Jenni Ukkonen

busy busy in helsinki

26.4.2012 Teksti: Jenni Ukkonen

Heippatirallaa! Saavuin tosiaan eilen illalla tänne Helsinkiin, vähän odotettua aiemmin kiitos myöhästyneen lennot, ja lentokentältä siirryin suoraa hotelli Presidenttiin ‘synttäridrinksuille’. Tarkoitus oli tosiaan jäädä vain yhdille drinkeille pienellä porukalla, mutta niin siinä sitten kävi että yllärinä meille oltiin varattu Presidentin sviitti, minkä valtavalta, vähintään neljä ihmistä mahduttavalta sängyltä tänä aamuna herättiin ja käytiin nauttimassa hotelliaamiaiset ennen tänne siskoni luo tulemista 😀 No mutta ainakin oli synttärisankarille mieluinen muutos suunnitelmiin, kyllä kelpasi 😉 Myös eräs tutunnäköinen mutta mulle ennestään ei-tuttu henkilö piipahti paikalla:

Joooo oltiin siskoni kanssa tuossa vaiheessa jo kylpytakeissa ja ilman meikkiä, mutta pakkohan se oli kuva saada! Johannaa en tosiaan ole aiemmin tavannut, vaan hän oli parin seuruessa olleen henkilön tuttu. Pakko kuitenkin sanoa sen verran tähän hätään, että jäi tosi mukava ja herttainen fiilis – ennakkokäsitykset sai taas kerran hurjaa kyytiä! Mutta ehkä jatkan tästä myöhemmin ja palaan itse postauksen aiheeseen, eli että kiirettä tulee pitämään…

Nyt ihan ekana tänään on tietenkin enemmän synttäreideni juhlintaa, vieläpä melkoisen massiivisten bileiden muodossa. Pari tuhatta julkkua on kutsuttu kaapelitehtalle – ei valitettavasti kuitenkaan pelkästään minua juhlimaan, vaan myös 20-vuotiasta Seiska -lehteä 😀 Mutta että sinne siis ja hauskaa on varmasti tiedossa! Minua on pyydetty myös twiittailemaan illan menosta reaaliajassa, minkä vuoksi kehtotankin uudelleen (:D) seuraamaan mua myös sitä kautta. Kokeilen nyt myös muutaman henkilön pyynnöstä sitä, että twiitit menee suoraa myös blogini facebook -sivulle, joten mikäli twitter ei sytytä niin menossa voi pysytellä myös sitä kautta seuraamalla! Ei kuitenkaan kannata huolestua jos twiitit fb-sivulla alkaa ärsyttää, sillä tämä on tosiaan vain kokeilu eikä pysyvä juttu 🙂 Pääpainoni minikuulumisissa pysyy siis yhä twitterissä itsessään 🙂

Nyt mun on ihan pakko alkaa laittautumaan, mutta sitä ennen vinkkaan vielä tästä:

Eli jos Seiskan lukeminen on salainen paheesi (eikös se ole aika monenkin guilty pleasure;) niin nyt tilausta menemään! 😀 Palaillaan vähintään twitterissä vielä tänään, huomenna toivottavasti vähän kattavamman reportaasin kera blogissa! 🙂

I got to Helsinki last night, then headed straight to Hotel President for Birthday drinks. By that I mean waking up in the suite reserved for us as a surprise and enjoying a hotel breakfast before finally coming over to my sister’s 😀 In the pic with me and my sis is Johanna Tukiainen, a Finnish celebrity you might say. She seemed very sweet and kind, so had to take a picture with her though at that point I was already wearing a robe and had no makeup on 😀


Today there’s gonna be some more celebrating, not only my birthday but also gossip magazine Seiska, which turns 20 years. About two thousand celebs gather together to party and I’m invited as well! Gonna be tweeting throughout the night so be sure to follow me on twitter (@jenniukk) ! The next couple of days I’m also sending all my tweets straight to my blog’s facebook site, so if twitter is not for you, you can see what I’m up to in facebook instead!

Sis. mainoslinkin

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Have you ever left a love lock somewhere in the world? Where? 😍 #lovelocks #seoul #nseoultower

jenniukk

Kommentit (76)

TÄMÄ bloggaus sai minut ajattelemaan että olet fiksu nainen 🙂 Aiemmin olen käynyt blogissasi ja katsonut että tjaah, tusinablogi. Mutta nyt selatessani kommentteja, joihin vastaat, niin rispektit nousee. Olen niin samaa mieltä kuin sinäkin. Vaikea selittää. Ymmärrän hyvin.

ööö mitä helvettiä

Ois kiva jos valottaisit että kuka on yllärinä järkännyt sviitin jne, jotenkin jäi outo fiilis tuosta. Blogin kauttako sait vai tuttujen/kavereiden?

No mitä mitä? 😀

mietin just samaa

Ihan kavereiden ylläri, olisin kyllä tarkemmin maininnut jos olisi ollut jostain yhteistyöstä kyse 🙂

yllätys siskolta?

Is it me, or all 3 look alike?

Vau! En tiedä onko kukaan koskaan sanonut tästä, mutta olette Johannan kanssa aika saman näköisiä! 🙂 Niin ja kiva kuulla, että Johanna on luonnossa tuollainen mukava ja herttainen, kyllä se media vääristelee!Mahtavia juhlia, otathan paljon kuvia? 🙂

siinähän on kuin kolme marjaa 😉 ihan huumorilla vaan jos et jostain syystä pidä itsesi rinnastamisesta johanna tukiaiseen. mut hauskaa iltaa!

OMG 😀

Cool:)

Haluatko todellla identifioitua seiskapäivääjulkkikseksi? Saattaa sulkea monta ovea tulevaisuudessa.

Mitä mieltä olet napakoruista? 🙂

No jopas on sattunut ja tapahtunut. Ennakkoluulot saa joskus kyytiä urakalla, hyvä niin. Kunhan et tavoittele rouvan huulia, sillä sun on erittäin täydelliset just nyt 🙂 Toi sun profiilikuva (en oo huomannut jotenkin aiemmin jos se ei oo ihan uus) on tosi nätti! Hauskoja yhteissynttäreitä Seiskan kanssa!

Samassa tekstissä Tuksu ja seiska.. voihan naamapalmu.

Näytätte kaikki ihan samalta! Miinus tietenki se, että sinä ja siskosi olette ilman meikkiä :). Varmasti illan mittaa saatte Johannan kiinni glamourissa, kunhan hiukset ja kasvot on laitettu kauniiksi. Hyvää synttäriä ja loistavia juhlia!

En sano et sä olet ruma (koska ei ole tuksukaan!!) mutku yleensä ihmiset ottaa tän haukkuna ni tarkennan ton ensin, ennenku sanon et teis on jotain samaa näköä 😀 Tuksu on kaikkee muuta ku ruma (kattokaa vaik niitä vanhoja kuvia!!), sil on vaan huono tyyli, sä oot niiku sen hyvätyylinen kadonnut sisar :D!

Käytätkö vielä sitä Morocconoil oil-hiustuotetta? Sullahan ainakin tais olla se original ni tiiätkö miten se eroaa siitä Light-versiosta? 🙂

Pakko kommentoida, että olen tavannut ko. henkilön, mutta että TOSI mukava ja herttainen, no joo… Ehkä alkoholi ei sovi kaikille. Ja ehkä mukava voi olla niitä kohtaan, joita kohtaan kokee että tarvii olla mukava.
Ja Seiskan mainos blogissa, huoh.

