Jenni Ukkonen

a place in london

Teksti: Jenni Ukkonen


FINDING A PLACE IN LONDON. Tämä tuntuu olevan yksi kestosuosikkiaiheista kommenttiboksissani, joten nyt siis infoa asunnon etsimisestä ja vuokraamisesta Lontoossa – mun kokemusten perusteella! Kuvituksena jonkun aikaa sitten napsimiani kuviani nykyisestä kodistani, missä olen nyt reilun vuoden asunut. Pian edessä on kuitenkin taas se ihana, kamala asunnon etsiminen, joten siinä mielessä ajankohtainen aihe mullekin… :)Aloitetaan rehellisesti: asunnon löytäminen ja vuokraaminen Lontoossa ei tosiaankaan ole aina helpoin juttu. Sen lisäksi että asuminen on todella kallista, ei asuntojen koossa tai kunnossa ole aina kehumista (tämän nykyisen kanssa kävi melkoinen mäihä!). Tosi yleisestä on että yli kolmikymppisetkin jakavat asunnon tai talon muiden kanssa, olipa sinkku tai pariskunta, mutta suomalaisittain ymmärrän ettei se vaihtoehto kaikkia houkuttele – ei minuakaan! Omillaan asumisesta saa kuitenkin sekä maksaa, että sanoa hyvästit ylimääräisille neliöille. Toki sijainnista tinkiminen voi auttaa sekä hinnan että koon kanssa, mutta itse olen toistaiseksi mennyt sillä linjalla, että asun mielummin turvallisella alueella, kuin että hankkisin isomman paikan jostain, missä oloni olisi turvaton. FINDING A PLACE IN LONDON. This seems to be one of the most popular subjects in my comment box, so here’s info on finding and renting a place in London – based on my experiences! In pics you see my current home, the one I’ve lived in for the past year. Soon I need to start that wonderful, horrible flat hunt again, so I suppose this subject is a close one to me, too… 🙂

Let’s start by being honest: finding and renting a flat in London is definitely not the easiest job in the world. Besides living being extremely expensive, the sizes and conditions of most flats is often nothing spectacular (had such a great luck with this current one!). It’s really common to have people over their 30s living together with a bunch of people, whether single or a couple, but as a Finnish I understand it’s not for everybody – it’s definitely not for me! Living on your own means, however, paying up and saying goodbyes to extra space. Of course not being super picky about the location can help with both the price and the size, but personally I rather live somewhere that I find safe than get a bigger place somewhere where I don’t feel safe.

Asuntoa voi etsiä joko itsenäisesti netistä tai välitystoimiston kautta. Välitystoimistot perivät palkkionsa, mutta ovat ainakin mun mielestä turvallisempi vaihtoehto. He tosin voivat vaatia hakijalta paljon; useimmiten tarvitaan UK based guarantor eli joku paikallinen, joka suostuu vuokrasi takaajaksi, ja opiskelijoilta voidaan vaatia lisäksi suosittelijaa – ja nämä kaksihan eivät saa olla sama henkilö. Mikäli UK based guarantoria ei sattuisi olemaan (kuinka monella vasta maahan muutaneella on?), voidaan vaihtoehtona tarjota, että maksat etukäteen sovitun summan kuukausivuokrista. Se puolestaan voi olla mitä tahansa 3-9 kuukauden välillä takuuvuokran päälle. Aikamoisia rahasummia voi siis joutua maksamaan ennen kuin on edes saanut avaimia käsiinsä, ja kun tällaisista summista on kyse, niin itse tosiaan mielummin hoitaisin suosiolla virallisen välitystoimiston kanssa, kuin yksittäisien vuokraajien. Oon yleensä vinkannut näistä muutamasta sivustosta, mistä asuntoja voi katsella; Right Move, Zoopla ja Prime Location. Niiden kautta löytyy lukuisia välitystoimistoja, ja yleensä yhtä asuntoa tiedustellessa he osaavat tarjota lisää vastaavanlaisia.You can either look for a place by yourself online or use an agency. Agencies take their fees but in my opinion it’s the safer option. However, they might ask quite a lot from you; usually you need an UK based guarantor, in other words, a local to stand behind your rent payments and for students they might ask for a reference as well – and these two cannot be the same person. If you wouldn’t happen to have an UK based guarantor (I mean, how many foreigners have when they first come to the UK?), an option might be to pay a lump sum of your rent beforehand. This can be anything from 3-9 months rent on top of your deposit. So it can get expensive before even seeing the keys to the flat. When you talk about money like this, I rather deal with an official agency than the landlord alone. I’ve usually mentioned these sites for flat hunting; Right Move, Zoopla and Prime Location. You can find lots of agencies through these sites and once contacting them regarding one flat they can help you find plenty of similar ones, too.

Entäs sitten sijainnit? Mun päätös on ollut, että asun vain 1-2 zoneilla, ja ekan vuoden jälkeen olenkin asunut vain ykkösellä. Kolmoselle ja kauemmas mentäessä matkoista tulee omaan makuuni liian pitkiä ja matkakulutkin menee kalliimmiksi – vaikka toki asuntojen hinnat voi samassa suhteessa pienentyä. Ykkösellä asuessa mikä tahansa alue lienee suht turvallinen, mutta itse asuisin mielummin pohjois/länsi suunnalla, kuin etelässä tai idässä. Omat lempparialueeni ovatkin Bayswater, Westbourne Grove, Holland Park, Kensington/South Kensington, Earls Court, Chelsea, Pimlico ja pohjoisemmasta Angel. Tällä hetkellä asun kuitenkin Waterloossa, eikä tämäkään missään nimessä huono vaihtoehto ole, varsinkin kun keskeisen sijainnin vuoksi kävellen pääsee oikeastaan minne vain. Olen tosiaan pitänyt tästä alueesta, vaikka ennen tänne muuttoani en tiennytkään tästä muuta kuin että täällä sijaitsee London Eye. Kehottaisin vierailemaan monilla eri aluiella ennen pitkäaikaista sitoutumista; viettämään siellä aikaa ja tutkimaan, mitä sieltä löytyy. Esimerkiksi isompaa ruokakauppaa alkaa kyllä kaipaamaan siinä vaiheessa, kun sellaista ei löydy lähimaltakaan. Nimimerkillä kokemusta on, heh!Toivottavasti tämä selvensi asiaa edes vähän! Mikäli herää lisää kysyttävää tai lisättävää, kommenttiboksi on aina teille avoin 🙂How about the locations then? I’ve decided to only live in zones 1-2 and after my first year I’ve sticked to zone 1. I personally find that when you go zone 3 and further the commute becomes too tedious and of course traveling gets more expensive too – although of course you might find a slightly cheaper flat there. Living on the zone 1, I’d say pretty much everywhere is pretty safe, but I prefer north and west to east and south. My favorite areas are Bayswater, Westbourne Grove, Holland Park, Kensington/South Kensington, Earls Court, Chelsea, Pimlico and Angel in the north. However, at the moment I’m living in Waterloo and by no means is it bad either! It’s so central you can walk basically anywhere! I have indeed enjoyed this area, even though before moving in I only knew that this is where London Eye is, and nothing else. I’d recommend visiting different areas before settling down with one; to spend time there and to see what they have. You will miss a big grocery store, for example, when there’s none anywhere near your home! And I know what I’m talking about hehe!

I hope this made things slightly more clear to you! If you have something more to ask or to add, the comment box is always open for you 🙂

Lue myös

X