Food

Duck & Waffle

4.10.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

IMG_4195

Päätettyäni Lontoosta lähtemisestä aloin tehdä listaa asioista, niin pienistä kuin isoista, jotka halusin kokea vielä kerran ennen tämän kaupungin hyvästelyä.

Listani kärkipäässä oli syödä vielä kerran suosikkiravintolassani Duck & Wafflessa. Suunnitelmani oli toteuttaa se auringon noustessa, jotta voisin samalla ihailla Lontoota sen ollessa kauneimmillaan. Joten kun poikaystäväni tuli Lontooseen työmatkalle, varasin meille pikaisesti pöydän sunnuntaiaamulle puoli seitsemäksi – voitte varmasti kuvitella poikaystäväni innostuksen herätä niin aikaisin vapaapäivänä!

Mutta aikaisesta herätyksestä huolimatta kuuluu tuo kokemus niihin ikimuistoisin ja epätodellisiin. Kuulostaa hölmöltä mutta niin se vaan on! Heron Towerin 40. kerroksessa sijaitseva Duck & Waffle on Lontoon korkeimmalla sijaitseva ravintola ja auki itseasiassa vuorokauden ympäri, joten pöydän voi varata ihan mille ajalle itse tahtoo. Et taatusti kadu! Ja ensikertalaisen on tietysti ehdottomasti tilattava nimikkoannos Duck & Waffle eli ankkaa vohvelin päällä. Se on älyttömän herkullinen yhdistelmä!

 

After I decided on the date that I’d be moving out of London, I started doing a little list of all the things, big and small, that I wanted to experience once more before leaving this city.

On the top of my list was to once more eat at Duck & Waffle, my favourite restaurant in the whole world. And my aim was to do it whilst the sun rises up, so that I could admire London at it’s most gorgeous at the same time. So when my boyfriend came over for a work trip, I quickly booked us a table for 6.30 am on a Sunday morning – you can probably imagine my boyfriend’s delight to be waking up so early on a day off!

But early wake up aside I would absolutely have to say it’s one of those surreal moments that you can remember for years to come. It sounds silly but it really is! On 40th floor of Heron Tower, Duck & Waffle is currently the highest restaurant in London and it’s actually open 24 hours a day so all you need to do is pick your time whether dawn, dusk or something in between and make a reservation. You won’t regret it. And on your first time there you should definitely taste the Duck and Waffle dish. It’s absolutely delicious!

Location: Heron Tower, 110 Bishopsgate

IMG_4172

6.30 aamulla, kun ulkona on vielä pilkko pimeää

6.30 am when it’s still dark outside

IMG_4181

IMG_4191

Minun valintani osui jälleen vohvelin päälle asetettuun ankkaan, poikaystäväni tilasi sen sijaan englantilaisen aamiaisen

I had the Duck and Waffle, my boyfriend went for the Full English

IMG_4199

IMG_4226

IMG_4203

Kultainen hetki aamu seitsemältä – ehdottomasti aikaisen herätyksen arvoinen näky!

A golden moment at 7 am – definitely worth getting up early to see this!

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • When it's warm enough to wear sandals but you're desperate for autumn so wear a jumper too 🍁 #whatiwore #kyoto #throwback

jenniukk

Kommentit (8)

On kyllä ihan omaa luokkaansa 🙂

Siis vau mikä näköala! Jos ja kun Lontooseen muutan niin tuo on koettava! 🙂

Ehdottomasti!:)

Huhuh mitkä näkymät! Varmasti ikimuistoisia hetkiä ja kokemus, jonka tulee aina muistamaan 🙂

http://sonvas.blogspot.fi

Ihan taatusti on, varsinkin kun täällä ei ihan liian moni ravintola pysty samanlaista näköalaa SEKÄ ruokaa tarjoilemaan 🙂

hei miten tuonne pöytää varatessa voi varmistua siitä että saa ikkunapöydän? haluaisin tuonne kovasti mutta menee vähän pointti jos istuu jossain sisempänä…

Sitä ei kyllä oikein pysty etukäteen pyytämään, mutta hyvä nyrkkisääntö on että jos tulee paikalle kaksin, on ikkunaan hyvät mahkut, ja jos ei tärppää niin sitten pyytää sitä tarjoilijalta kun hän näkee pöydän vapautuvan 🙂

Ihana näköala 😀

On kyllä ihan omaa luokkaansa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *