Lifestyle

10 x Satunnainen treenifakta minusta

8.7.2019 Teksti: Jenni Ukkonen

Bongasin ennen lomalle lähtöä muutamasta eri blogista tämän satunnaisten treenifaktojen postauksen ja nappasin kysymykset talteen. Tässä siis omia satunnaisia faktojani treenaamiseen ja liikkumiseen liittyen!

1. Treenitaustani

Vaikka en itse miellä olleeni kova liikkuja koko elämäni ajan, aloitin jo nuorena (alle kouluikäisenä? ekalla luokalla?) uinnin ja hieman sitä myöhemmin tanssin, mitä harrastin monta vuotta, myös kilpatasolla. Sen jälkeen tuli cheerleading, mitä harrastin yläasteen ja lukion ajan. Sekä tanssin että cheerleadingin kohdalla mietin näin aikuisena olinkohan niissä kummassakaan oikeasti hyvä, nimittäin ainakin nykyään koordinaatiokykyni on hävettävän huono! Toivottavasti olin edes keskinkertainen. Tanssia kaipaan usein vieläkin, ja haaveilen myös olevani parempi tanssija kuin mitä kenties todellisuudessa olen. Mutta siis oikeastaan olenkin ollut vähintään aktiivinen pienestä saakka. Muistan, että jo Rovaniemellä asuessani kävin silloin tällöin kuntosalilla, joskus ahkerammin ja joskus hieman satunnaisemmin, mutta kunnolla into siihen puraisi toisena vuotenani Lontoossa. Vähän ennen sitä olin löytänyt myös juoksemisen riemun, ja molemmat ovat edelleen treenaamiseni kulmakiviä ja vahvasti osa arkea – en osaisi enää kuvitella elämääni niin, etten käy vähintään pari kertaa viikossa salilla. Niiden lisäksi treenaan tätä nykyä uimalla ja joogaamalla; teen mielestäni aika sopivassa suhteessa vähän kaikkea, ennen kaikkea sen mukaan, mitä kehoni tuntuu milloinkin kaipaavan.

2. Treeni-inhokkini

En ole koskaan kokenut yhteenkuuluvuutta joukkuelajeja kohtaan. Liekö suuri ihme, sillä olen todella introvertti ja teen (ja pärjää) mielummin yksin, myös liikunnan suhteen.

Mikseihän tässä muuten kysytä suosikkeja? Rakastan barrea, mitä en tosin ole hetkeen nyt harrastanut (Saksassa kävin kerran viikossa ystäväni kanssa barretunnilla, ja se oli aivan ihanaa) ja luonnossa patikointia. Blogia aktiivisemmin lukeneet tietävät myös, että rakastan treenata NTC-appin kanssa.

3. Ennätykseni

En ole varsinaisesti pitänyt kirjaa personal besteistä mutta mieleeni on jostain syystä jäänyt vuosia sitten Lontoossa juostu 10 km matka, minkä muistan edelleen juosseeni ajassa 1h 6 min (vai oliko se 4 min?). Olisipa mielenkiintoista testata, millainen aika samaan matkaan nykyään menisi; saletisti ainakin tuota enemmän, sillä tahtini on varmasti nykyään hitaampi, kuin noina aikoina. Silloin saatoin käydä juoksemassa sekä aamulla että illalla, ja vielä kuntosalillakin jossain vaiheessa päivää…

4. Motivaatio nyt

Olen ollut koko kevään ja kesän todella motivoitunut liikkumaan; olen todellakin tainnut löytää itselleni täydellisesti sopivat treenimuodot ja sisäistänyt paremmin sen, että jos jonain päivänä ei tee mieli tehdä jotain, mun ei tarvi pakottaa itseäni siihen, vaan voin aivan yhtä hyvin tehdä sen sijaan jotain muuta. Toivottavasti tämä into jatkuu mahdollisimman pitkälle!

5. Tavoitteeni

En varsinaisesti treenaa tavoitteellisesti, mutta juuri nyt tavoitteeni on notkistua, sekä joogan kautta että treenien päätteeksi kunnolla venyttelemällä.

6. Suhtautumiseni harjoitteluun

Suhtaudun treenaamiseen mielestäni varsin terveellisesti. Teen sitä ennen kaikkea hyvän olon vuoksi; sekä henkisen että fyysisen hyvän olon. Osaan ottaa myös rennommin ja pitää taukopäiviä kokematta morkkista, mutta saan myös itseni tauon jälkeen takaisin salille ja siihen samaan moodiin, mikä ennen taukoa oli. Paras treeni on mielestäni sellainen, mihin keskittyy (ja haluaa keskittyä) ja mitä olisi ainakin henkisesti voinut vielä sen päätyttyäkin jatkaa, koska meno oli niin hyvä.

7. Inspiroidun

En tiedä kuulostaako tämä oudolta, mutta inspiroidun parhaiten itsestäni; tietäessäni, että sitoudun päätökseeni lähteä salille/lenkille/mitä olen päättänyt milloinkin tehdä ja teen siinä parhaani, ja tuntiessani treenin tuottamat tulokset (niiden ei siis tarvi edes näkyä, vaikka se toki inspiroikin kaikista eniten).

8. Identiteettini

Mulla ei ole sellaista selkeää treenaaja-identiteettiä, sillä en voi sanoa, että tekisin pääsääntöisesti vain yhtä asiaa tai treenaisin jotain tiettyä varten (vrt. esim. tanssija, uimari, fitness jne). Tämä ei haittaa mua pätkän vertaa ja taidankin miettiä tätä asiaa juuri nyt ensimmäistä kertaa.

9. Some

Nyt asiaa miettiessäni, haen oikeastaan yllättävän vähän inspiraatiota sosiaalisesta mediasta. Toki voin välillä saada sitä kautta hyviä vinkkejä esimerkiksi päivän treenejä ajatellen, mutta suurimman osan ajasta en aktiivisesti hae sieltä mitään – ne tulevat vastaan jos tulevat. Toki olen iloinen, että some on olemassa, sillä varsinkin joskus vuosia sitten sain sitä kautta ihan älyttömästi inspiraatiota ja ideoita aiheeseen liittyen. Ehkä taas joskus, kun pää alkaa lyödä tyhjää, palaan sen pariin etsimään jotain uutta kokeiltavaa liikunnan saralta. Toisaalta sosiaalinen media voi myös toimia täysin päinvastaisesti ja saada aikaan suurtakin ahdistusta sen ajoittaisen epärealistisuuden kautta, ja kenties juuri siksi en seuraakaan virallisia treenivaikuttajia.

10. Haaveeni

Haaveeni on oikeastaan hyvin selkeä: haluan elää pitkän, mutta ennen kaikkea terveen ja aktiivisen elämän. Liikunta on mielestäni oleellinen osa sitä, että voi kokea olonsa nuorekkaaksi, energiseksi ja vetreäksi vielä vanhemmallakin iällä – siispä haluan pitää sen tärkeänä osana arkeani läpi elämän. Olen niin onnellinen, että olen löytänyt juuri tähän hetkeen itselleni toimivat ja mieleiset tavat liikkua ja treenata, ja vaikka ne joskus muuttaisivatkin muotoaan, toivon, että löydän silloinkin sen saman liikkumisen ilon kuin nyt.

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube