Jenni Ukkonen

fortnum & mason

21.6.2012 Teksti: Jenni Ukkonen

Suvin ollessa täällä viime viikolla käytiin pyörimässä Fortnum & Masonilla ihastelemassa kaikkea ihanaa tarjolla olevaa. Fortnum & Mason on alunperin ruokakauppana avattu, nykyään monikerroksinen liike, mistä löytyy vähän kaikkea ruoasta kauneuneuteen, sisustukseen ja asusteihin, ja lisäksi ravintolaa, mutta vetonaulat on varmaankin kaikki äärisöpöt peltipurkit, mistä löytyy vaikka teetä tai keksejä – loistavia vaikkapa tuliaisiksi tai muuten vaan tuomisiksi kun menee kyläilemän jonnekin 😀

Kivoja hääkakkujakin löytyi 😀

Diamond Julibee-juhlavuoden kunniaksi monet peltipurkitkin oli saaneet juhlavat kuoret 😉 Tämä jos jokin olisi mielestäni hyvä tuliainen kotiinvietäväksi!

Maisteltiin ruusunmakuisia vaahtokarkkeja, ja voi jestas sentään, en olisi arvannut että vaahtokarkit voi maistua taivaalta 😀 Ensinäkin rakastan ruusunmakua, mutta nämä oli lisäksi niin tyystin erilaisia koostumukseltaan kuin tavalliset kaupasta ostettava vaahtikset, että huh 😀 Suosittelen!

Mikäli joku ei ole vielä Fortnum & Masonilla täällä Lontoossa käydessään piipahtanut niin suosittelen lämpimästi, ihan vaikka vaan pyörimään jos ei shoppailemaan! Tuolta kyllä oikeasti löytyy niin kivoja juttuja että vaikea on olla ostamatta edes jotain :p Muutenkin liike on niin tunnettu, että varmaan voisi melkein puhua nähtävyydestä 😉While my friend was visiting London, we went to Fortnum & Mason to see all the sweet things they have. Originally it was started as a grocery store but nowadays you can find so many things there, from food to beauty, decor and accessories. I love the cute little tins that contain stuff like tea or cookies! Would make perfect souvenirs. We also tried rose flavored marshmallows, which were just incredible – high recommended 😀

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Wishing you a happy midsummer 🌞 #midsummer #summervibes

jenniukk

Kommentit (21)

Hehhe no helppoa se ei kyllä olekaan 😉

Oon ollu suklaakaupassa töissä ja nää kuvat meinaa saada mut oksentamaan.Kaks vuotta suklaan syöminen teki siis tehtävänsä.Näytti olevan ainaki samallaisia konvehteja ku meillä silloin aikoinaan 😀

Oi että kun tuli kauhea ikävä Lontoota, kun näitä kuvia katteli, ihania! 😉

Ooh ainaki toi herkkuosasto näyttää aika täydelliseltä! :p

Näyttää aivan älyttömän ihanalta liikkeeltä! Mulla varmaan uppoais omaisuus noihin lukuisiin herkkuihin :p

Minkälainen sää lontoossa on nyt? onko lämmintä? sataako vettä? Onko jo ihan kesäsää?

Voi lääh mitä kuvia! Pakko päästä käymään tuolla (ja Lontoossa) joskus, ihanan näköistä!

Voi lääh mitä kuvia! Pakko päästä käymään tuolla (ja Lontoossa) joskus, ihanan näköistä!

Hahaa, just yks päivä mietin, että miltä ruusun makuiset ruuat maistuu, ilmeisesti siis hyvältä! 🙂

Hahhaa, pahoitteluni sitten vaan :DD

Hih, no mukava jos oli yhtään mieleen 🙂

Heheh no eikös 😉

hehee, tuolla on kyllä aika hankala vastustaa kiusausta ostaa jotain 🙂

Hih, tänne vaan 😉

No sanotaanko, että ihan Lontoon kesäsää 😀 Eli todella arvaamaton 😀 Lämmintä on kyllä, mutta välillä sataa, välillä paistaa… ota siitä selvää sitten :p

No itse rakastan, mutta tiedän myös monia jotka ei voi sietää 😀

Miten onnistuit tuolla valokuvata? meiltä kiellettiin kun otimme kameran esille!-A

Heh, ihan kamera kourassa vaan kuvia napsien, sen verran monta myyjääkin tuli vastaan eikä kukaan sanonut mitään, että arvelin olevan ok 😀

Apua, pakko päästä käymään tuolla! Näyttää ihan unelmalta, varsinkin kun tuppaa olemaan vähän suuremman luokan herkuttelija.. 😀

Hihih sama “vika” täällä 😉

Tonne on kyllä päästävä vielä joku päivä, niin kivalta näyttää. Miten tuolla voi olla ostamatta mitään? ;D
<3 MariaElegant and fancy

Hehhe no helppoa se ei kyllä olekaan 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *