Jenni Ukkonen

Joululahjaideat naiselle

Teksti: Jenni Ukkonen
Joululahjaideat naiselle Jenni Ukkonen blogi

Joululahjaideat naiselle Jenni Ukkonen blogi

Marraskuu – tai oikeastaan koko syksy – meni niin nopeaa, etten meinaa vieläkään uskoa, että kohta ollaan jo joulukuussa. Täällä Dubaissa ollessani vielä vähemmän, nimittäin täällä ollaan edelleen 30 asteen tietämissä päiväsaikaan (iltaisin ja aikaisin aamulla on tosin nykyään ihanasti viileämpää!). Toisaalta olenkin aina halunnut kokea aurinkoisen ja lämpimän joulunajan ja tänä vuonna se taitaa viimein tapahtua, vaikka tietysti kaikista mieluiten kokisin sen kaiken kukkuraksi koko perheen kesken…

Tähän aikaan vuodesta mulla on ollut tapana listata hieman joululahjaideoita sekä naisille että miehille ja eilen innostuinkin selaamaan oikein urakalla nettikauppojen anteja (Black Friday taisi tosin toimia yhtenä motivaattorina). Naisten lahjaideat ovat tietysti aina huippu helppoja keksiä; ei tarvi kuin miettiä mitä sitä itse haluaisi kuusen alta tai joulusukasta löytää, heh. Parasta mielestäni on, jos keskittyy yhteenkin aavistuksen tavallisesta ylellisempään tuotteeseen – sellaiseen, mistä toinen haaveilee, mutta mitä hän ei kuitenkaan välttämättä raaski itse itselleen noin vain hankkia. Tai sitten voi laittaa yhteen vaikka parikin edullisempaa ja pienempää asiaa ja tehdä niistä kivan kokonaisuuden!

Itse haaveilen tänä vuonna kaiken muutoksen ja stressin jälkeen tai sen keskellä arjen luksuksesta; hemmottelevista kauneustuotteista, laadukkaista kotivaatteista ja kotia piristävistä pienistä yksityiskohdista. Entä te?

P.S. Kaikki kollaasin Balmuirin tuotteet ovat tämän viikonlopun ajan 20% alessa koodilla BLACKFRIDAY20! Kannattaa tarkistaa myös, josko myös muita kollaasin tuotteita saa tämän viikonlopun ajan alennuksella – sieltä saattaa tulla positiivisia ylläreitä! 🙂

GIFT IDEAS FOR HER. November – and actually the whole Autumn season – went so quickly that I’m still having hard time believing we’re this close to December. Being in Dubai, end of year seems even further away, because we’re still experiencing around 30 celsius degrees during day time (the evenings and early mornings are getting pleasantly cooler though!). On another note I’ve always wanted to have a sunny and warm Christmas and it seems this year it will finally happen; although would be of course nicer to experience it with my whole family…

During this time of the year I usually list some Christmas ideas for women and men and yesterday I went a bit crazy going through the online shops (I think Black Friday helped, too). It’s so easy to think about gift ideas for women; all I need to do is think about what would I personally want to find under the tree or in a Christmas stocking. I always think it’s the best when you just focus on one thing that’s slightly more luxurious than what the receiver of the gift would usually get for themselves – something that they secretly dream of but don’t want to splash out on.  Or you can get a couple of less expensive things and make it a fun ensemble!

This year, after and in between all the changes and stress, I’m dreaming of everyday luxuries; some indulgent beauty products, luxurious home wear and some interior pieces for home. How about you?

SHOP THE IDEAS

1. Suloinen päivyri 2. Marmorikuvioidut passinkuoret 3. Ylellinen pyyhe 4. Nimikirjailtu tyynynpäällinen 5. Suositut valopisarat kasvolle 6. Trendikäs höyhenlaukku 7. Kaunis käsisaippua 8. Huulipuna 9. Ylellinen kylpytakki 10. Talvinen tyynynpäällinen 11. Krokokuvioitu nahkalaukku 12. Hurmaava huonetuoksu 13. Ajaton villahuivi 14. Raidalliset yöshortsit 15. Raidallinen yöpaita 16. Marmoripohjainen kynttilänjalka 17. Pitsiliivit 18. Viikunan tuoksuinen tuoksukynttilä 19. Ylellinen kasvonaamio 20. Unohtumaton hajuvesi

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Snapchat: jenniukk

Sisältää mainoslinkkejä

Lue myös

X