Lifestyle

Miten ja miksi olen laihtunut?

8.3.2020 Teksti: Jenni Ukkonen

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä, merkattu *-merkillä.

Alkuun oikein ihanaa naisten päivää kaikille teille! Tätä postausta oli vähän hassua yrittää otsikoida; olen saanut aiheeseen, eli laihtumiseen, liittyen varsinkin Instan puolella tosi paljon kysymyksiä, joten nyt ajattelin kirjoitella tästä tänne blogiin hieman kattavammin – avata vähän taustoja suhteestani ruokailuun ja liikuntaan, varsinkin heille, jotka eivät ehkä ole olleet matkassa aivan yhtä kauan kuin toiset.

Aloitetaan ihan perusasioista. Olen aina ollut pienikokoinen. Olen 155cm (tai jossain mitattuna 157 cm, jotain näiden väliltä kuitenkin) ja niin kauan kuin muistan, olen myös ollut aktiivinen. Pienenä uin ja tanssin, nuorempana tanssin ja harrastin cheerleadingiä, talvisin laskettelin, pyöräilin koulumatkat, juoksin, harrastin pilatesta, aloin käydä salilla, juoksin lisää jne. Myös muu perheeni on aina ollut aktiivinen, ja pienikokoinen. Äitini oli nuorena hoikka kuin pajunvarsi; vielä nykyäänkin hänen säärensä ovat pitkäaikaisen pyöräilyn ja kävelyn myötä todella hoikat ja lihaksikkaat ja olen usein miettinyt, että ne näyttävät paljon hoikemmilta kuin omani. Myös isäni on aina ollut hoikka ja aktiivinen liikkuja. Veljeni ja siskoni myös. Eli jo ihan taustaltani olen ollut tällainen, ja se, että olen viimeisen n. puolen vuoden aikana laihtunut, ei siis sisäänsä ole ollut mulle mikään maailmaa mullistava “uusi juttu”. Koen edelleen olevani just oma itseni: sellainen millaisena itseni normaalistikin näen.

Olen kuitenkin käynyt nuorempana läpi syömishäiriön, kenties jopa kaksi, vaikka myöhempää vaihetta en välttämättä osannut ainakaan silloin sellaiseksi tiedostaa. En mene näissä nyt yksityiskohtiin, mutta sanotaanko, että ne saivat molemmilla kerroilla alkunsa siitä, että koin aina olevani nuorempana “liian suuri”, vaikka oikeasti olin aivan normaali tai oikeastaan jopa pieni, mutta ystäväni olivat vaan kenties vielä pienempikokoisia tai vaan erilaisen, siromman vartalomallin omaavia. Nuorempana olin myös enemmän kaikki tai ei mitään-mentaliteetin omaava ja itselleni vähemmän armollinen. Oli aikoja kun söin äärimmäisen kurinalaisesti ja yksipuolisesti ja treenasin aamuin illoin veren maku suussa; aamuisin pitkiä juoksulenkkejä, iltaisin kuntosalitreeniä, mitkä aloitin milloin sadalla burpeella, milloin sadalla punnerruksella. Lisäksi olin yhteen väliin töissä vaatekaupassa, ja juoksin siellä pitkiä päiviä rappusia ylös alas, syömättä juuri mitään koko päivänä. Tuolloin olin ehdottomasti elämäni pienimmässä koossa, enkä osannut laisinkaan tiedostaa, että suhteeni ruokaan ja liikuntaan, sekä omaan vartalooni, oli täysin vääristynyt. Oikeasti nautin siitä silloisesta kurinalaisuudestani ja aktiivisuudestani, se oli mielestäni ihan parasta. Mutta jopa silloin koin jatkuvasti olevani “turhan iso” ja se innosti jatkamaan samaan tapaan hyvin pitkään. Onneksi jossain vaiheessa tähän tuli kuitenkin selkeyttä ja tolkkua; omat prioriteetit muuttuivat lopulta ajan kanssa ja tajusin, ettei kilo tai kaksi vaikuttanut elämääni millään muotoa. Totisesti se ei niiden tuloon päättynyt.

Tuolloin olin ehdottomasti elämäni pienimmässä koossa, enkä osannut laisinkaan tiedostaa, että suhteeni ruokaan ja liikuntaan, sekä omaan vartalooni, oli täysin vääristynyt.

Tähän nykyiseen laihtumiseeni ei liity mitään syytä: ei minkään sortin epätyytyväisyyttä oma kehoa tai olemusta kohtaan. Se ei ole ollut tietoinen päätös, vaan se on tapahtunut varmasti useamman asian summana. Uskon, että kasvipohjaiseen ruokavalioon aina vaan enemmän ja enemmän siirtyminen on pelannut asiassa todella suuressa roolissa. Vaikka olen aina tiedostanut varsin hyvin millaista on terveellinen syöminen ja syönyt sen mukaisesti ainakin viimeiset kymmenen vuotta (okei, välillä jopa ekstreemiksi vetäen, mutta yleisesti ottaen tasapainoa ylläpitäen), on vasta nyt kasvipohjaiseen ruokavalioon siirryttyäni esimerkiksi makeanhimoni kadonnut lähes täysin, samoin kaikki muu napostelunhimo. Mulla voi olla edessä kuppi karkkia tai suklaata, sipsejä ja muuta, mutta saatan ottaa ehkä yhden, ja päättää sitten että enempää ei tee mieli. Ihmettelin aina aiemmin miten jotkut ihmiset voivat käyttäytyä niin (esim. siskoni, joka on niin kauan kuin muistan, ollut just sellainen joka ottaa yhden suupalan ja on “kylläinen”), miten voi lopettaa yhteen karkkiin tai suklaapalaan, mutta nyt olen itse aivan samanlainen. Ei siis ole kyse siitä että joudun kieltämään itseltäni jotain tai taistelemaan mielihalujen kanssa: ne ovat yksinkertaisesti lähteneet. Lisäksi huomaan että kehoni voi paljon paremmin ilman maitotuotteita – olen huomattavasti vähemmän turvonnut ja ihoni voi paremmin. Itse paino alkoi kuitenkin tippua oikeastaan vasta lokakuun jälkeen; silloin aloin itseasiassa lisätä cardiota treeneihini n. tuplasti entiseen (ennen tein n. 10 minuutin lämmittelyn ennen treeniä, nykyään vähintään 20 minuuttia – eli en edelleen mitään mahdottomia määriä ainakaan jos verrataan tuonne nuoruuteeni, mutta silti ”nykyistä” aiempaa enemmän) ja uskon, että myös se on vaikuttanut asiaan. Tuolloin lokakuussahan mulle todettiin korkeat kolesteroliarvot, mitkä päätin fiksata takaisin normaaleiksi ennen kuin mulle ehdotettaisiin lääkitystä. Muutaman kuukauden jälkeen arvot olivatkin tosiaan täydellisen normaalit, ja ainoat tuossa ajassa oikeasti tekemäni muutokset olivat cardion lisääminen ja kookosöljyn käytön vähentäminen, mutta ei lopettaminen (valmistan edelleen ruoat kookosöljyllä muiden rasvojen sijaan, mutta muuten en sitä enää käytä). Viimeisenä voisin mainita, että mulla on ollut viime vuoden heinäkuusta Invisalign-hampaiden oikomishoito käynnissä, ja vaikkei se sinäänsä ole vaikuttanut syömiseen tai ruokahaluuni mitenkään, niin se sai varsinkin alussa, mutta toki edelleenkin, harkitsemaan kahdesti, jaksanko ottaa muotit suusta vain jonkun pienen suupalan vuoksi, vai odotanko suosiolla ruoka-aikaan. Mulla on ollut muotit useimmiten jopa 20 tuntia päivässä suussa, eli ne ajat kun syön, ovat säännöllistyneet huomattavasti senkin vuoksi.

Neule & bodysuit ZARA (samantyylinen body * täällä, * täällä) / Farkut * ASOS / Laukku * DEMELLIER / * Aurinkolasit * CHIMI / Sandaalit MANGO

 

Paljonko olen sitten laihtunut? Me ostettiin tuolloin lokakuun tienoilla puntari kotiin, ja siihen saakka mun paino oli ollut aika vakio viimeiset pari vuotta – pieniä heittoja silloin tällöin suuntaan tai toiseen, muttei mitään pysyvää. Nyt kun punnitsen itseni aamuisin, on painoni -6kg lokakuusta, ja “jämähtänyt” tähän viimeiseksi kuukaudeksi. Hassua muuten, mutta tämä on kutakuinkin se sama paino, missä aikoinani silloin aikuisikäni pienimmilläni olin ja minkä eteen koin tekeväni jatkuvasti töitä. Sitä itse painoa en näe tarpeelliseksi sanoa, sillä mielestäni kaksi edes saman mittaista ihmistä ei voi oikeastaan verrata painoaan, koska se voi koostua niin eri asioista. Painoni nyt koostuu varmasti eri asioista, kuin sama paino seitsemän vuotta sitten. Toisena esimerkkinä, mulla ja siskollani on vain muutaman sentin pituusero ja nykyiset painomme ovat aika samaa luokkaa, mutta kun seisomme rinnakkain, vartalomme näyttävät aivan eriltä. Hän on aina ollut todella siro ja pieni, itseni miellän enemmän lihaksikkaaksi tai ainakin muodokkaammaksi. Siksi olen päättänyt että painoa numerona en halua kertoa, sillä se voi luoda paineita tai negatiivisia ajatuksia muille ihmisille, ilman mitään tarvetta. Palatakseni noihin lähteneisiin kiloihin, ne on siis lähteneet viimeisen n. viiden kuukauden aikana, eli mielestäni todella maltilliseen ja tasaiseen tahtiin, eivätkä suinkaan yön yli. Monista Instassa seuranneista on siis voinut tuntua, että olen hyvin äkillisesti laihtunut ja asia on kenties siksikin kiinnostanut, mutta totuus on, että paino on lähtenyt suht pitkällä aikavälillä ja siksi en itse ole asiaan ihan kamalasti osannut edes kiinnittää huomiota. Olen huomannut sen lähinnä siinä, että olen joutunut laittamaan farkkuja ja muita alaosia uusiksi vyötörön kaventuessa. Muuten käytän edelleen aika pitkälti samoja vaatteita kuin ennenkin, ne vaan istuvat nyt luonnollisesti vähän eri tavalla. Nyt haasteeni alkaa itseasiassa olla se, että joudun oppimaan ostamaan itselleni pienempiä vaatteita, sillä omissa silmissäni en ole laihtunut mitenkään erityisen paljon, mutta aiemmin ostamani vaatekoot ovat eri mieltä.

Hassua muuten, mutta tämä on kutakuinkin se sama paino, missä aikoinani silloin aikuisikäni pienimmilläni olin ja minkä eteen koin tekeväni jatkuvasti töitä.

Just nyt mulla on tosi hyvä olla omassa kropassani, mutta suoraan sanottuna mulla oli aivan yhtä hyvä olla kuusi kiloa painavampana. Silloinkaan en kokenut olevani suuri, vaan olin aivan yhtä lailla aktiivinen ja mielestäni yhtä lailla hoikassa kunnossa. En edelleenkään pyri tästä enää enempää kiloja tiputtamaan, mutta jos se tapahtuu, niin todennäisesti kuitenkin vain siihen saakka, mikä on kropalleni se “normaali” paino. Just nythän mun paino on pysynyt tosiaan jo tovin samana, eli voi hyvinkin olla että tämä on se paino missä kehoni parhaiten viihtyy ja haluaa olla, ja siksi tähän pääseminen ei tuntunut tuottavan työtä vaan tapahtui omalla painollaan ja huomaamattani.

Toivottavasti tämä teksti avasi vähän paremmin laihtumistani, mutta jos tästä heräsi vielä jotain kysyttävää niin vastailen mielelläni kommenttien puolella!

 

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Lue myös

Suosittelemme