Aahahaa, TUKSU 😀

Oi vitsit mukavaa synttäriä!! ♥

Riiiight

Seiskan bileisiin? Huhhuh, mua ei ikinä sellaisiin saisi! Vaikka oonkin lukenu seiskaa varmaan sen parikytä vuotta mitä sitä on ilmestyny (mummolassa selasin lapsena aina kuvat, siitä varmaan lähteny vimma seurata julkkiksia:D), sen bileisiin mua ei ikimaailassa mistään hinnasta saisi. Täynnä kaiken maailman b/c-luokan julkkiksia, jotka pyrkii “oikeiksi” tähdiksi vaan Seiskan kautta. Toivottavasti sua ei sellaisena tulla näkemään.

No huh huh! Blogin taso on lähtenyt ryminällä alaspäin ja tämä oli kyllä viimeinen pisara. Naamapistokset ja seiskapäiväjulkkisten ihannointi ja turhakkeiden kanssa kaveeraaminen kyllä kertoo mihin suuntaan ajatustesi taso on kehittymässä. Hei hei ja hyvää elämää. Toivottavasti nyt pääset jo BB-taloon ja itsekin seiskapäiväjulkkikseksi.

Jep, samaa mieltä anonyymin kanssa. Nyt taisi alkaa blogin alamäki..

Siis huhu tätä meininkiä :—-D Huomaa taas, että blogia pitäisi kirjoittaa pelkästää lukijoita miellyttäen. En lue seiskaa, toisinaan selaan parissa minuutissa läpi porukoilla käydessä koska harvoin siellä mitään fiksua on, mutta olen ollut seiskan bileristeilyllä ja kyllä mulle aina bileet kelpaa, oli ne sitten seiskan tai kenen tahansa järjestämät.Ps. Nähdään Jenni illalla Namun vip-bileissä muiden turhakkeiden ja b/c-luokan julkkisten keskellä! <3

Moikka! Oon blogias aina lukenut ja taitaa tulla nyt ekaks kerraksi kun kommentoin. Oon ihan hirveen hämilläni! Tää ei niinkään johdu tuksusta (koska en kyseistä henkilöä itse tunne joten en koe että saisin häntä arvostella) vaan susta. En oikein saa kiinni siitä millanen tyyppi sä olet, kun Lontoossa ollessas vaikutat normaalilta ja kivalta tytöltä ja Suomessa taas vaikutat suoraan sanottuna idiootilta. Botox, seiska ja sun siskos ja kaikki. Huhhuh. En vaan ymmärrä millanen olet ja ehkä vaan tapaamalla se selviäis. Nyt nimittäin samalla menee koko maku susta ja voin kuvitella sut jossain big brotherissa ja seiskassa poseeramassa silarit rinnassa ja samalla taas vaikutat ihan vastakohdalta. Mitä vittua?

Täytyy minunkin pitkään bloggaamistasi seuranneena sanoa, että toivoisin enemmän harkintaa näihin yhteistyökumppaneiden valintaan. Seiskan kaltainen lehti ei todellakaan ole hyvää mainosta sinulle ja blogillesi eikä tasapainossa muuten niin mielenkiintoisen kirjoittelusi kanssa. Ymmärtänet tämän varmasti PR:ää opiskelevana. Kaikkea hyvää sinulle ja mukavia juhlia!

Hahha 😀

Vaikkapa sitten häneltä, oli siellä kyllä muitakin 🙂

Hahaha :DD

Eköhän sieltä pari kuvaa tullut napattua! 🙂

Mites tässä ollaan sellaiseksi nyt yksien bileiden perusteella identifoitumassa, tarkennatko? Ja koskeeko tämä vain mua vai myös muita paikalla olleita (siellä oli myös ihan tuttuja bloggareita paikalla, vaikken nyt ala nimiä heittelemäänkään). Seiskahan kuuluu Allerille, joilla taas on yksi sellaisenkin pikku lehti kuin Elle… eli tuskinpa verkostoitumisesta haittaakaan on 😉

Ei ole oikeastaan mielipidettä, laittakoon ken tahtoo. Itselleni riittää reiät korvissa 🙂

Heh en tiedä miksi tässä nyt moni ajatteli että yhteiskuvan otto = bestiksia Johannan kanssa ja hänen jalanjälkiään seuraamaan. Se on vain kuva ihmiset 😀 Ja kiitoksia paljon, onhan se aika uusi juu 🙂

Hahah ja miksihän mun yhtäkkiä pitäisi olla Johannan kanssa kaikin tavoin samankaltainen? Yhä edelleenkään en häntä edes tunne, pyysin vain yhteiskuvaan kun tilaisuus sattui tulemaan 😀

Hahah vais niin 😀

Käytän nykyään nimenomaan sitä Light -versiota, eipä se juuri eriltä tunnu eli hyvin toimii sekin 🙂

Nimenomaan, ja mitäpä se Johanna olisi tullut yksityisiin pieneen illanistujaisiin riehumaan, joten mukava fiilis jäi 🙂

Kiitos :))

No en tiedä miksi nyt yksien bileiden jälkeen sellaiseksi muuttuisin 🙂 Siellä oli mun lisäksi muitakin bloggaajia, Allerin lehdistä (Ellesta ym) porukkaa jne, eli hienoja ja sivistyneet juhlat olivat vaikka ulkopuolisen voisi olla vaikea sellaista kuvitella 😉 En nähnyt drinkkien lentelevän tai mitään muutakaan örvellystä kenenkään toimesta 😀

Blogin taso vai vaan kuvasi minusta? En nimittäin välttämättä näe miksi huulipistokset tai bilettäminen BLOGIN tasoa ainakaan muuttaisi mihinkään suuntaan… 😀 Tuolla bileissä oli tosiaan paljon muitakin kuin vaan niitä Seiskan lööppijulkkuja, esimerkiksi meitä bloggaajia – koetko nyt että myös heidän blogien taso lähti ryminällä alas?
Turhaa tämän varmasti kirjoitin mutta ihan kaikelta varalta toivotan vielä sullekin mukavaa jatkoa ja hymyillään kun törmäillään 🙂

Hahaha joo eräät on taas olleet vähän turhan pipo kireällä 😀 Illalla nähdään!!<3

Noh noh. Sanotaanko ihan niinkin yksikertaisesti, että Lontoossa elän arkea ja teen arkisia asioita ja kun tulen Suomeen, olen lomalla. Lomalla otan rennommin, tapaan kavereita, juhlin. Varmasti moni muukin tekee niin lähtiessään lomalle, olipa suuntana Helsinki tai Espanja. Mulla on myös tietenkin kummassakin paikassa eri kaverit – Lontoossa yksi porukka, Suomessa yksi. Uskon että kaikki tulisivat kyllä yhdessä toimeen, sen verran samanhenkisiä kaikki ihmiset, mutta kuitenkin juuri sen verran erilaisia että ilmeisesti tämä Helsingin piirini nyt ei ole sellainen, mikä erimerkiksi sua pahemmin kiinnostaisi 🙂 Harmi jos “loma-minäni” vie sulta maun, mutta valitettavasti en voi kuvitellakaan että bloggaan jokaista lukijaa miellytten… jos lukijana sellaista toivot niin toivon todella että löydät sitä edes jostain toisesta blogista 🙂

Yhteistyöohjelma on Allerin, jolle kuuluu myös sellainen pikku lehti kuin Elle 🙂 Joten Aller yhteistyökumppanina on mielestäni oikein hyvä. Kiitos kuitenkin huolenpidosta, lämmittää sydäntä 🙂

voi jestas näitä ihmisiä.. 🙂 yksi kuva sinne tänne tuksun kanssa ja OMG BLOGIN TASO VAJOAA POHJALUKEMIIN. voivoi. olen itsekin seuraillut tätä blogia jo pidemmän aikaa, mutta mielestäni taso on pysynyt aina yhtä hyvänä ja laadukkaana 🙂 ja ihme kauhistelua seiskasta, vallan hyvä väylähän se on jos ellekin tulee samasta suunnasta 😉 jatka samaan malliin tätä bloggailua ja kesän odotuksia sinne! 🙂

