Jenni Ukkonen

Monikäyttöisiä mekkoja syksyksi

Teksti: Jenni Ukkonen
Mekko syksyksi
Mekko syksyksi

Tänä kesänä olen vihdoin tainnut löytää mekkojen hienouden ihan lopullisesti ja olen huomannut etsiskeleväni itselleni kivoja mekkoja tuon tuostakin. Mekko on monella tapaa niin loistava pukeutumisvaihtoehto: koko asu yhdessä vaatekappaleessa, helppo ja huoleton, toimiva tilanteessa kuin tilanteessa, usein siisti ja vieläpä naisellinenkin. Lookia voi vaihdella eri asusteineen tai heittämällä mekon päälle vaikka bleiserin tai nahkatakin.

Uskon, että tämän kesän ja mekko-oivalluksen jälkeen mekot jäävät pysyvämmin osaksi vaatetustani ja syksyn tullen tulee vaatekaappiin hankittua myös jokunen syksyisempi/talvisempi vaihtoehto. Vaikka kesää onkin vielä jäljellä, ovat kaupat alkaneet jo täyttyä syksyn uutuuksista ja samoin syyskauden mekoista; olen bongannut paljon luotettavaa ja tyylikästä mustaa ja tummansinistä joko yksivärisinä tai talvisina kukkaversioina. Osan voisi toki ottaa käyttöön vaikka saman tien! Valitsin tähän kollaasiin monikäyttöisiä malleja, jotka ovat samalla omaan silmääni imartelevia; itse tykkään selvästi hihoista (niiden pituudella ei sinäänsä ole väliä, mutta syksyä ajatellen pidemmät hihat voivat olla aika käytännölliset), hennoista pitsiyksityiskohdista ja siitä, että malli levenee vyötäröstä. Toisaalta esimeriksi kollaasin 6. mekko olisi ihana pehmoisen harmaan neuletakin alla…

VERSATILE DRESSES FOR FALL. I think that during this summer I have finally understood the joy of dresses for real and I’ve found myself looking for nice dresses every now and then. In many ways it’s such a perfect thing to wear: you get the whole outfit in one, it’s so easy and effortless, often stylish and feminine too. You can switch the look up with accessories or throw a blazer or leather jacket on top for a different feel.

I believe after this summer and my enlightenment with dresses, I will hold onto them more permanently and get myself some Autumn/Winter dresses for the season to come. Although there’s still plenty of summer left, I’ve started spotting the new season dresses already; I’ve seen a lot of stylish black and navy either in plain colour or with winter florals. Although, I could easily start wearing some of these right now! I picked some rather versatile pieces for the collage and I find them quite flattering too; personally I prefer sleeves (no matter what length, but I suppose for the winter the longer sleeves the better), some dainty lace detailing and styles that get wider below the waist. Then again dress no 6 would be amazing worn under a cosy grey cardi…

1. NAF NAF 2. GANNI 3. DAY BIRGER ET MIKKELSEN 4. GESTUZ 5. GANNI 6. SAMSOE & SAMSOE 7. GESTUZ (nyt -30%) 8. DOROTHY PERKINS (alle 25 euroa)

Sisältää mainoslinkkejä

Lue myös

X