Style 19.3.2017

12 x Kevään toivelistalla

Teksti: Jenni Ukkonen

Kevään toivelista kollaasi

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

 

1. Mekko 2. Aurinkolasit 3. Takki 4. Mekko 5. Meikkisetti 6. Sandaalit

7. Laukku 8. Jakku 9. Mekko 10. Housut 11. Sandaalit 12. Korvakorut

 

Maaliskuun puoliväli on juuri ohitettu – Euroopassa aletaan kohdistaa katse kevääseen ja mietitään talvitakkien pois pakkaamista ja pitkän ja pimeän talven jälkeen hieman kevyempien pastellinväristen kevättakkien esille ottoa.

Täällä Dubaissa meillä on sen sijaan yli 30 astetta lämmintä, aurinko paistaa suoraa kirkkaalta taivaalta ja sää alkaa muuttua viikko viikolta kuumemman kosteammaksi.

Tarpeetonta varmaan sanoakaan, että vietämme hieman erilaista kevättä. Pastellinvärisille kevättakeille ei ole tarvetta, kun otamme aurinkoa altaalla tai hikoilemme jopa ilmavissa vaatteissa.

En ole kuitenkaan aivan valmis luopumaan kaikista ihanista kevättrendeistä, mitä kaupoista parhaillaan löytyy. Havittelin esimeriksi maastonvihreää takkia valkeiden mekkojen kanssa käytettäväksi, mutta kun tämä sää tästä vain kuumenee, ei aavistuksenkaan paksusta takista ole järkeä haaveilla. Siispä ostinkin sen sijaan kevyen puseron samassa värissä, sitä voin pitää kuin takkina avoimena.

Värien kannalta mainitsinkin olevani parhaillaan ruosteenpunaiseen ihastunut. Haluan tänä keväänä ostaa itselleni sellaisia vaatteita, joista minulla tulee yhtä iloinen ja nätti olo, kuin tästä valkeasta pitsimekosta, ja lisäksi haluan kivoja kenkiä niiden kanssa käytettäväksi. Olen ihastunut kaikkeen metallinhohtoiseen ja mallien puolesta muleseihin ja platformeihin.

Mikäli kuumuudessa tulee pukeuduttua simppelimmin, toimii asustaminen senkin edestä. Haluaisin vihdoin kirkkaanpunaisen minilaukun ja cooleja statement-korviksia, jotka pääsevät oikeuksiinsa, kun kiedon hiukset suttunutturalle!

Myös meikkilaukkuni kaipaa vähän päivitystä. En ole vieläkään testannut Charlotte Tilburyn hypetettyjä meikkejä, mutta siksi tämä suloinen aloitussetti olisikin aivan omiaan merkkiin tutustumiseen – miten loistavaa, että tästä löytyy kaikki tarvittava hehkuvaan ja luonnolliseen lookiin! Oletteko te testannut tätä merkkiä vielä, ja jos olette, niin olisiko mitään ihan must-testattavaa?

 

12 x SPRING WISH LIST. We’re just half way through March – in Europe people are starting to look forward to the spring and putting those heavy winter jackets away and replacing then with slightly lighter spring coats in cute pastel colors after the long and dark winter.

In Dubai we get 30C degrees or more from a bright blue sky and the weather starts going from dry heat to humid.

Needless to say we are experiencing a slightly different kind of spring here. No need to cute pastel coats as we sunbathe by the pool or sweat in loose fitting clothing.

Still, I’m not ready to give up on opting into some fresh spring trends. For example, I had been craving for an army green jacket to wear with cute white dresses, but as the weather is only getting hotter, buying even a slightly heavy jacket is not such a great idea. So I bought a nice and breezy army green shirt instead, to be worn open like a little jacket.

Colourwise, as I mentioned earlier, I’m crushing on a rusty red / burned orange. I really want to get myself some clothing that makes me feel as happy and pretty as this white dress does, and I want some cute shoes to wear with them. I’m loving all things metallic and mules and platforms.

Should I be dressing very simply in this heat, at least I can accessorize: I really want to buy a bright red min bag and some cool statement earrings to showcase when I tie my hair up on a messy bun!

I’m also looking to make some updates into my make up bag. I’ve yet to test the much hyped Charlotte Tilbury makeup, but this cute ”starter pack” could change this – so convenient that it comes with everything you need for a glowy and natural look! Have you tried her products and if yes, are there any must ones to try?

 

 

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Snapchat: jenniukk

Kommentit (2)

Moikka! No eipäs tosiaan toiminut enää, höh! Mekko on Ida Sjostedin 🙂

Minkä merkkinen tuo 9. mekko on? Tuo linkki ei toiminut… 🙂

Moikka! No eipäs tosiaan toiminut enää, höh! Mekko on Ida Sjostedin 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *