Jenni Ukkonen

costume

26.8.2012 Teksti: Jenni Ukkonen

Suomessa näki hetki sitten päivänvalonsa aivan uusi ja uudenlainen muotilehti, ja vaikka en olekaan sitä vielä omiin käsiini saanut niin uskon että aika hyvää jälkeä on saatu aikaan, sillä tiimissä on ihan huippuja tyyppejä (eli mm. suomalaisia muotibloggaajia!)! Käsittääkseni lehdessä ei muodin ja kauneuden lisäksi muuta olekaan, mikä on sinäänsä virkistävää, että vaikka monissa naistenlehdissä niiden monipuolisuudesta pidänkin, on mielestäni välillä hölmöä lukea muotiin painottavissa lehdissä jotain ihan randomia aiheenseenliittymätöntä! Eli omaan korvaani konsepti kuulostaa ihan loistavalta!Tänne Englantiin en harmikseni saa lehteä ihan hetkessä, mutta laitoin kuitenkin nyt neljä kappaletta tilaukseen ja pyydän äitiäni lähettelemään niitä mulle sitä mukaa kun niitä postin mukana tulee. Vähän viiveellä joo, mutta hyväähän kannattaa aina odottaa 😉 Lehti onkin nyt super hyvässä tarjoussa vain 13,80 e / 4 kk eli suosittelen jos sielläkin on innostusta lehteä kohtaan! 🙂 Tilaamaan pääset TÄSTÄ!

Olettko te ehtineet jo tutustua Costumeen – miltä vaikuttaa?

There’s a new fashion magazine in Finland and I just subscribed to my first four editions! Can’t wait to get the first one! Sis. mainoslinkin

Kommentit (10)

En osaa ihan tarkalleen sanoa kuinka vanhoja kuvia mulla on koneella kun en yleensä säästele vanhoja kuvia, mutta voisin kyllä katsoa jos jotain vanhempaakin löytyisi 🙂

Itse selaiin lehden töissä läpi ja ihan hyvältä vaikutti. Mainokset olivat ainoa asia mikä ärsytti, niitä oli lähes joka aukeamalla! Vaikeutti hirveästi lukemista, kun jutut piti oikein etsimällä etsiä.. Muuten en kyllä negatiivista sanottavaa keksi 🙂

Ostin, luin, rakastuin ja tilasin (:
Eli todellakin aivan mahtava lehti!! Sellainen jota Suomeen on kaivattu ja plussana vielä nuo nettisivut ja se että mukana on tuttuja muotibloggaajia. Tuntuu että kerrankin lehti, joka on tehty lukijalle, ei rahanhimoiselle suuryritykselle.. If you know what I mean.
Toivottavasti lehti löytää pian perille sinnekin ja vastaa sinun odotuksiasi (:

Ihana kuulla että sisältö (niitä mainoksia lukuunottamatta siis heh:D) oli kuitenkin ilmeisesti sitten mieleen? 🙂

Ihan mahtavaa kuulla että lehti oli mieleen! En malta odottaa että saan omani! 🙂

Mun mielestä on tosi kivaa, että naistenlehdissä on myös hieman syvällisempiä ja asiallisempiakin juttuja. Esimerkiksi Marie Clairessa (ainakin jenkkiversiossa aikoinaan) oli paljon artikkeleita naisista eri puolella maailmaa, naisten asemasta jne. Se antaa mun mielestä aika hyvin perspektiiviä muuten niin pinnalliseen lehteen.

Juu siis kuten sanoin niin samaa mieltä että naistenlehdissä monipuolisuus on hyvästä, mutta MUOTIlehdessä mielellään näkee vaan sitä muotia, siitä siinä lehdessä silloin maksaa. Joskus saa olla sen hetken ajan pinnallinen, mikä aika vaikka sen lehden lukemiseen menee – maailman kurjuudesta ehtii kyllä kuulla muulloinkin 🙂

Heippa!Tämä kysymys ei liity ko.postaukseen, mutta osaatkohan auttaa kun koneeni ei näytä kuvia vanhemmissa(2010,2011) postauksissa? Onkohan tähän syynä blogin vaihdot vai miksiköhän vanhempien postauksien kuvat eivät näy?

Juu syynä on juurikin se että huhtikuussa vaihdoin blogin alustan wordpressista bloggeriin ja kaikki kuvat olisi pitänyt siirtää yksitellen, joten en alkanut siihen urakkaan. Siispä vanhemmissa postauksissa ei kuvia valitettavasti enää ole! :/

No voi pöh.. 🙁 olisin halunnut “verrata” oletko muuttunut ulkonäöllisesti kovinkin(niinkuin siskosi tässä postauksessa sanoi) :)Mutta ehkäpä voisit tehdä jonkun postauksen tyyliin ennen Lontoota vs.nyt? 🙂 Onko pukeutumisesi muuttunut, hiuksien tiedän muuttuneen mutta silti olisi hauska saada nähdä erilaiset hiustyylisi vuosien varrelta!

En osaa ihan tarkalleen sanoa kuinka vanhoja kuvia mulla on koneella kun en yleensä säästele vanhoja kuvia, mutta voisin kyllä katsoa jos jotain vanhempaakin löytyisi 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *