Jenni Ukkonen

Eniten käyttämäni korut

Teksti: Jenni Ukkonen

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä, merkattu *-merkillä.

En ole oikeastaan koskaan ollut korujen suurkäyttäjä, mutta viime kuukausina olen huomannut olevani koruista selkeästi enemmän innoissani, ja nähnyt useimpina päivinä sen (hyvin pienen) vaivan, että laitan suosikkini ylleni kotoa lähtiessäni. Yksi suuri tekijä tässä muutoksessa on varmasti se, että ystäväni täällä Dubaissa työskentelee kulta- ja timanttikorujen parissa, ja sitä myötä olen itsekin oppinut taas kaikenlaista uutta – ja alkanut suunnitella useampia korutilauksia hänen kauttaan… Ajattelinkin tämän havainnon myötä jakaa lempparikoruni ja kenties tarinaa niiden takaa, mikäli niihin jotain tarinoita liittyy. Osaan liittyy ja osaan ei juurikaan!.

Kihla- ja vihkisormukseni

Näitä tuskin tarvii sen kummemmin selitellä; näitä sormuksia käytän ehdottomasti eniten! En tosin edelleenkään kotona ollessani pidä sormuksia sormessa (ellei meille tule tyyliin vieraita) sillä puuhastelen niin usein jotain, että koen olevan helpompi olla ilman. Haluaisin olla se ihminen, joka ei koskaan ota näitä kahta sormusta sormestaan missään tapauksessa, mutta myönnän etten ole se. Kodin ulkopuolella mua tosin harvemmin näkee ilman näitä. Ja äitini vinkkiä mukaillen en missään nimessä poista näitä sormuksia kodin ulkopuolella sormesta – juuri silloin ne nimittäin varmasti katoavat!

Timanttikaulakoru

Sain tämän * Monica Vinaderin timanttikorun 25-vuotissyntymäpäivälahjaksi mieheltäni, ja olin silloin ihan puulla päähän lyöty, koska se oli mulle täydellinen ylläri enkä odottanut sitä lainkaan. Lisäksi tämä taisikin samalla olla mun ihka ensimmäinen aito timanttikoru, heh. Rakastan tämän korun yksinkertaisuutta ja sitä, että se sopii kaiken kanssa.

Pienet hoopsit

Rakastan eniten pienikokoisia renkulakorviksia, ja nämä kolme paria ovat suosikkini; * Monica Vinaderin ruusukultaiset olivat jälleen lahja mieheltäni (hän tietää että pidän tästä korumerkistä, joten hänen on aina helppo valita mulle heiltä jotain, jos en ole muuten pyytänyt mitään), Swarovskin kivikoristellut ostin aikoinaan nähtyäni samat siskoni ystävällä, ja Hey Harperin kullatut korvikset ovat olleet viime aikoina eniten käytössä, sillä ne voi huoletta pitää yllä mm. suihkussa ja altaalla ilman vaaraa värin muuttumisesta. Löysin merkin Instagramin kautta ja olen ollut ainakin toistaiseksi tosi tyytyväinen korujen laatuun.

Ear cuffs

Nämä * Astrid & Miyun korvan keskiosaan asettuvat cuffsit antavat mielestäni korville kivasti asennetta; en käytä näitä ihan päivittäin, mutta joskus kun haluan vähän jotain ekstraa, kaivan nämä esiin! Tosi kivat korvien koristeluun, sillä ne eivät vaadi korvareikiä.

Rannekoru

Yksi harvoista rannekoruista, mitä käytän usein; jälleen * Monica Vinaderilta ja lahja mieheltäni; tämä taisi peräti olla ensimmäinen joulu- tai synttärilahja minkä häneltä koskaan sain, ja siksi tunnearvoa täynnä.

Kultainen kaulakoru

Hey Harperin kullattu yksinkertainen kaulakoru; näyttää kauniilta sellaisenaan tai timanttikoruuni yhdistettynä, kuten ylimmässä kuvassa näkyy. Ja tämäkin kestää tosiaan kaiken suihkuista rantaan ja uima-altaaseen, mistä ehdottomasti pisteitä multa.

Helmikorvakorut

Ostin nämä Stvdio-merkkiset korvikset super huimalla alennuksella * Net-A-Porterista joko loppu- tai alkuvuodesta ja vaikka nämä ovatkin melko näyttävät, niin rakastan näitä yksinkertaisissa asuissa katseenkääntäjinä. Esim. näin syksyllä ihanaan muhkeaan neuleeseen yhdistettynä!

Paksu kultasormus

Tämä sormus on täyttä rihkamaa * & Other Storiesilta, mutta mielestäni tällaisia trendejä, mitä nämä paksut sormuksetkin ovat, on kiva testata edullisimmilta merkeiltä ennen kun panostaa arvokkaampiin.

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter

Lue myös

X