Jenni Ukkonen

kivoja kampauksia

Teksti: Jenni Ukkonen

Postaustoiveita kysellessäni ehdotti Neitopuu postausta erilaisista tavoista laittaa tai asustaa hiukset: mitä tehdä, kun tavallinen ponnari tai hiukset auki alkaa tylsistyttämään?

Itsehän oon todella kaavoihini kangistunut mitä hiustenlaittoon tulee, sillä hiukseni on lähes aina juurikin joko auki (latvat useimmiten kiharrettuna) tai kiinni ponnarilla (silloinkin latvat useimmiten kiharrettuna). Siispä tämän innoittamana laitoin mietintämyssyn päähäni ja listasin kaikki muutkin sellaiset kampaukset, miten voisin omat hiukseni kuvitella laittavani minä päivänä tahansa. Kokonaisuudessaan mahdollisten kampausten listani näyttää nyt seuraavanlaiselta:

kampaus1
kampaus2

Hih, eipä siinä kovin montaa ollut, mutta minkäs teet: hiustenlaittokin kuulunee ihan makuasioihin ja itse suosin tässä asiassa yksinkertaista. Yleisesti ottaen pidän siitä kun kampaus näyttää huolettomalta “heräsin juuri ja hiukseni olivat näin” -tyyliin. Jos pitäisi puolestaan sanoa jotain mitä en näkisi omassa päässäni, niin kaikki missä hiukset on jaoiteltu kahteen tai useampaan osaan: siis vaikkapa kaksi lettiä, toinen toisella puolella, tai kaksi poninhäntää samaan tyyliin. Niistä tulee liikaa ala-aste omaan mieleen 🙂

Noista hiuspannoista oon muuten mennyt taas pikkaisen innostumaan, ja koska oon ehtinyt hankkiutua eroon aika lailla koko kokoelmastani, oon ajatellut että jossain välissä voisi taas jonkun nätin pannan hankkia. Asosilta löytyi pari tooodella mieleistä tapausta:blakegodbold_asos

Blakegodboldin hiuspannat on kuin koruja, ja sopii varmasti eri tavoin käytettynä moniin eri tilanteisiin – tahtoo 🙂

Lue myös

X