Travel

Dubai ensikertalaiselle

7.3.2017 Teksti: Jenni Ukkonen

Dubai vinkkejä ensikertalaiselle, Dubai vinkit Jenni Ukkonen
Hyvää alkanutta viikkoa teille!  Olen ehtinyt olla vasta puolet viikosta yksin, mutta oloni alkaa jo olla melko yksinäinen.  Alkaa ottako tätä väärin, arvostan kyllä myös omaa aikaani, mutta jotenkin sitä on jo niin tottunut, että lähellä on aina joku toinen, että tämä vaatiikin vähän enemmän totuttelua! Ettei oloni olisi aivan niin yksinäinen kotona ollessani, olen pyrkinyt käyttämään Snapchatia taas vähän enemmän, joten jos tekin käytätte sitä, tulkaahan moikkaamaan! Käyttäjänimeni on jenniukk.

Ei kuitenkaan enää kauan, kun Siiri tulee tänne Dubaihin! Olemme ehtineet käydä muutamat skype keskustelut matkasta sillä hänkin tulee Dubaihin ensimmäistä kertaa – aiheet ovat käsitelleet mm. julkisen liikenteen ja taksien käytön, ulkona syömisen, käteisen tarpeen, tippauksen ja nähtävyydet… Rehellisesti aika samoja asioita, mitä te rakkaat lukijat olette ennen Dubaihin ensimmäistä kertaa matkaamista olette saattaneet kysyä. Siksi mietinkin, että voisin aikani ratoksi jakaa muutaman vinkin, lyhyesti ja ytimekkäästi:

 

DUBAI FOR A FIRST TIMER. Happy new week everyone! I’ve been alone only for a few days but I’m already starting to feel a bit lonely. Don’t get me wrong, I also love and appreciate my own time, but I’ve gotten so used to having someone around basically always that it’s an adjustment to be on my own instead. To avoid feeling totally alone at home, I’ve been trying to use a bit more of Snapchat lately, so if you happen to use it, come say hi! My username is jenniukk.

Not long left until my bestie comes to visit us in Dubai though! We’ve had some Skype calls regarding her and her boyfriend coming to Dubai for the first time – like, how does the public transportation and taxis work, is eating out really as expensive as they say, do you need cash, do you give tips, what kind of sights to see… Honestly, the questions have been very similar to what you, my lovely readers, have been interested in hearing prior to coming to Dubai for the first time. So I thought, why not write just a few general tips for everyone based on the most frequently asked questions? Short and sweet:

Dubai vinkkejä ensikertalaiselle, Dubai vinkit Jenni Ukkonen

1. Dubaissa ei tosiaan ole vain yhtä keskustaa, kuten Lontoossa on Zone 1 ja Oxford Street ja Helsingissä Aleksanterinkatu. Sen sijaan täällä on useampi keskus ja jokaisella omat tarjonnan. Se kannattaa ottaa mahdollisuutena uhan sijaan: mikäli esimerkiksi pohtii, mikä alue olisi hyvä hotellille, voi valita hotellin lähes mistä vain ja käyttää sitten taksia (mikä on todella edullinen ja turvallinen vaihtoehto – no, kuski tuskin yrittää huijata, mutta eivät he kyllä yleisesti ottaen ole parhaita ajamaan!) tai metroa (vielä edullisempi, siisti ja helppo) välimatkojen taittoon. Välimatkat ovat pitkiä, mutta en silti pitäisi tarpeellisena ottaa autoa lomamatkan ajaksi.

2. Kyllä, Dubaissa ei ole ongelma eikä mikään käyttää vaikka vuoden palkka yhdessä illassa, mutta edullisemminkin selviää. Kaikki ravintolat eivät ole NIIN kalliita, ja tarjouksia voi tsekata etukäteen esim. MyConcierge-tyylisten sivujen kautta. Jos on oikein viitseliäs voi ostaa n. 100 eurolla The Entertainer sovelluksen, jolla saa vuodeksi lukuisia kaksi yhden hinnalla tarjouksia ravintoloihin ja kahviloihin, nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin mutta mikäli ei aio ottaa siitä koko hyötyä tai tulla takaisin piakkoin, en tiedä onko se kannattavin. Itselläni kyseinen sovellus on ja käytän sitä aina kun mahdollista, mutta läheskään kaikkialle ei sekään käy. Drinkeille kannattaa suosiolla suunnata hotelliin, ja sitä tekevät myös expatit, joten se ei automaattisesti leimaa turistiksi laisinkaan.  Mikäli olet reissussa naisporukalla, kannattaa tsekata tiistaisin ja keskiviikkoisin naisten illat, jolloin tarjolla on ilmaisia juomia ja aterioita alennettuun hintaan.

 

1. Dubai doesn’t have just one ’center’, like London has Zone 1 and Oxford Street, or like Helsinki has Aleksanterinkatu. There are multiple centers which all have their own attractions. Think of it as an opportunity: if you’re unsure whereabouts to stay in Dubai, you can stay more of less anywhere and just take the taxi (they are VERY affordable and safe – well, they probably won’t try to trick you, however, they might not be the best drivers… Buckle up!) or metro, if there is a station nearby (they are even more affordable, very neat and easy to use!) when you want to travel elsewhere. The distances are long, but I don’t think you would necessarily need a car for a trip that’s less than 7 days. Downtown Dubai, Al Barsha and Marina all all good choices location wise, but so are many other locations.

2. Yes, you can easily spend a year’s salary in Dubai overnight, but you can also experience Dubai in a more affordable way. Not all restaurants are THAT expensive and you can also look for deals in advance – check out pages like MyConcierge for advanced bookings with a discount (for activities and spas as well!). If you’re really bothered, you can buy The Entertainer app (approx. 100 euro for the whole year) and get 2 for 1 offers in various restaurants, cafes, attractions and activities, beauty salons etc. I have it and I use it whenever I can, but I probably wouldn’t recommend it for a holiday, unless you absolutely plan on getting your moneys worth in that time or plan on coming back. For drinks, head to any hotel restaurant – they are commonly used by expats as well so it’s not considered touristy to do it! And if you’re traveling with girls, check out the Ladies Nights around the city on Tuesdays and Wednesdays for free drinks and meal discounts.

Dubai vinkkejä ensikertalaiselle, Dubai vinkit Jenni Ukkonen

3. Kortilla voi maksaa useimmissa paikoissa ongelmitta, mutta ainakin itse laitoin alussa merkille, ettei suomalainen pankkini anna minulle kovin hyvää kurssia. Jonkun verran on hyvä olla käteistä, ainakin pieniä ostoksia ja takseja varten. Tippaus ei monesti ole pakollista tai odotettua, mutta halutessaan 10% on käsittääkseni ihan ok.  Itse päädyn kuitenkin melkein aina ylitippaamaan!

4. Mikäli mielii kokea Dubai kukkaroystavallisemmin, voi nauttia rannoista (JBR on kivan rento ja siellä on viikonloppuisin eläväiset markkinat, lisäksi pidän Kite Beachista), voit käydä tinkaamassa soukissa (pidän kompaktista ”vanhasta soukista” Bur Dubaissa, kun taas Deiran puoli oli itselleni liian sekava) ja ihmetellä ostoskeskuksia (Dubai Mall on maailman suurin ostoskeskus, jonka sisältä löytyy mm. akvaario ja huvipuisto. Se sijaitsee Burj Khalifan vieressä, joten samalla voi ihmetellä sitä ja sen alla olevia tanssivia suihkulähteitä täysin ilmaiseksi). Kannattaa tsekata myös Time Out Dubain sivuilta viikonlopun aktiviteetit sillä ne vaihtuvat koko ajan!

5. Sanoisin, että ensikertalainen voisi tsekata Burj Khalifan ja Dubai Mallin lisäksi soukit ja perinteisen vesitaksin, abran, jolla voi ylittää joen parilla hassulla sentillä. Tietysti myös ranta on must! Muuten kannattaa rohkeasti kierrellä ja tutkia! Vesipuistossa voin suositella Wild Wadia, joka on aivan Burj Al Arabin vieressä, jos haluat kokea mahdollisimman monta kivaa kahvilaa, lue vinkkini alta ja mikäli outletshoppailu kiinnostaa, on Jebel Alissa (n. 30 min Marinasta) kiva outletkylä, minne pääsee Marinasta ilmaisella bussikuljetuksella… Mahdollisuudet ovat rajattomat!

 

3. You can pay with a card in most places without a problem, but personally I find that my Finnish bank doesn’t always give me a great good exchange rate. I’d take some cash with me, for small purchases and taxi rides, but rest assured that using a card is very advanced here as well. Tipping is not often compulsory but if you feel like leaving a tip, 10% is a good standard amount to leave (I always end up over tipping though!).

4. As for experiencing Dubai very cost-efficiently, you can enjoy the beaches (The Beach at JBR is nice and lively with markets during the weekend, and I also like the Kite Beach for the atmosphere), you can experience haggling in the souks (I really like the compact ”Old Souk” on Bur Dubai – I found the souks in Deira’s side too confusing) and get mesmerized just from walking around in the malls (Dubai Mall is the biggest one in the world with an indoor Aquarium and a theme park, to mention a few attractions. It’s right next to Burj Khalifa and the Dancing Fountains so you can catch the fountain show for free too). You can also check out the activities for the weekend from Time Out Dubai as every weekend brings something new to experience!

5. For a first timer, I’d say the ”must try” experiences and attractions would be Burj Khalifa, the world’s tallest building and the Dubai Mall, the world’s biggest shopping center, the souks and an abra, a traditional water taxi, ride across the Dubai creek for a couple of silly cents and hitting the beach for a day. Other than that’s I’d say go with the flow! If you like water parks, I can recommend Wild Wadi next to Burj Al Arab, if you like to experience as many cafes as possible then check our some of my favorites below, if you like Outlet Shopping there is a good one in Jebel Ali (approx. 30 mintes from Marina) with a free shuttle bus… The possibilities are endless!

Dubai vinkkejä ensikertalaiselle, Dubai vinkit Jenni Ukkonen

6. Olen löytänyt Dubaista lukuisia lempparipaikkoja, vaikka monen monta paikkaa on myös vielä testaamatta. Kahvitteluun tai ruokailuun suosittelen Surf Cafeta, Tom & Sergia, Arabicaa, Friends’ Avenue Cafeta ja Social Housea. Dubai Mall on ostoksia ajatellen loistava, mutta käyn siellä enää melko harvoin, sillä se on melkein liian suuri ja siellä saa käytettyä liian helposti monta tuntia. Mutta kun suuntaan sinne, tsekkaan lähes poikkeuksetta myös Bloomingdalesin ja Galeries Lafayetten sekä Level Shoesin, mikä on kertakaikkisen upea kenkäliike. Sen sisällä sijaitsee myös tyylikäs Vogue Cafe, mikä on ehdottomasti kokemisen arvoinen! Mall of the Emiratesiin suuntaan, kun haluan käydä sisustuskaupoissa. Vähän rennompaa shoppailua ajatellen suuntaan Marina Mallille tai Ibn Battutalle.

7. Mikäli aikaa ja energiaa riittää, ei kannata missata aavikolla pyörähtämistä. Aavikkosafareita järjestää niin moni eri yritys, ettei tarvi kuin googlata ”Desert Safari Dubai”. Kannattaa vertailla hintoja ja paketti omien toiveiden mukaan ja laittaa sähköpostilla tiedustelua – todennäköisesti vastaus tulee samana päivänä ja he voivat noukkia hotellilta vaikka heti seuraavana päivänä. Mikäli mielii nähdä moskeijan, kannattaa huomioda, ettei Dubaissa ole mitään niin hulppeaa, kuin Sheikh Zayed Grand Mosque Abu Dhabissa. Se on kuitenkin vain n. tunnin ajomatkan päässä ja myös sinne tehdään paljon matkoja, missä kuljettaja hakee hotellilta ja vie paikanpäälle. Kyseinen moskeija on todella henkeäsalpaava, ehdottomasti näkemisen arvoinen.

 

6. I have so many favorite spots in Dubai and SO many that I haven’t even tried yet, but that I know I will definitely love. For coffees and food I love the Surf Cafe, Tom & Serg, Arabica, Friends’ Avenue Cafe and Social House. I love Dubai Mall for the shopping possibilities but I go much less now as it’s almost too big and takes too much time when I go there. But when I do, I definitely check out Bloomingdales and Galeries Lafayette as well as Level Shoes, which is incredible and also the home to a super stylish Vogue Cafe – it’s worth the splurge! I go to the Mall of the Emirates when I want to visit furniture shops. For more casual shopping I’ll go to the Marina Mall or Ibn Battuta.

7. If you have the time and the energy, you cannot miss out on going to the desert. There are so many companies that do Desert Safaris so all you need to do is google for ”Desert Safari Dubai”. You can compare the prices and packages and send them an email – they will probably get back to you on the same day and are ready to pick you up the following day if needed! They’ll pick you up from you hotel and bring you back afterwards. If you want to see a mosque, bear in mind there aren’t any as grand ones in Dubai as the Sheikh Zayed Grand Mosque in Abu Dhabi is. Fortunately it is just about an hour’s drive away. It’s absolutely breathtaking and worth seeing! If you don’t have a car, you can also google for these trips as there are many operators who do them.

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Snapchat: jenniukk

Lue myös

Suosittelemme