Jenni Ukkonen

Hyvä, paha sosiaalinen media

Teksti: Jenni Ukkonen

IMG_6311

Viimeviikkoisen muuttoepisodin myötä jäin jälkeen niin Balmain-maniasta kuin lukuisissa blogeissa puhuttaneesta some-keskustelustakin. Balmainit eivät minua itseasiassa edes kiinnostaneet, mutta tuo some-aihe on sellainen, joka ihan luonnollisistakin syistä herättää minussakin mielipiteitä, ja jota olen pohtinut itsekseni tai kavereiden kanssa lukuisat kerrat. Siispä halusin näin jälkijunassa hypätä siihen vaunuun ja naputella maanantai-illan ratoksi omia mietteitäni siihen liittyen.

Yli seitsemän vuotta blogattuani olen jo vuosia sitten havahtunut siihen, että olen samalla oma pr-henkilöni ja blogini muun käyttämäni sosiaalisen median lisäksi on yksi tärkeimmistä käyntikorteistani. Se, mitä sosiaalisissa medioissani jaan, jää nettiin kenties ikuisiksi ajoiksi, vaikka kuinka yrittäisin jotain jälkeenpäin poistaa. Blogini alkuaikoina saatoin mitään miettimättä kertoa mistä tahansa aina ihmissuhdeongelmista lähtien ja oikeita nimiä käyttäen, mutta vuosien saatossa ja ”virheistä oppimalla” olen muuttunut harkisevammaksi ja jopa varautuneemmaksi siihen liittyen, mitä tekstejä tai kuvia täällä jaan. Julkaisen elämästäni siis vain valitsemiani paloja ja kokoan niiden kautta ihmisille mielikuvaa itsestäni – toisin sanoen minulla on valta päättää, mitä ihmiset minusta tietävät ja millaisena minut nähdään. Useimmiten pyrin jakamaan positiivista ja elämäniloista puoltani jakamalla kuvia ja juttuja päivistä, kun kaikki oli hyvin, tai haaveistani ja unelmistani, mutta jätän kertomatta esimerkiksi kännisekoiluista tai aidoista huolistani. Toisinaan kuitenkin muistutan, että tapahtuipa elämässäni mitä kivaa tahansa, siihen kuuluu myös ikävämpiä asioita, sillä olenhan ihan tavallinen ihminen siinä missä kuka tahansa muukin meistä.

En usko hetkeäkään olevani ainoa tällainen harkitsevampi somettaja, joka päättää vaieta julkisesti ikävimmistä asioista ja pitää ne vain omana tai rajatun lähipiirin tietona, enkä myöskään pidä tällaista käytöstä nykymaailmassa välttämättä niinkään huonona asiana. Voihan esimerkiksi olla, että se, mitä sosiaalisessa mediassa itsestään jakaa, joko hankkii sinulle työpaikan tai vaihtoehtoisesti estää saamasta sitä. Silloin jaetulla materiaalilla on jo todella suuri osa jopa omaa tulevaisuutta ajatellen, mutta nykymaailmassa tämä ei ole mitenkään harvinainen tilanne. Tällaista käytöstä voi toki tietyllä tapaa katsoa asioiden kaunisteluna, muttei suinkaan valehteluna. Meistä varmasti useampi tykkää välillä ”lavastaa” vaikkapa kauniin kuvan Instagramiin (voiko jokaisen #morningmoment olla oikeasti niin täydellisen valaistettu, kera uusimman muotilehden ja tuoreet kukat tarjottimella täydellisesti vaahdotetun latten koristeena?) tai entäpä kun sadasta kuvasta valitaan se yksi onnistunut otos ja julkaistaan sitten hashtagilla #wokeuplikethis tai vastaavaa. Käsi ylös, joka ei ole moiseen koskaan sortunut?

Omasta mielestäni tällainen on ihan OK toimintaa jos niin haluaa toimia, harmitonta touhua omaksi ja ehkäpä muidenkin iloksi, eikä siinä todennäköisesti ketään loukkaa. Toinen asia on toki sitten oikea totuuden vääristely tai valehtelu; esimerkiksi aivoisasta parisuhteesta hehkuttaminen, kun jokainen lähipiirissä ja sen ulkopuolellakin oleva tietää, että toinen on jättänyt ainakin henkisesti jo useampi vuosi sitten, kuuluu niihin asioihin, mihin en itse lähtisi ja mitä en voi ymmärtää. Tai kun palataan jatkuvasti ihastelemaan omaa kuvaa, joka on otettu juuri oikeasta kuvakulmasta ja viimeistelty filttereillä mahdollisimman imartelvaksi, huokaillen, miten ihmeen hyvältä tuona iltana sattuikaan näyttämään – ja samalla unohdetaan, mitä kaikkea kuva on ensin käynyt läpi (älkää ymmärtäkö väärin: jokaiselle suotakoon olla iloinen omasta kuvastaan, mutta liika kuvien palvominen on liikaa! Jokainen meistä on kuitenkin paras versio itsestään AITONA). Sellaisissa tilanteissa lähinnä ihmettelen, yritetäänkö noilla teksteillä ja kuvilla todistella jopa itselle, että näin asiat oikeasti ovat, vaikkeivat välttämättä olekaan. Että raja todellisuuden ja somen välillä on alkanut mennä vähän liian huteraksi ja omaa elämää eletään mielummin kauniin idean, kuin todellisuuden kautta.

Itse pyrin aina vaan enemmän erottamaan ns. ”oikeaa elämääni” ja someilua ja pitämään huolen, että kummallekin jää aikaa toiselta sitä ottamatta – tai jos toiselle jää vähemmän aikaa, se on AINA ja joka kerta some, eikä oikea elämä. Jälkeenpäin miettittynä on tosi moni ihana tilanne meinannut mennä tai mennytkin pilalle, kun on stressannut, että pitäisi ottaa kuvia blogiin, Instaan ja vielä videota Snapchatiin. Se on oikeasti aika kuluttavaa, ja minkä tähden? Että voi näyttää jokaiselle seuraajalle, miten siistiä elämää elää ja kuinka #blessed siitä hyvästä on? Jos olisikin sen sijaan laittanut kameran tai puhelimen pois ja keskittynyt siihen hetkeen tai seuraan, olisi muisto taatusti kauniimpi ja mahdollisesti niitä satoja otettuja otoksia pysyvämpi. Tämän yritän aina pitää mielessäni esimerkiksi silloin, kun vietän aikaa rakkaimpieni kanssa ja sitä suosittelen muillekin.

Tästä aiheesta keksisin taatusti vielä vaikka mitä sanottavaa, mutta nämä on omat päällimmaiset mietteeni. Näiden sanojen saattelemana – tässä olen minä suurimman osan ajastani: tukka sekaisin ja ponnarin painaumilla, katse jonnekin kaukaisuuteen suunnattuna, jottei kuva mene pilalle tyhmän ilmeen vuoksi, vaatteet laskeutuvat hassusti ja silkkitoppikin on ihan ryppyinen, sillä olen tolkuttoman laiska silittämään. Mielestäni kuvista tuli kuitenkin loppupeleissä ihan kivoja; niissä on vähän sitä aidompaa ja spontaanimpaa tunnelmaa. Siksi päätin ne juuri tämän postauksen tekstin kera jakaa!

Because of the whole moving thing last week, I fell completely behind on everything from the Balmain mania to the discussion on social media, which appeared in several blogs I follow. I wasn’t actually that interested on the whole Balmain x H&M collection but the latter is a subject close to my heart for natural reasons. Therefore I wanted to jump the train a bit late and share some of my own thoughts on the subject.

I’ve blogged for over seven years now so already years ago I realised that at the same time I am acting as my very own PR person, and my blog, just like all the other social media that I use, is an important ”calling card” for myself. What I share on my social media platforms may stay online for the rest of my life, no matter how much I’d try to delete something later on. In the beginning days of my blog I was really open with everything from relationship drama to using real names for people around me, but as the years passed and I learned from some mistakes, I have become more cautious of what I share in terms of text or pictures. Therefore I only share what I choose to share and build the image I want people to see of me through those bits. I tend to keep things positive and joyful, sharing images from days when everything was good and my hopes and dreams, but leave out things like getting drunk or my actual worries. Every now and then I do feel like I still need to remind people that no matter what fun things are going on in my life, there are also some not so fun parts to it; I am a human just like the rest of you, after all.

I don’t doubt one second being the only one using social media with a caution, leaving out the sad parts of life nor do I think it’s a bad thing in today’s world. I mean, it could be that what you share online gets you your next job or it prevents you from getting it. That’s when what you share can actually determine your future, and it’s not an unusual scenario. Of course one might look at it as making things look better than what they are, but it’s not lying. I bet more than one of us likes to ”stage” things now and then, such as a lovely image on Instagram (I mean, can everyone really have such a perfectly lit #morningmoment every morning, with the newest fashion magazine and fresh flowers on a tray next to a perfectly foamed latte?) or share that one good shot out of a hundred shots taken, followed by a hashtag#wokeuplikethis or similar. Hands up if you have never done this?

I find this kind of behaviour OK if it’s what you want to do, it’s one of those harmless things that you do for your own fun and perhaps for the others’ too and you probably won’t hurt anyone by doing so. A whole other thing is lying; for example, a status update on your loving relationship even when everyone around you knows things aren’t that good is one of those things I will never understand or take part in. Or when you constantly return to admire a picture which was taken from the perfectly right angle and filtered the hell out in order to be as flattering as possible, thinking how good you/the person looked in it and forgetting all the steps it took to get to that ”final product” (don’t get me wrong: I think it’s perfectly fine for everyone to be happy when they see a picture of themselves but enough of the worship is enough! After all, aren’t we all at our most perfect when we are REAL?). This type of situations leave me wondering if these images and texts are there simply to make it feel like things are as written or captured, even when they aren’t. That perhaps the line between reality and social media has gotten so blurred, you rather live your life through a beautiful idea, instead of reality.

I always try to separate my so called ”real life” and social media self and have time for both separately – and if there’s less time for one of them, it’s ALWAYS the social media that gets cut. Looking back, so many great occasions have almost gotten ruined due to the stress of taking pics for the blog and the Instagram and some video for Snapchat too. It’s so draining and for what? So that I can show all my followers what a sick life I’m living and how #blessed I am for it? Had I simply put the camera or phone down and actually focused on the moment, I bet I’d have a better and a more longlasting memory of it all. So I try to keep it in mind when I’m spending time with my loved ones and I really recommend it to everyone else too.

I could come up with some many more things to say on this subject, but these were my initial thoughts on it. With these words I wanted to share me, just as I am most of the time: my hair is a mess and dented by a ponytail, I’m looking away so that I won’t ruin the pictures with a silly look on my face, my clothes fall strange and the top is really wrinkly because frankly, I am just so lazy at ironing. Nevertheless I think the pictures turned out pretty good; they have that ”spur of the moment” kind of feel to them. And that’s why I think they make a good pair for the text!

IMG_6364

IMG_6396

IMG_6259

IMG_6346

IMG_6324

IMG_6262

IMG_6387

IMG_6373

WEARING

Jacket MANGO /similar here -40% & here

Silk vest RIVER ISLAND

Jeans ZARA

Bag BALENCIAGA

Sunglasses MIU MIU

Flats CHANEL

Watch DANIEL WELLINGTON / Courtesy of

 

Mainoslinkkejä

Lue myös

X