Jenni Ukkonen

itsenäistymistä

26.3.2012 Teksti: Jenni Ukkonen

Noniiiin, kuinkas moni onkaan jo ehtinyt lukea tämän päivän the big news Indiedaysin etusivulta? Minä blogeineni muutan siis huhtikuun alussa pois Indiedaysista ja omilleni bloggaamaan!

Päätös lähtöön ei tapahtunut yhdessä yössä, vaan se kyti kauan aikaa kunnes uskalsin tämän askeleen vihdoin ottaa. Nämä kaksi vuotta Indiedaysissa ovat olleet todella hienoa aikaa ja olen todella iloinen että olen saanut kunnian olla mukana alusta saakka todistamassa aitiopaikalta miten uusi blogimedia raivasi tiensä suosioon. Nyt tuntuu kuitenkin että aikani on tullut kokeilla omia siipiäni bloggaajana ja businessnaisena (heh), joten muutto on väistämätön seuraava askel. Olen muutosta sekä innoissani että myös aavistuksen kauhussani – siis onhan mulla tietenkin kokemusta itsenäisestä bloggaamisesta jo ennestäänkin, mutta kahdessa vuodessa blogimaailma on muuttunut huuuurjan paljon, ja Indiedaysin tuesta on ollut todella paljon apua. Jatkossa solminkin sitten taas omin toimineni kaikki yhteistyödiilini, mainospaikat ja muut vastavaavat, pelkästään jo sekin jännittää! Toivottavasti jatkatte kuitenkin kanssani myös uudessa osoitteessa. Samat seikkailut täällä Lontoossa jatkuvat nimittäin tuttuun tapaan 😉

Ilmoittelen lähempänä vielä tarkemmin uudesta osoitteesta ja muusta mahdollisesta – tällä hetkellä en vielä itsekään osaa sanoa miten muutto tulee tapahtumaan tai mikä uudeksi osoitteeksi ylipäätään tulee 😀 Facebookissa kannattaa ainakin seurailla jos vain mahdollista, päivittelen sinne todennäköisesti ensimmäisenä kaikki uutiset muuttoo liittyen 🙂

From the beginning of April, me and my blog are moving out of Indiedays and into independency! The decision to leave was definitely not an easy one to make, but I feel my time has come to try this on my own. I feel honored to have been a part of Indiedays from day one, it’s been amazing two years! However, I’m excited about turning a new leaf, and just a bit scared too… so much has changed in two year with what comes to blogs 😀

I truly hope you will follow me to my new address, my adventures here in London are continuing as before! I’ll let you guys know about the new address and other stuff closer to the move, as right now even I don’t know what will happen and when 😀 If you haven’t liked my blog in Facebook yet, you might want to do that – I’ll most likely announce all the news there first 🙂

Lue myös

Suosittelemme