Style

Joulun jälkeisten alennusten parhaat palat

27.12.2018 Teksti: Jenni Ukkonen

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Rantakassi / Sandaalit / Rantamekko / Korvakorut / Aurinkolasit / Vihreä uima-asu / Toppi / Kynttiläsetti / Oranssi uima-asu / Lenkkarit / Värikäs laukku / Pitsiliivit / Sandaalit / Hammasharja

Oikein ihanaa torstaita teille! Meillä on mennyt viikko Lapissa mukavasti ja rennosti, ja blogista ja sosiaalisesta mediasta tuli otettua pieni tauko joulunpyhien aikaan; jaan lisää lomastamme viikonlopun tietoilla, kunhan pääsemme takaisin kotiin Arabiemiraatteihin. Nyt ajattelin kuitenkin tulla höpöttelemään näistä joulun jälkeisistä alennusmyynneistä, mitä ainakin itse alan innolla tsekkailla heti Tapaninpäivän aamuna vuodesta toiseen – vaikka tänä vuonna alennuksia oli toki tasaisesti jo marraskuusta lähtien, eivätkä ne missään välissä tainneet varsinaisesti päättyä. Entä te? Odotatteko te joulun jälkeisiä alennusmyyntejä enää samalla innolla?

Itse päätin ennen joululomalle lähtöä, että näistä alennusmyynneistä yritän vihdoin ja viimein etsiä jotain, mille nykyisessä asumistilanteessamme tulee oikeasti tarvetta ja käyttöä; eli kauniita uima- ja rantasuja ja -asusteita. Niitä ei oikeasti voi olla liikaa, kun kesä on vuoden ympäri ja ranta näkyy suoraa ikkunoista. Eli viimein ajattelin alkaa satsaamaan kauniiseen rantavaatevalikoimaan (tähän sisältyy myös muuhun käyttöön soveltuva kesävaatetus!) sen sijaan, että käyttäisin aina muutamia luottovaatteita… näin parin vuoden jälkeen se alkaa jo kyllästyttää ja kaipaan vaihtelua!

Lisäksi muutama muu alebongaukseni;

Jo ennen joulua tilasin itselleni mm. nämä korvikset, pitsiliivit ja Herttuatar Meghanilla bongatun Veja-merkin tennarit.

Juuri nyt minua houkuttavat ihan älyttömästi tämä Chloen laukku, tämä kassimainen laukku sekä tämä Cult Gaian ihanan vaaleanpunainen laukku – tosin yritän hillitä itseäni näiden suhteen!

Kotiin palattuani aion ostaa kotiimme slow cookerin ja eteerisiä öljyjä huoneeseen höyryttävän diffuusorin. Näitä en ole löytänyt alesta, mutta kumpaakin olen halunnut jo hetken.

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Saturday vibes 💕 #butfirstcoffee #dubaicafe #mydubai #coffee

jenniukk

Kommentit (6)

Hehe definitely! Like night and day 😛

Wow, amazing pieces!
xx from Bavaria/Germany, Rena
http://www.dressedwithsoul.com

Glad you liked them Rena! Really hoping to build my beach wardrobe this year as I won’t be needing any more jumpers or jeans at the moment 😛

Hei kerro jos löydät jostain sellaisen öljyjä huoneeseen vapauttavan diffuuserin, sellainen on täälläkin etsinnässä. Yhden amerikkalaisen löysin(jota instassa mainostetaan kokoajan), mutta postitus suomeen maksaa liikaa….

Kerron! Tällä hetkellä Mujin vaihtoehdot ovat ehkäpä sellaiset vahvimmat vaihtoehdot, mutta ajattelin kyllä vertailun vuoksi etsiä myös muita vaihtoehtoja 🙂

It must be such a contrast between Dubai and Finland!
xx from Bavaria/Germany, Rena
http://www.dressedwithsoul.com

Hehe definitely! Like night and day 😛

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *