Jenni Ukkonen

Ihonhoito matkustamisen jälkeen

Teksti: Jenni Ukkonen
Iho kuntoon matkustamisen jälkeen

Iho kuntoon matkustamisen jälkeen

Lentomatkustaminen vie lähes poikkeuksetta veronsa ihossani – erityisesti kasvojen. Yleensä osaankin varautua siihen jo etukäteen huolehtimalla perusteellisesta kosteutuksesta sekä lennon aikana ja sen jälkeen ihoa puhtaana pitämällä ja kosteuttavia naamioita tehden. Tällä kertaa jokin meni kuitenkin mönkään; jätin (kevyen) meikin kasvoille lentojen ajaksi ja Suomessa ollessani kosteutin ihoani vähän sinne päin tuotteilla, mitä nyt sattui ulottuvillani olemaan. Lopputulos? Ihoni on juuri nyt kenties huonompana kuin aikoihin; kuiva ja samalla näppyinen.

Onneksi täällä Saksassa mulla on kuitenkin käytössä kaikki ennestään hyväksi toteamani tuotteet ja näillä olenkin nyt hoitanut ihoani paluusta saakka. Olen kuorinut ihoa, käyttänyt Mario Badescun tehokasta, mutta samalla hellävaraista kuivattavaa naamiota ja vetänyt päälle Lumenen kirkastavaa seerumia (tätä tuli ostettua Suomesta uusi putelli, niin koukussa olen!) ja silmien ympärille saman sarjan silmänympärysvoidetta. Iltaisin kasvoille Chanelin täydellisen kauniin päivetyksen antavaa itseruskettavaa ja päivisin ihon sävyä on tasoittanut paras kokeilemani CC-voide Cliniquelta. Sitten vielä runsaasti nesteistä aamusta iltaan: siihen suosikkini on tee, varsinkin kauniin kukkateen muodossa. Kuin pieni taideteos lasissa! Toivottavasti ihon kunto kääntyy näillä keinoilla nopeasti takaisin normaaliin…

P.S. Nyt kun kauneudenhoidosta on kyse, niin ajattelin muistutella vielä näistä kahdesta Yves Rocherin kesäkamppiksesta; kookoksentuoksuisesta setistä (lue tuotteista postauksessa Kookoksentuoksuinen kesäsetti!) sekä trooppisen hehkuvasta setistä (lue tuotteista postauksessa Hehkua ja trooppista tuoksua iholle!). Molemmat settitarjoukset ovat voimassa kuun loppuun 🙂

 

SKINCARE POST TRAVELS. After flying my skin is pretty much always the one to pay – especially the skin on my face. Usually I start preparing well in advance by making sure I moisturise religiously and keep my skin clean and hydrated during and after the flight. However, this time something went wrong; I left a (light) layer of makeup on my face for the flights and while I was in Finland I used whatever products I had at hand. The result? My skin is probably the worst it’s been in ages; it’s dry and broken out. 

Fortunately back home in Germany I have all the products I need to take care of my skin and I’ve been literally using these every single day since coming back. I’ve been peeling it, drying it with the super efficient yet gentle Drying Mask by Mario Badescu, hydrated with the brightening serum by Lumene (this one is such a favourite of mine, I just bought a new bottle from Finland!) and used the eye treatment from the same series around my eyes. In the evenings I’ve used extra amount of my favourite Chanel self tan for face and in the mornings I’ve covered and concealed with the best CC Cream I’ve ever tried by Clinique. To top that all off, lots and lots of liquids: tea, more specifically. I love flower bud teas, they are like small artworks in a glass. Hoping to have this skin situation under control in no time with these tricks…

Iho kuntoon matkustamisen jälkeen

Kiehl’s Creme de Corps Body Lotion

Lumene Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence Serum

Caudalie Vinoperfect Enzymatic Peel Mask

Lumene Bright Now 360 Eye Treatment

Clinique Moisture Surge CC Cream

Chanel Soleil Identité Self Tan for Face

Mario Badescu Drying Mask

Nuxe Reve de Miel Hand and Nail Cream (nyt tarjouksessa)

 

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fi /Facebook / Instagram / Twitter

Sisältää mainoslinkkejä

Lue myös

X