Oho, onpa porukalta tullut ihmeellistä kommenttia! Ihmisillä tuntuu olevan kova tarve vetää omia johtopäätöksiä ja jopa tuomita ihan millä perustein tahansa. Ihailen miten ystävällisesti jaksat vastata kaikkiin kommentteihin, itse en välttämättä pystyisi siihen 😀 En ole aiemmin koskaan kommentoinut mitään, mutta osa noista aiemmista kommenteista oli niin järkyttäviä, että alkoi ärsyttämään kunnolla :DIhanaa kevään jatkoa sinne! Ja tietenkin myöhästyneet synttärionnittelut! 🙂

Kiitos hurjasti kommentistasi, ihanaa saada jotain näin fiksuakin pohdintaa tänne heh 🙂 Kiitos siis ihana ja samoin sinne :))

Voi kiitoksia ihanainen, onneksi teidä kivoja lukijoita ja kommentoijia on kuitenkin aika huomattavasti enemmän kuin noita ikävämpiä 🙂 Kiitos, samoin myös sinne aurinkoista kevään jatkoa :))

Joo en tehnyt tätä oletusta snetään, mutta oikeassa olet. Lähinnä pientä läppää sisältävä heitto. (ei ehkä toimi näin tekstinä) Mut silti, hyvät on just nyt. 🙂 Tosin lietson tällä ainakin tuttavapiirini keskuudessa vellovaa keskustelua botoxin käytöstä… Who cares, hyvä blogi! Siitä oon ihan samaa mieltä kanssasi, että mitä väliä sillä nyt on missä bileissä käy! Kunhan on hauskaa!

Kyllä sä varmaan ymmärrät, että ihmiset lukevat blogeja joihin he voivat samaistua ja joissa arvot ja kiinnostuksen kohteet kohtaavat omien kanssa. Botoxtukiaisseiskailu kun nyt ei ole suurinman osan mielestä cool tai järkevää tai fiksua, joten varmasti se vaikuttaa siihen ketkä juttujasi jarkossa lukevat. Suurimman osan mielestä tuollaiset jutut ovat myötähäpeää herättäviä ja vähän dorkaa, mutta mielestäni myöskään sinulla ei ole oikeutta arvostella sitä jos muut ihnist eivät sellaisesta ole kiinnostuneita. Seiskayhteistyöstä sen verran, että sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Pätee tietysti muihinkin yhteisökumppaneihin. Voisitko esim. kuvitella Elin Klingin blogissa mainoksia Se och hör-lehdestä?

En nyt jotenkin saa koottua tähän mun ajatuksia, mutta yritetään. En todellakaan odota sun miellyttävän lukijoitas, sellasista blogeista juuri tykkään missä saa vähän ymmärrystä kyseisestä ihmisestä ja sen mielipiteistä yms vaikka ne ei mun mielipiteitä kohtaisikaan. Ei ole mitään tylsempää kuin lukea jotain blogia, joka tuntuu täysin sieluttomalta ja jossa ei edes ole paljoa tekstiä siltä varalta ettei kukaan ole mistään eri mieltä tai vastaavaa. Enkä missään vaiheessa sanonut ettei suomi-jenni mua kiinnosta, päin vastoin kiinnostaa kovasti, mutta ei välttämättä niin positiivisella tapaa. En nyt osaa enempää tähän sanoa ja toivon, että ymmärrät ettei mun tarkotus ole tulla vaan haukkumaan tai jauhamaan paskaa vaan enemmänkin saada selville minkälaisen ihmisen blogia olen tässä monet vuodet seuraillut. Ehkä ilmaisin asian vähän väärin, muttei sitä ollutkaan tarkoitus kaunistella. Hyvää jatkoa sulle!

Moikka Jenni. En ole ennen kommentoinut, vaikka useammankin kerran on tehnyt mieli. Ihailen suuresti kykyäsi vastata positiivisesti kommentteihin, olipa niissä minkälaista tuubaa tahansa. Aurinkoista kevättä ja mukavaa Suomi-lomaa! 🙂
-L

Ihan käsistä lähteny muutamilla tää kommenointi täällä. Huh huh. Ovatko kenties kateellisia vai miks yhdet bileet yhtäkkiä alentais blogin tasoa nii hirveästi että siitä pitää iha noin vihaksi vetää??? Herran jumala 😀 Ja mitä tuohon Johanna Tukiaseen tulee niin kuka oikeasti ajattelee yhden yhteiskuvan perusteella että ihannoit häntä, haluat näyttää häneltä yms…

outoo että ihmsiet ajattelee noin 😮 toihan on vaan yksi kuva ja yksi lehti , kyllä muissakin lehdissä kuin seiskassa on ollut niiden ”turhien” julkkisten haastattelua . Mä tykkään tästä blogista tosi paljon ja sä oot tosi nätti ja ihanan tyylin omaava :DD

Hei,olen melko uusi lukija enkä ole kommentoinut aikaisemmin. Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä että vaikutat kaikista (seuraamistani) bloggaajista kaikkein ystävällisimmältä ja sympaattisimmalta:-) Vastailet tosi nätisti ei-niin-kivoihinkin kommentteihin etkä ainakaan vaikuta että sinulle olisi noussut julkisuus millään tavalla hattuun. Tsemppiä! 🙂

Voe luoja mitä kukkahattutätejä tänne on eksynyt.. Minusta on aivan mahtavaa, että ylipäänsä joku kirjoittaa näistä “tosi aroista” aiheista, kuten pistoksista ja muistakin sellaisista jutuista mistä kuulee yleensä vain kuulopuheita. Jos Jennin jutut ei kiinnosta niin varmaan kannattaa vaihtaa siveellisempien blogien puolelle.
Kiitos Jenni blogistasi ja ihanaa kun jaksat raottaa elämääsi meille tuntemattomille ihmisille, joista useimmat LUULEVAT tuntevansa sinut paremminkin.
Täällä ainakin yksi vakkarilukija oikein odottaa juttuja mielipiteistäsi, ajatuksistasi, kokemuksistasi ja normaaliarjestasi! KIITOS!

Mä voisin mennä vaikka läpällä! 😉 Varsinkin jos tarjoilut olis kohdallaan. Ei kannata ottaa itseään LIIAN vakavasti 😀

No jos ihminen haluaa ja hakee big brotheriin, niin varmasti myös seiska yynnä muuut yhtä bimbotouhuilut kelpaa. En ymmärrä miten kukaan täysjärkinen voi edes harkita bb-touhuja, joten tämä ei ollut mikään yllätys:D

Naurettavaa kommenttia täällä!!Mielestäni blogisi on aivan mahtava ja olen tätä pitkään lueskellutkin. Yksi kuva nyt ei heitä mitään suuntaan tai toiseen, ihan hauskaa vaihtelua kyllä nähdä esimerkiksi tuksuakin täällä :DUnohda typerät kommentit ja jatka samaan malliin:)!

En oo ikinä kommentoinut blogiasi, mutta alko ihmetyttää joidenkin kommentit! Tuskinpa yksi kuva Johanna Tukiaisen kanssa laskee blogisi tasoa, Seiskan bileet on muka huonoa sulle ja kaikkea muutakin! Itestäni on hauska et tulee tämmösiäkin postauksia välillä, mis on jotain yllättävää, mutta kaikki tulee silti asiallisesti:) Niinhän se kuitenkin menee että kaikkia ei voi vaan millään miellyttää! Blogisi on aivan ihana ja hyvää kevättä :)!!

Älä välitä näistä säälittävyyksistä. Olet kaunis ja fiksu tyttö 🙂 Samaa mieltä olen ainoastaan huulistasi, (ihan ku olis oikeutta arvostella) että älä laita niihin enempää täytettä kun ne näyttävät nyt niin kauniilta :)Kiitos kivasta blogista! <3twy

No hyvä homma, tarkotus ei mulla siis ollu mitenkään loukata 🙂 ja mitä Tuksuun tulee, olisin varmasti ottanu itekki sen kanssa yhteiskuvan, on kuitenkin sen luokan tapaus.

Voiherrajumala muka yks kuva laskee blogin tasoa? Oikiasti ihmiset? Minusta teijän pitäs harkita lopettaa tän blogin lukeminen (älä nyt jenni ymmärrä tätä väärin!! koska kyllä sulla nooita lukijoita on) jos ette kestä yhtä kuvaa. Kyllähän se Tuksukin ihan samanlainen pohjimmiltaan on kun me muutkin, eli ihminen. Ei yks postaus kyllä vaikuta blogin laatuun mitenkään, varsinkaan jos postauksia tulee vähintään jokapäivä. Kateellisten puhetta. Jenni jatka samaan malliin:):)

No seuraavaksi voisitkin sitten poseerata samassa kuvassa vaikka Teuvo Hakkaraisen tai Nikita Fougantinen kanssa! Kyllä varmaan molemmat osaavat olla mukavia ja herttaisia sen aikaa, mitä kuvan ottaminen kestää.

Hauskoja nää anonyymien kommentit! Mut siis itse asiaan: Kuulostaa tosi kivalta yllätykseltä toi presidenttisviitti, pitääki vinkata omalle siskolle ku synttärit lähestyy 😀

Kiva teksti ja kiva kuva. Ja aina mukava kun ihmiset kehtaa laittaa Au naturelle kuvia itsestään. Ja ois mukava päästä yhteiskuvaan Johannan kanssa.
Ihanat viikonloput!

Ebethille: “Judging a person does not define who they are, it defines who you are.”Ota silmä käteen, katso sillä itseäsi, ja lakkaa vaikkapa lukemasta tätä blogia, jos et näe sillä silmällä mitään.Anteeksi Jenni tämä avautuminen 🙂

Hahaha, mahtava! Jos mä tapaisin Tuksun niin kyllä mäkin haluaisin samaan kuvaan 😀 Kelasin vaan, että pitäisikö sun vähän moderoida kommentteja? Sillon ei tulisi semmoista negatiivista fiilistä, ja tästä blogin kommentiruudusta ei tulisi paikka johon kaikki voi purkaa paineita ihan vapaasti..? 🙂

KIITÄN suuresti kaikkia kommenteista 🙂 En ala nyt ajanpuutteen vuoksi jokaiseen erikseen kommentoimaan, mutta ne on tuoneet todella paljon voimaa ja puhtia, joten kiitos<3

oletko sä tossa kuvassa johanna tukiaisen oikealla vai vasemmalla puolella? 🙂

Seiska-lehtiFacebook-sivut

Olette kuin kolmoset, eikä ole vittuilua. Siis oikeesti olette niis samannäköiset että vois luulla että olette kaikki läheistä sukua; siskokset.

Samaa mieltä! sun kommentteihin vastailu on kyllä joskus niin taidokasta ja diplomaattista sekä pitkämielistä, että ansaitsisit blogimaailman mitalin!

Vinkki otettu vastaan 😀

TÄMÄ bloggaus sai minut ajattelemaan että olet fiksu nainen 🙂 Aiemmin olen käynyt blogissasi ja katsonut että tjaah, tusinablogi. Mutta nyt selatessani kommentteja, joihin vastaat, niin rispektit nousee. Olen niin samaa mieltä kuin sinäkin. Vaikea selittää. Ymmärrän hyvin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *