Jenni Ukkonen

Huomioita Dubaista

Teksti: Jenni Ukkonen
Jenni Ukkonen Dubai

Jenni Ukkonen Dubai

Dubaihin muuton yhteydessä olen saanut paljon erilaisia paikalliseen kulttuuriin ja erityisesti pukeutumiseen liittyviä kysymyksiä. Vaikka olenkin ollut täällä vain lyhyen hetken, ajattelin ensifiilisteni pohjalta kirjoitella huomioitani Dubaista. Näin siis täällä:

1. Mitä pukeutumiseen tulee, niin maa on tosiaan melko uskonnollinen ja eurooppalaisittain ajateltuna hieman vanhoillisempi paikka, mutta samalla Dubai on kuitenkin moderni kaupunki, missä joidenkin tietojen mukaan jopa 80% asukkaista on expateja eli ulkomailta tänne muuttaneita, ja kenties siksikin pukeutuminen on täällä jossain määrin rennompaa. Jotkut ostoskeskukset voivat kyllä antaa puketumisohjeen, missä kehoitetaan peittämään olkapäät ja polvet, mutta paljaita olkia ja polvia näkyy siitä huolimatta. Itse näen asian niin, että kunhan pukeutuu siististi ja hyvällä maulla, pärjänee ihan hyvin. Uskonnolliset paikat ovat sitten toki asia erikseen, niissä lienee parempi pukeutua juuri eikä melkein, kuten pyydetään. Ja rannan läheisyydessä ja rannalla ovat uimapuvut ja bikinit luonnollisesti ihan OK.

2. Jatkoa pukeutumiseen: vaikka noita tietynlaisia pukeutumissääntöjä onkin, niin kaupoissa myydään aivan samoja vaatteita kuin Euroopassakin: on läpikuultavia toppeja, napapaitoja, minihameita, risaisia farkkushortseja, pitsiliivejä… Ja näin syksyllä, vaikka ulkona olisi 40 astetta, on myynnissä myös villakangastakkeja ja talvisaappaita. Eli kaikkea löytyy kaikesta huolimatta!

3. Shoppailusta: Dubai voi olla shoppailijan paratiisi siinä mielessä, että lukuisat eri merkit ovat edustettuja ja täältä löytyy paljon merkkejä, mitä ei esimerksi vielä Suomessa ole, mutta hinnallisesti en sitten menisi sanomaan… omien havaintojeni mukaan hinnat ovat Eurooppaa korkeammat, olipa kyse H&M:stä ja Zarasta, NYX:in edullisista meikeistä tai Guccin loafereista. Itse olen aika tarkka rahankäytössäni ihan yleisestikin enkä ole siksi vallan hullaantunut, vaikka tarjontaa hyvin onkin. Kenties sitten alennusten aikaan…

4. Välimatkat Dubaissa ovat pitkiä, eikä siitä tai mahdollisesti myöskään parhaillaan vallitsevasta kuumuudesta johtuen kadunvarsilla näy juuri kävelijöitä. Mikäli omaa autoa ei löydy, on taksi onneksi edullinen vaihtoehto – lähtömaksu on useimmiten vajaa vain 1,5 euroa. Myös moderni maan päällä liikkuva metro löytyy, mutta käytännössä se on vain suora linja (mikä kattaa kyllä esimerikiksi suurimmat ostoskeskukset) joten jos ei satu asumaan metroaseman lähettyvillä, on taksi usein vaivattomampi vaihtoehto.

5. Metrossa on naisille ja lapsille oma ”vaununsa”, jossa istuva tai muuten hengaileva mies saa kiinni jäädessään sakot (kuitenkin vain vajaa 25 e). Vaunu on merkattu pinkeillä viivoilla ja tarroilla, mutta jostain syystä kaikki miehet eivät silti tajua olevansa väärässä vaunussa. Itse tykkään tästä ideasta, sillä vaikka täällä saa mielestäni olla enemmän rauhassa kuin monessa Euroopan maassa, on yksin liikkuessa silti kivempi olla naisten kuin miesten ympäröimänä.

6. Vielä metrosta: en itsekään pidä siitä, että joku tulee täyteen metroon ja alkaa syödä hampurilaista, mutta täällä metrossa syömisestä, juomisesta ja jopa purkan jauhamisesta rapsahtaa kiinnijäädessä sakko. En ole täysin varma, tarkoittaako tämä, ettei edes vesipullosta saa ottaa huikkaa, mutta takeawaymukit ovat ainakin no-no. Tämä oli minulle hieman isku kasvoihin, sillä rakastan liikkua kahvimukin kanssa ja koen jotenkin todella tylsänä, etten voikaan ottaa jäälatteani metroon ja nauttia sitä matkallani.

7. Englantia puhutaan oikeastaan kaikkialla, joten koskaan ei tarvi miettiä tuleeko saamaan tarpeen tullen apua tuolla universaalilla kielellä.

8. Kun sanon, että Dubai on moderni kaupunki, tarkoitan melkeinpä futuristista kaupunkia – siltä se ainakin kehittyneimmillä alueilla näyttää: kuin kaupungilta suoraa tulevaisuudesta! Toki on myös paljon alueita, jotka ovat vasta kehitteillä. Yleisesti ottaen kuvailisin Dubaita tarjontansa puolesta vähän kuin sekoituksena jotain amerikkalaista ja aasialaista suurkaupunkia.

9. Amerikasta kun tuli puhe, niin olen ollut uskomattoman iloinen siitä, että sekä tuttuja amerikkalaisia ketjuja että briteistä tuttuja ketjuja löytyy runsaasti; ei vain vaatekauppoja, vaan myös ravintoloita ja kahviloita ja jopa apteekkiketju Boots! Kaikenkaikkiaan fiilis Dubaissa onkin todella kansainvälinen ja siitä jos jostain nautin.

Tuleeko teille mieleen jotain huomiota, mitä olette Dubaissa ollessanne tehneet? Nämä ovat sellaisia, mitkä itselleni on ensimmäisenä tullut mieleen ja mistä olen ystävieni kanssa puhunut, mutta varmasti on myös monta muuta erilaisuutta Eurooppaan verrattuna, mitä en nyt huomannut tässä mainita – jatkoa varmasti siis tulee mitä useamman viikon täällä vietän!

DUBAI NOTES. After I moved to Dubai I’ve gotten quite a few questions regarding the local culture and especially how to dress appropriately over here. Although it’s been just a short period of time, I thought I’d share some of my first impressions of Dubai. This is how it goes here:

1. In regards of dressing, yes; it is a rather religious country and from an European perspective it may seem a bit more ”old school”, however Dubai is actually a really modern city and according to some statistics the population is 80% expats, so I think for that reason as well the dressing over here is actually a bit more relaxed thank you might think. Some malls definitely guide the visitors to cover their shoulders and knees, but regardless of it you still see bare shoulders and knees. In my opinion as long as you dress appropriately and with good taste, you’ll be fine. Of course religious sites are a whole different story and personally I would dress exactly as they ask you to. Then again by the beach the dressing is just as casual as you’d expect it to be; naturally swimwear and bikinis are OK.

2. Another note on dressing: regardless of some traditional dressing rules, the stores sell all the same things as they do in Europe: see-through tops, crop tops, mini skirts, ripped denim cut offs, lacy bras… And in the autumn, even though it’s 40 degrees celsius you also get wool coats and winter boots. So don’t worry, you can still come and shop your heart out!

3. On shopping: yes, Dubai can be a shoppers’ paradise in terms of pretty much all brands are covered over here and you also find lots of brands that aren’t available in all European countries, but in terms of the prices I wouldn’t be so sure… In my opinion the prices tend to be a lot higher, whether it’s H&M and Zara, the affordable NYX Cosmetics or Gucci loafers. I’m actually pretty tight in terms of spending money so I haven’t gone all crazy at the malls over here, despite the variety in shops. Perhaps once the sale season starts…

4. The distances in Dubai are long and because of that and the hot weather you don’t see many people walking form one place to another. If you haven’t got a car of your own, taxis are fortunately a pretty affordable option – the start price is usually no more than 1,5 euro. There is also a very modern metro (which is actually an overground train) but it’s just a straight line so if you don’t happen to live right next to a station, you might still find taxis more convenient.

5. In the metro there is a carriage just for women and children and if you’re a guy in this carriage you can get fined if someone catches you. It’s clearly marked with pink stickers and lines but you still see men in this carriage all the time. Believe it or not, I really like the idea of a separate carriage because I prefer traveling with females when I’m going someone on my own.

6. Another thing about the metro: don’t get me wrong, I don’t like it when someone comes to a full carriage and starts eating a burger, but over here you get fined from eating in the metro, drinking in the metro and even from chewing a gum. Not sure if they fine from taking a gulp of water from a bottle but takeaway cups are definitely a no-no. I was kinda bummed about this as I love grabbing a coffee to go and I just find it kinda boring not being able to travel with one.

7. English is spoken widely so you really never have to worry if you get understood or not.

8. When I say that Dubai is a modern city, I mean almost futuristic at times – especially in the most developed areas it literally looks like a city from the future! Of course there are also plenty of areas that are only being built at the moment. Overall I’d describe Dubai as some sort of hybrid between some big American city and a big Asian city, at least in terms of what they have here and how it looks.

9. Now that I mentioned America, I must say I have been so delighted about having so many American and British chains around: not just stores but restaurants and cafés too, as well as Boots, the pharmacy chain from the UK! The vibe in Dubai is indeed very International and that’s something I just love.

Can you think of anything interesting that you’ve made notes of while you’ve been to Dubai? For me, these are the first things that come to mind and ones I’ve sort of talked about with my friends, but I’m sure there are many other things that differ from the European ways too, just ones that I couldn’t think of right now – most likely I will make more notes as the weeks go by!

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Snapchat: jenniukk

Lue myös

X