Jenni Ukkonen

Joulu kuusella vai ilman – Dubai-joulun suunnittelua

Teksti: Jenni Ukkonen

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä, merkattu *-merkillä.

* Yksiväriset lahjapaperit (eri värejä) / * Kuvioidut lahjapaperit / * Matala kuusi / * Kuusenkoristeet / * Korkea kuusi / * Paperitähti / * Lahjapussit / * Tuoksukynttilä

Kaikkina näinä vuosina kun olen asunut ulkomailla, en ainakaan muista, että olisin kertaakaan hankkinut kuusta jouluksi. Muuten oon kyllä saattanut (pienimuotoisesti) laittaa vähän joulufiilistä kotiin, mutta kuusta mulla ei ole oikein käynyt koskaan mielessäkään ostaa. Ehkä olen väärässä ja jonain vuonna joku kämppis Lontoossa hankki kuusen, enkä vaan muista sitä… Mutta mutta. Tänä vuonna taitaa olla eka kerta niinikään kaikkina näinä ulkomailla asuttuina vuosina, kun en ole varmuudella lentämässä Suomeen ennen joulua, jouluksi tai sen jälkeenkään – en oikeasti tiedä yhtään missä vaiheessa lennän sinne seuraavan kerran. Tietysti toiveena on alkuvuosi, mutta mitään päivämääriä mulla ei vielä ole kalenterissa. Menen ihan tilannetta kuulostellen.

Kenties siksi heti marraskuun alussa havahduin siihen, että pitäisikö vihdoin tänä vuonna…? Kuusen pitäisi kyllä olla aito, sillä en halua ostaa tekokuusta yhden vuoden vuoksi: tiedän jo nyt, ettei meillä ole tilaa alkaa säilyttää sitä seuraavaan. Mieheni oli heti kuusta vastaan (koska se on tosiaan niin lyhytikäinen ilo), mutta hänhän ei täällä juuri ole, ja mulle siitä voisi oikeasti olla iloa. Edes tuollainen pieni mikä voisi istua vaikka jonkun penkin päällä. Just nyt koko joulu tuntuu niin kaukaiselta, vaikkei siihen ole enää kuin kuukauden päivät, koska en ole oikein päässyt virittäytymään tunnelmaa. Mitä te tekisitte?

Onneksi tosiaan ilman kuustakin voi luoda kotiin joulufiilistä; erilaisin valoin, kynttilöin, kranssein ja niin edelleen. Aiotteko te laittaa joulua kotiin, vai oletteko ehkä jo aloittanut? Mun tarvinnee aloittaa pian, että pääsee edes jonkunlaiseen tunnelmaan! Laitoin kollaasin myös kuvan noista ihanasti paketoiduista paketeista inspiraatioksi; kauniin yksinkertaisia, mutta näyttäviä, ja mikäli joku on kanssani yhtä huono paketoija, niin nuo lahjapussit on mitä parhain idea!

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter

Kuvat Pinterest-kansiosta W I N T E R ja nettikaupat

Lue myös

X