerkit kaikelle tekemiselleni tästä eteenpäin.

Rakasta itseäsi

2019 on ollut vuosi jolloin olen alkanut puhumaan itselleni lempeästi rakkaudella. Oppinut reagoimaan mahdollisimman nopeasti ahdistustiloihin. Ei pakenemalla, vaan itseäni kohti menemällä vahvistaen juuri näissä vaikeissa hetkissä kehoyhteyttäni. Kehoyhteyden vahvistaminen tapahtuu luonnollisesti urheillessa ja ylipäätänsä liikkuessa. Kylmässä vedessä uiminen tekee minulle myös sitä. Kaiken tämän lisäksi harjoitteeni tehtävä on saada itseni tuntemaan vahvasti koko kehon olemassaoloa ja tuntemaan elämän väreily joka solussa. Teen töitä sen eteen, että pystyn ylläpitämään jatkuvasti tätä vahvaa kehoyhteyttä ja laajempaa tietoisuuden tasoa josta käsin itsensä ja maailman kohtaaminen on lempeämpää ja oikeudenmukaisempaa.

Tässä ajassa ja iässä minulla ei ole varaa hukata tätä taitoa vaan sitä on vaalittava. Olen nainen jonka naiseus on ehkä joidenkin mielestä kokenut kovan kolauksen mutta tässä ja nyt tunnen itseni vahvaksi ja naiselliseksi kaikkien arpieni kanssa. En aio enää hylätä itseäni vaan syleillä itseäni rakkaudella. Se tuntuu hyvältä ja se on parasta mitä voin itselleni ja perheelleni tehdä.

© Pinterest

Elämä on matka jossa todellakin pitää muistaa nauttia nimenomaan matkasta eikä määränpäästä 😉

Toivotan teille kaikille mitä parhainta uutta vuotta ja vuosikymmentä 2020!

Janina

X