Lifestyle

Decorating Wishes

7.10.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

Desktop2

1. Viinipulloteline BALMUIR 2. Kynttilä VOLUSPA 3. Valokuvakehyt VILLA STOCKMANN 4. Pöytä ELLOS HOME 5. Pellava pussilakanasetti ELLOS HOME 6. Tarjotin ELLOS HOME 7. Kylpytakki ELLOS HOME 8. Pöytävalaisin ELLOS HOME 9. Lampaantalja ELLOS HOME 10. Kahvikone NESPRESSO (tarjouksessa!) 11. Pyyhesetti ELLOS HOME 12. Kynttilänjalka MENU 13. Valokuvakehys VILLA STOCKMANN

Tuntuu melkein epätodelliselta, että asuttuani vuosia siellä täällä niin, ettei kotini ole koskaan oikein tuntunut täysin omalta kodiltani, olen vihdoin muuttamassa kivaa asuntoon ainoastaan poikaystäväni enkä kenenkään muun kanssa. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, on minulla ollut täälläkin kivoja asuntoja (sekä niitä vähemmän kivoja… se on vaan lähes väistämätöntä!), mutta jokainen asuntoni on tuntunut aina niin väliaikaiselta, etten ole koskaan oikein alkanut kunnolla jokusia pienempiä esineitä lukuunottamatta esimerkiksi sisustamaan.

Aiempien asuntojenkin tapaan oli myös Münchenin asuntomme etukäteen kalustettu, mutta pystyimme onneksi valitsemaan sellaisen asunnon, jonka sisustus oli meille ihan mieleinen (vaikkei sillä, ettenkö silti keksisi siellä sitä sun tätä muutettavaa…), ja nyt todella tuntuukin, että jo muutamalla pienellä esineellä saa sen kotoisan fiiliksen: kodin tekstiileillä, tauluilla ja henkilökohtaisilla valokuvilla, tuoksuilla ja kukilla sekä pienillä sisustusesineillä. Siispä keräsin kollaasiin omia suosikkejani, joita pidän asuntoa ajatellen silmällä (ja joista jokusen olen itseasiassa jo ostanutkin uusi koti mielessäni!).

 

It feels almost surreal that after so many years of moving around but never really living as though I had a place of my own, I am finally moving together into a nice apartment with just my boyfriend and no one else. Don’t get me wrong, I have lived in some really nice apartments in London too (as well as the truly not so cool ones… hey, it’s inevitable!), but each place I’ve lived in has always felt so temporary that besides a few little things here and there, I haven’t really gotten into the whole decoration thing.

Like all of my previous apartments, the one in Munich was already furnished too, but we were able to pick an apartment that suited our style quite well (not that I wouldn’t mind changing a thing here and there as usual…), and all I really need to get is some of those smaller items to make it feel like our home; textiles, wall art and personal pictures, scents and flowers and small objects. Here are some of my favorites of which I’m keeping an eye on (some of these I have actually already purchased with the new home in mind!).

 

Commercial links

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Could think of a worse place to spend a winter afternoon 😏🌴 #homesweethome #poolside #myrak #flatteredmoments

jenniukk

Kommentit (2)

Valmiiksi kalustetuissa huoneissa ja asunnoissa on kyllä puolensa, sillä harvemmin sitä haluaa ostaa kaikkea esimerkiksi vuoden vuoksi, mutta onhan se niin, että kun ei ole päässyt itse vaikuttamaan siihen, mitä sieltä sitten löytyy, voi olla hankalampi tuntea olevansa kotona. Mutta onneksi yleisilmeeseen voi vaikuttaa niin paljon kaikella pienemmälläkin! 🙂

Ihania juttuja! Ymmärrän myös tuon väliaikaisuuden tunteen. Ollessani vuoden opiskelijavaihdossa vuokrasin valmiiksi kalustetun huoneen, jonne sitten vuoden aikana ostin jotain pieniä juttuja tekemään paikasta kotoisan ja vähentämään sitä väliaikaisuuden tunnetta. Mulla oli myös joitain lempivalokuvia mukana ja ne loivat jo ihan heti aluksi kotoisan tunnelman. Kiva että pääset kuitenkin laittamaan oman silauksesi uuteen kotiin! Nuo Stockan kehykset ovat ihania. Hopeinen löytyy jo kotoa mutta ruusukultainen on kieltämättä tosi kaunis!

Valmiiksi kalustetuissa huoneissa ja asunnoissa on kyllä puolensa, sillä harvemmin sitä haluaa ostaa kaikkea esimerkiksi vuoden vuoksi, mutta onhan se niin, että kun ei ole päässyt itse vaikuttamaan siihen, mitä sieltä sitten löytyy, voi olla hankalampi tuntea olevansa kotona. Mutta onneksi yleisilmeeseen voi vaikuttaa niin paljon kaikella pienemmälläkin! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *