Jenni Ukkonen

lukulista kasvaa

5.10.2010 Teksti: Jenni Ukkonen

Lauren Conradin Style -kirja sekä kolmas ja samalla viimeinen osa L.A. Candy -kirjasarjaan julkaistaan virallisesti huomenna (tai kai tähän aikaan voi sanoa jo että tänään), joten eiköhän ole hyvä aika alkaa taas odottamaan uutta kirjaa – tällä kertaa kylläkin Whitney Portilta:

whitbook1

True Whit -kirja tulee pitämään sisällään mm. kauneus- ja liikuntavinkkejä suoraa Whitneyltä itseltään, kuin myös toimiviksi todettuja vinkkejä tyylistä ja muusta tärkeästä. Uskoisin että kirja on siis vähän saman tyylinen kuin Laurenin Style!

Whitney on ollut mulle oikeastaan ihan The Hillsin alusta saakka vähän samanlainen innoittaja kuin Lauren, vaikkei hänen tyylinsä aivan yhtä kovaa kolahdakaan (mutta ylilyöntejähän sattuu parhaimmillekin;). Toisaalta myös niitä kerrassaan mielettömän hienoja asuja on hänen yllään nähty. Laurenin tavoin Whtiney on menestynyt elämässään jo hyvin nuorella iällä ja saanut jopa oman vaatemallistonsa toimimaan, ja sellainen jos jokin on ihailtavaa. Tämäkin kirja menee siis ehdottomasti lukulistalle! Voi kun saataisiin vielä Olivia Palermo kirjailemaan… 🙂

True Whit julkaistaan tosin näillä näkymin vasta helmikuun alussa, joten taas tässä joutuu vähän odottelemaan. Argh 😀

Ps. Alla opiskeluun liittyvä uusi postaus 🙂

Lue myös

Suosittelemme