Jenni Ukkonen

alesuunnitelma

23.6.2010 Teksti: Jenni Ukkonen

Alennusmyynnit on käynnistyneet useimmissa liikkeissä, ja missä niitä ei vielä ole, on juhannuksen jälkeen sielläkin. Mullahan on yleensä ollut paha tapa riehaantua alennusmyynneissä, sillä tavaraa voi löytyä ihan älyttömän halvallakin (Ginan loppualet, puhun teistä!). Nyt voin kuitenkin ilokseni todeta kasvaneeni taas sen verran sitten joulun jälkeisten alennusten, etten todellakaan koe mitään pakottavaa tarvetta rynnätä kauppoihin ja kantaa sieltä kasoittain heräteostoksia kotiin. Ensinäkään ei ole varsinaisesti mitään, mitä tähän hätään tarvisin, ja toisekseen pidän yhä mielessä sen, että syyskussa olisi tarkoitus lähteä yhden matkalaukun kanssa Lontooseen (okei, kahden jos saan saattojoukkoja mukaan:p). Mitään turhia heräteostoksia ei siis tällä hetkellä kaivata!
Netissä alennusten houkutusta on kuitenkin vaikeampi vastustaa – tarjonta kun on vähän rajattomampi kuin kaupoissa kierrellessä. Ja koska nettikauppoihin on vielä niin paljon helpompi eksyä (ja vaikka keskellä yötä!), oon tehnyt diilin itseni kanssa: tiettyjä juttuja saa katsella sillä silmällä ja ehkä tilatakin, mutta vain jos se kuuluu sallittujen juttujen listaan. Lista tulee tässä:

– laadukkaat perusvaatteet, kuten t-padat (harmaa ja valkoinen toimii aina), neuletakit ja farkut
– raitapaidat on ajattomia, joten nehän nyt on aina sallittuja
– huivit (koska käytän aina huiveja)
– alusvaatteet, uima-asut
– laadukkaat aurinkolasit
– nahkalaukut ja kengät (nekin järkevissä väreissä, kuten mustana tai konjakinruskeana)
– korut ja kosmetiikka
Nämä on siis mun mielestä niitä asioita, mitä kannattaa yleensäkin alennusmyynneistä katsella ja hankkia jos suinkaan onnistuu mieleisenä löytämään 🙂 Nettikaupoista mulla on kyttäyksen alla lähinnä Asos, Topshop, Nelly sekä pari hintavampaa eli Net-A-Porter, My Wardrobe ja vastaavat… niissä ei onneksi ole edes varaa seota alehintojen kanssa, siis kirjaimellisesti :p Tässä vielä jokunen kiva juttu mitkä tallentui kirjanmerkkeihin hippasen isompien aleprosenttien toivossa – jos yhdenkin saisin niin siinä olisi sitten aleshoppailua kerrakseen 😉

ale23
1. Michael Kors Marrakesh round-frame sunglasses (240e, nyt 120e) 2. Zimmerman Printed triangle bikini (160e, nyt 80e) 3. UGG Australia Suede driving shoe (130e, nyt 75e) 4. K Karl Lagerfeld Alameda striped jersey tunic (120e nyt 80e) 5. Marc by Marc Jacobs Ukita classic leather bag(475e, nyt 330e) 6. Michael by Michael Kors Dermott Patent Platform Shoe (180e, nyt 120e) 7. Aubin & Wills Blythborough frilled bikini (95e nyt 65e) 8. DKNY Chain-strap leather bag (295e nyt 205e) 9. Juicy Couture Black Ruby Scunch snake ballet pump (155e, nyt 75e) 10. Bassike Oraganic cotton T-shirt (60e, nyt 45e)
Noita Juicyn ballerinoja katselin itseasiassa jo taannoisella Lontoon reissulla, ja samalla reissulla ihastuin – kiitos siskoni – noihin UGG Australian loafereihin. Kyllähän jokaiselta tytöltä pitää yhdet tyylikkäät loaferit ennemmin tai myöhemmin löytyä… 😉
Onko siellä innostuttu alennusmyynneistä?
Kuvat NAP, MyWardrobe

Lue myös

Suosittelemme