Beauty

Hiustenhoidostani

4.11.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

IMG_6089

Toisinaan minulta toivotaan edelleen hiustenkasvatuspostausta, vaikka hiukseni on saaneet jo kauan olla ihan itsekseen ja kasvaa sen minkä kasvavat, ilman sen kummempia ”projekteja”.

Mutta tietenkään tähän nykyiseen pituuteen ei olla hetkessä päästy. Muistan, kun jokunen vuosi sitten otin silloin käyttämäni teippipidennykset lopullisesti päästäni ja oma tukkani oli suunnilleen olkapäille, sellainen long bob (mihin itseasiassa, jos omat hiukseni eivät olisi niin luonnontaipuisat ja työläät, leikkasin saman tien takaisin!) ja olin päättänyt kasvattaa ne pidemmiksi.

Uskon edelleen, että tärkeimpiä tekijöitä hiusteni kasvussa ovat olleet kuivien latvojen säännöllinen napsiminen (yritän käydä kampaajalla 8-12 viikon välein, vaikka välillä menee kyllä kauemminkin – sen kyllä sitten puolestaan jo näkee!); se, etten ole vaalennellut jo valmiiksi vaalennettuja pituuksia vaan raidoittanut ainoastaan luonnollisenväristä tyveäni tarpeen vaatiessa; etten ole käyttänyt juurikaan kuumia rautoja tai muita muotoilulaitteita (ja kun olen, olen käyttänyt niiden kanssa hyviä lämpösuojia!) sekä tietysti hiuksille hyvää tekevien tuotteiden käyttö.

Pesen hiukseni vain pari kertaa viikossa – useimmiten maanantaisin ja perjantaisin – ja uskon senkin vaikuttavan hiusteni kuntoon. Kesästä saakka olen käyttänyt lähestulkoon yksinoikeudella Kloranen hiustenkasvua kiihdyttävää Quinine B6shampoota ja hoitsikkaa ja ”välipäivinä” saman merkin kuivashampoota aina tarpeen mukaan (kaikki 15% alessa koodilla OCT15). Nämä tuotteet ovat muuttaneet hiukseni täydellisesti; ne ovat tehneet niistä vahvat, paksut ja pehmeät. Ja kyllä – olen varma, että syy on erityisesti shampoossa ja hoitoaineessa! Koskaan aiemmin hiukseni eivät nimittäin ole tuntuneet siltä, miltä ne alkoivat näiden käytön yhteydessä tuntumaan. Kaikeksi ilokseni tämä ranskalainen apteekkimerkki on vieläpä laatuunsa nähden todella edullinen – en siis voisi sitä lämpimämmin suositella! Tilaisin juuri itselleni upouuden setin tänne Saksaan ja se saapui perille aivan yhtä nopeasti ja helposti, kuin Englantiinkin – jes!

Lisäksi syön päivittäin hiuksia ravitsevia ravintolisiä; Swiss Clinicin Beauty Pearlseja (nyt muuten myöskin todella hyvässä alessa!) tai vaihtoehtoisesti jotain muuta, mitä olen niiden loputtua kaupasta ostamalla käsiini saanut. Yritän kuitenkin aina tsekata, että napit sisältävät foolihappoa ja sinkkiä, jotka ainakin oman pääni sisällä ovat ne hiuksia tehokkaimmin kasvattavat ainesosat. Hiukseni harjaan vain ja ainoastaan Tangle Teezerillä, joka on hellävarainen hiuksille eikä katko niitä edes takkujen edessä.

Now and then I’m asked to share more on how I managed to grow my hair after years of using extensions and lightening my hair.

I haven’t actually been on a ”hair growth project” for ages now, but nevertheless it’s been a long road getting where I am now. When I took out the tape extensions more than two years ago, my hair was a long bob (and if my hair wasn’t so naturally wavy and therefore a piece of work, I’d cut my hair back to that length right now!) and I was determined to grow it out

I think still think that the main reasons contributing to the growth of my hair have been trimming the dry ends on a regular basis (I try to do it every 8-12 weeks, however, sometimes I go over it – and it definitely shows!); not highlighting the already light parts of my hair but only the very roots if I have to; not using heated irons or tongs too often on my hair (and always using heat protectants when I do!) as well as using good-doing products on my hair.

I only wash my hair a couple of times a week – usually on Mondays and Fridays – and I think it helps too. Since last summer I’ve been swearing on Klorane’s hair growth accelerating Quinine B6 shampoo and conditioning balm and on the days in between washes, the dry shampoo by the same brand (all now 15% off with OCT15). These products have altered my hair completely, making them stronger, shinier and softer. And yes – I just know it’s because of the shampoo and conditioner especially, because my hair has never felt like this before I started using these. Luckily this French pharmacy brand is also really affordable – I simply couldn’t recommend it any higher! I just ordered myself a new set to Germany and was happy to notice the parcel came to me just as effortlessly as it would have to the UK – score!

I also swear by additional nutrition for hair in the form of nutritional pills. I use either Beauty Pearls by Swiss Clinic (also on a really sweet deal right now!) or if I have ran out, any similar that I can find from a store. I always check that the pills contain Folic acid and Zinc, which in my head are the ones contributing to hair growth the most. And I only brush my hair with a Tangle Teezer, which is really gentle on hair and won’t make it break even when it’s on knots.

IMG_6108

KLORANE QUININE B6 SHAMPOO

KLORANE QUININE B6 CONDITIONING BALM

KLORANE OATMILK DRY SHAMPOO

TANGLE TEEZER

 

Mainoslinkkejä

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Once again I over packed for a city break - I've used these Lululemon leggings (the comfiest) and trainers probably 90% of the time 🙈👍 #leggingsarepants #whatiwore #ootd #nycvibes

jenniukk

Kommentit (4)

Mun hiukset ei tosiaan vaan rasvoitu helpolla – varmaan ne on vaan niitä yksittäisiä tapauksia, aivan kuten vaikka tuo ihonkin rasvoittuminen. Treenatessa hiukset on useimmiten tiukasti nutturalla ja jos nyt hiusrajaan tulee jotain hikeä niin viimeistään kuivashampoolla sekin saa kuivumisen jälkeen taltutettua 🙂

Kannattaa tsekata easyparapharmacie.com. Olen tilannut sieltä ranskalaisia tuotteita. Postikulut on ainakin Suomeen melko korkeat, mutta silti tulee edullisemmaksi ostaa tuolta.

Enpä ollut aiemmin kuullutkaan tuosta, mutta pitänee tsekata 🙂

Miten pystyt pitämään pesuvälin noin pitkänä vaikka urheilet? Mulla rasvottuu hiukset niin nopsaa ja varsinkin hikitreenin jälkeen ne on ihan kauheen likasen oloiset… :/ olis ihanaa, jos vois pestä vaan pari kertaa viikossa! Käytän kyllä kuivashampoota (tota samaa!) mut sillä saa max yhden päivän pidennettyä pesuväliä.. Onko sulla vaan luonnostaan rasvoittumaton hiustyyppi? Mulla silti rasvoittuu ihokin nopsaa..

Mun hiukset ei tosiaan vaan rasvoitu helpolla – varmaan ne on vaan niitä yksittäisiä tapauksia, aivan kuten vaikka tuo ihonkin rasvoittuminen. Treenatessa hiukset on useimmiten tiukasti nutturalla ja jos nyt hiusrajaan tulee jotain hikeä niin viimeistään kuivashampoolla sekin saa kuivumisen jälkeen taltutettua 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi