Mainos: Eucerin
Mainos Janina Fry 360°

Vihdoinkin sain apua ihon pigmenttiongelmiin

Teksti: Janina Fry

Kaupallinen yhteistyö Eucerin

Rakastan aurinkoa ja elän auringosta, onhan toinen nimeni Päivänsäde. Kuulun siihen ikäpolveen, joka nuorena nautti aika huolettomasti auringosta ja se näkyy valitettavasti ihossani. Liiallinen auringonotto vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Jos jotakin voisin muuttaa menneisyydessäni, se olisi auringonpalvontasessiot pelkällä aurinkoöljyllä ilman suojakerrointa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. Silloin tuntui, että ei voi koskaan olla riittävän ruskettunut.

Yksi kerta aurinkoa riitti

Onneksi tänä päivänä olemme paljon varovaisempia auringonoton suhteen kuin ennen. Olen myös itse viimeiset pari vuosikymmentä suhtautunut onneksi viisaammin auringonpalvontaan ja suojannut ihoa. En pelkästään suojakertoimilla vaan myös viettämällä päivän kuumimman ajan varjon alla.

Silti eräällä kuvausmatkalla muutama vuosi sitten, kun kuvasimme Miamin paahtavan kevätauringon alla, unohtui vain yhtenä päivänä meikkaajalta suojakerroin meikkivoiteen alta ja sen seurauksena minulle pamahti poskiin pigmenttiläiskät.

Mitä pigmenttiläiskät ovat?

Pigmenttiläiskiä syntyy, kun iho alkaa tuottaa liikaa melaniinia. Hyperpigmentaatioon voi olla eri taustasyitä kuten esimerkiksi altistiminen auringolle tai hormonimuutokset. Tietyt lääkeaineet voivat myös aiheuttaa pigmenttiläiskiä. Lisäksi ikääntyminen ja perimä vaikuttavat pigmenttiläiskien syntyyn.

Olen testannut erilaisia pigmenttiläiskiin tarkoitettuja tuotteita vaihtelevalla menestyksellä, mutta mikään ei ole tehonnut niin hyvin kuin nyt kokeilemani Eucerinin Anti-pigment -tuotteet. Muutokset ovat selkeästi nähtävissä jo kuukauden sisään aloituksesta.

Tuloksia kuukaudessa

Aloitin Eucerin-sarjan käytön joulukuun puolivälissä ja olen käyttänyt tämän hoitolinjan seerumia, täsmähoitopuikkoa sekä päivä-, että yövoidetta säännöllisesti jo kuukauden ajan.

Olen käyttänyt tuoteita päivittäin. Aamuisin käytän Spot Corrector -täsmähoitoa tummille alueille ja sen jälkeen levitän Anti-pigment-sarjan päivävoiteen. Päivävoiteen koostumus on kevyt eikä jätä valkoista pintaa niin kuin monet pigmenttimuutoksiin tarkoitetut voiteet tekevät. Nyt talvella käytän myös sarjan seerumia päivävoiteen alla, koska iho on kuivempi. Tämä yhdistelmä toimii ihanasti meikinpohjustukseksi.

Seerumia suositellaan käytettäväksi kerran päivässä, joten kun kelit lämpenevät ja iho ei ole niin pintakuiva voisin käyttää seerumia vaihteeksi yövoiteen alla. Yövoide on koostumukseltaan hieman täyteläisempi, mutta imeytyy nopeasti. Eucerin Anti-pigment -sarjassa on miellyttävä ja puhdas kurkkumainen tuoksu. Voin sanoa, että tämän kokeilukokemuksen myötä aion jatkaa tuotesarjan käyttöä myös tästä eteenpäin.

Tässä kuvasarjassa näet, miten kasvojen ihon pigmenttimuutokset ovat vaalentuneet kuukauden sisällä.

Talvi on paras aika aloittaa pigmenttiläiskien hoito ja käsittely, kun iho ei altistu samalla tavalla auringon säteilylle. Ihon suojaaminen auringolta kannattaa aloittaa suojakertoimilla jo tammikuussa, koska valon määrä lisääntyy huomattavasti keväthangilla ja lumi heijastaa aurinkoa kaksinkertaisesti. Kevätaurinko saattaa siis tummentaa pigmenttiläiskät hetkessä, jos et ole varuillasi. Tämä siis myös muistutuksena itselleni. 

Käytössäni oli siis Eucerinin Anti-Pigment-sarjan tuotteet:

Anti-pigment Dual Serum

Tehoseerumi, jossa roosanvärinen sylinteri sisältää melaniinin tuotantoa vähentävää thiamidolia ja valkea sylinteri kosteuttavaa hyaluronihappoa.

Anti-pigment Day Cream

Päivävoide sisältää suojakertoimen, SPF 30 +. Voide kosteuttaa ja ehkäisee pigmenttiläiskien muodostumista.

Anti-pigment Night Cream

Yövoide kosteuttaa ja ravitsee sekä vähentää ihon melaniinin tuotantoa. Voide tukee ihon uusiutumista yön aikana.

Anti-pigment Spot Corrector

Hajusteeton täsmähoito hyperpigmentaatioon eli ihon tummentuneille kohdille.

© Janina Fry

 

 

Lue myös

X