Outfits

Boyish Cap

23.11.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

IMG_7825

Tässäpä jotain, mitä en ikimaailmassa olisi uskonut omassa päässäni näkevän: poikamaista lippahattua, tai miksi näitä nyt virallisemmin kutsutaankaan. Laitetaan joko sen piikkiin, että ehkä kuukausi (…?) takaperin bongasin samanhenkisen hatun ikityylikkään blogikollegani Sofien päästä tai vaikka siitä, että tänne Saksaan muutettuani olen ollut vaihteeksi jossain määrin innokkaampi kokeilemaan uusia juttuja mitä pukeutumiseen tulee. Oli miten oli, jotenkin tämä hattu löysi tiensä päähäni ja siellä se onkin jo muutamaan otteeseen ehtinyt keikkua!

Hatusta sanottakoon vielä sen verran, että poikaystäväni ei suoranaisesti hihkunut ilosta nähdessään sen päässäni, vaan päin vastoin hän pitää sitä hassun näköisenä (jostain syystä hänelle tulee mieleen laulaja Cher – miksi, en mitään hajuakaan… hattu on kuitenkin nykyään meidän taloudessa ”Cher-hattuna” tunnettu), mutta omasta mielestäni se on suloinen ja hauska. Ihan mihin tahansa tilanteeseen sitä tuskin pukisin, mutta esimerkiksi sunnuntai-illan pretzelien hakureissulle se toimi moitteettomasti :p

Oma hattuni on H&M:ltä, mutta sen lisäksi onnistuin löytämään vastaanlaisen Asosin valikoimista. Muuten tämä asu liippasi niin läheltä viimeviikkoisen Salzburgin reissun asua, että sitä voisi kai jo varmuudella kutsua luottoasukseni. Siisti villakangastakki, lämmintä cashmerea neuleen ja huivin muodossa sekä pitkävartiset nahkasaappaat – mitä muuta loppusyksyn asuihin tarvisikaan…? Ja kuten kuvista näkee, niin vaikka eilenaamulla heräsinkin lumiseen maisemaan, oli se iltaan mennessä ehtinyt jo sulaa pois. Tänään meitä tervehti lähes pilvetön ja aurinkoinen taivas, joten syksy jatkukoon vielä hetken!

Loppuun pieni kysely: kertokaa ihmeessä, mitä mieltä TE olette hatusta – jes vai no-no?

 

Here’s something that I thought I’d never in a million years wear on my head: a boyish cap, or whatever they are called more officially. I think it started with me seeing some images of my ever so stylish blog colleague Sofie sporting a similar one perhaps a month or so ago or maybe the reason is that I’ve found myself to be more open to trying new things style-wise since moving to Germany. Whatever it was, somehow this hat found its way onto my head and it’s been there a few times already!

I have to mention though, that my boyfriend hasn’t actually been very keen on seeing the hat: in fact, he thinks it looks silly (and for some reason he think it looks something that Cher the singer would wear – why, I have no idea… nevertheless the hat is now know as the ”Cher hat” in our home) but I personally find it cute and fun. I wouldn’t probably wear it everywhere, but for example for a Sunday night pretzel run it was just perfect :p

My hat is from H&M but I found a similar one from Asos too. Other than the hat, the outfit is so similar to the one I wore the week before to Salzburg that I guess I should call it my go-to outfit. A smart wool coat, some soft cashmere and tall leather boots – what else do you really need for a late autumn outfit…? And as you can see from the pictures, although I woke up to a very snowy view yesterday, by the evening there was no snow left. Today the sky was almost clear and very sunny, so it’s safe to say the autumn continues for a little bit longer!

Now, I want to finish off with a little questionnaire: what do YOU think of the hat – yes or a no-no?

IMG_7806

IMG_7831

IMG_7836

IMG_7840

IMG_7815

IMG_7847

IMG_7851

Mainoslinkki

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Rooftop 🌞 #myrak #summervibes #rooftop

jenniukk

Kommentit (8)

Hei Kaisa, en ole itsekään ehtinyt vielä ihan kamalasti kaupunkia niitä tavallisimpia juttuja lukuunottamatta koluta, mutta kuten sanoit niin ainakin museoiden pitäisi olla suurimmilta osin auki (jos muoti kiinnostaa niin keskustassa on Jean Paul Gaultierin näyttely, missä itse kävin olisikohan se ollut juurikin sunnuntai). Sään suosiessa myös eläintarha olisi ainakin itselleni mieleinen keino kuluttaa aikaa. Ravintolat ja kahvilat on toki auki, joten voihan sitä aina parkkeerata vaikka kivaan kahvilaan ja istuskella kaikessa rauhassa 🙂

Ehdottomasti yes! Näyttää ainakin kuvassa olevan asun kanssa hyvältä ja niinkun sanoit suloinen ja hauska. Ehkä tosiaan sellainen joka ei joka asuun sovi, mutta ehdottomasti pidä vaatekaapissa:)

Hih, kiva kuulla, että oli mieleen! 🙂

Hieno lakki! Tosi söpöjä kuvia myös! Lakki tuo hauskaa veikeyttä asuun. Itsekin varmasti voisin kuvitella laittavani tuollaisen päähän. 😀 Ja Balenciagan laukkua ei ole tainnut hetkeen näkyä asukuvissa – olin jo melkein unohtanut miten dreamy se on..!

Heh, muuton aikana tuli tosiaan käytettyä enimmäkseen yksiä ja samoja laukkuja – nyt olen taas yrittänyt käyttää tasavertaisesti jokaista 😉

Siis mulla oli pienenä varmaan kolme tällaista hattua ja meillä ne tunnettiin Gimmel-hattuina, koska Gimmelin tytöillä oli samanlaiset, mikä oli myöskin se syy että itse tällaisen hatun halusin 😀 Nyt en ole varmaan kymmeneen vuoteen tuollaista hattua käyttänyt, mutta eihän se itse asiassa hullumalta näytä!

Hahah eikä 😀 No hei, nyt vaan hattu päähän 😀

Moi Jenni! Olen tulossa joulukuussa Müncheniin parin pv lomalle. Kyselisin mitä siellä kannattaisi tehdä/nähdä sunnuntaina kun kaupat on kiinni? Ja etenkin jos sää on huono ja ei viitsi olla tuntitolkulla ulkona. Olen kyllä käynyt Münchenissä monta kertaa päiväseltään (asuin aiemmin siinä Itävallan puolella) lähinnä keskustassa shoppailun merkeissä, mutta muuten en kaupunkia niin hyvin tunne. Ainakin muutama suuri museo siellä on. Ja oletko muuten löytänyt jo Münchenistä hyviä kirppareita tai second hand kauppoja? Kiitos etukäteen!

Hei Kaisa, en ole itsekään ehtinyt vielä ihan kamalasti kaupunkia niitä tavallisimpia juttuja lukuunottamatta koluta, mutta kuten sanoit niin ainakin museoiden pitäisi olla suurimmilta osin auki (jos muoti kiinnostaa niin keskustassa on Jean Paul Gaultierin näyttely, missä itse kävin olisikohan se ollut juurikin sunnuntai). Sään suosiessa myös eläintarha olisi ainakin itselleni mieleinen keino kuluttaa aikaa. Ravintolat ja kahvilat on toki auki, joten voihan sitä aina parkkeerata vaikka kivaan kahvilaan ja istuskella kaikessa rauhassa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *