Travel

Pieni opas Müncheniin

26.8.2016 Teksti: Jenni Ukkonen

München Opas

Kuluneen vuoden aikana on ollut kiva saada vinkkikyselyjä Müncheniin matkaa suunnittelevilta lukijoiltani – on nimittäin pakko myöntää, että jos emme olisi muuttaneet tänne, olisivat München tai Etelä-Saksa tuskin olleet ensimmäisenä omassa mielessäni lomaa suunnitellessa. Lähes vuoden täällä asuttuani olen kuitenkin tätä nykyä ehdottomasti sitä mieltä, että tämä alue on itseasiassa ihan loistava lomakohde, olipa sitten talvi tai kesä: joulun alla Münchenistä löytyy tunnelmallisia joulumarkkinoita ja Alpeillekin pääsee parissa tunnissa, kun taas kesäisin kaupungissa voi nauttia uskomattoman hyvistä säistä kävelemällä tätä kaunista kaupunkia ristiin rastiin ja suunnaten vaikkapa läheltä löytyville järvialueille päivää viettämään. Hiljattain eräs lukijani totesikin kommenttiboksin puolella, että hänen mielestään Saksa on aliarvostettu maa lomailua ajatellen, ja valtaosa Saksassa vierailleista tuntuukin käyneen korkeintaan Berliinissä. Allekirjoitan hänen väitteensä: Saksa on niin paljon muutakin kuin Berliini, ja esimerkiksi Müncheniä ei voi mielestäni Berliiniin verrata samana päivänäkään – ne ovat kaksi täydellisen erilaista kaupunkia.

Onkin ihan mahtavaa, jos joku on tämän kuluneen vuoden aikana alkanut suunnitella matkaa Müncheniin tätä kautta siitä enemmän kuultuaan ja nähtyään. Olen jo hetken halunnut tehdä vielä ennen muuttoa pienen oppaan Müncheniin omien mieltymyksieni pohjalta, ja tässä se nyt vihdoin olisi: muutama vinkkini niihin asioihin tai paikkoihin, mitä itse tänne tulevalle suosittelisin. Toivottavasti tästä löytyy jotain uutta matkaa  suunnitteleville!

A LITTLE GUIDE TO MUNICH. During the past year it’s been really nice whenever someone has asked me for tips on Munich – I must admit that had we not moved here, I might have never thought about traveling to Munich or Bavaria for holiday. Now that’s a total shame because after this year I find Munich to be a wonderful destination no matter if it’s winter or summer: before Christmas you will find cosy Christmas markets and you can reach the Alps in just a few hours, whilst in the summer time you can enjoy the great weather by walking around in this stunning city and spend a day in one of the many lakes nearby. Just a little while ago a reader of mine said in the comment section that she felt like Germany is totally underrated as a holiday destination and that usually you only hear about people visiting Berlin. I totally agree with her: Germany is so much more than Berlin and in fact, you can’t really compare Berlin and Munich with each other – they are such different cities. 

Nothing makes me happier than hearing that I’ve inspired someone to plan a trip to Munich with the stories and pictures I’ve shared during this year. For a while now I’ve wanted to make my own little guide to Munich based on the things I like, and here it finally is: my tips to discovering Munich. Hopefully you’ll get something new out of this post!

München Opas

München Opas

Opas Müncheniin

Ikkunashoppaile tai tyhjennä tilisi Maximillianstrassen luksusliikkeissä – valikoimaa löytyy Chanelista Valentinoon. Piipahda samalla tyylikkäällä lounaalla ravintola BrennerissaMikäli haluat löytää sekä designermerkit että keskitason merkit yhden katon alta, on Oberpollinger valintasi. Sieltä löydät myös usein melko hiljaisen kattoterassin, missä voit nauttia kahvikupposen tai viinilasillisen maisemia ihastellen.

München on kahviloita rakastavalle henkilölle oikea unelmakohde. Testaa esimerkiksi persoonalliset Stereo Café (sijaitsee trendikkään miestenputiikin yläkerrassa), Man Versus MachineAroma Café ja White Rabbit’s Room.

Osta herkullisia tuliaisia Dallmayrin ruokahallista. Dallmayr on Saksan kenties parhaiten tunnettu kahvivalmistaja, mutta suurikokoisesta liikkestä löytyy aivan kaikkea tuoreista raaka-aineista kauniisiin makeisrasioihin ja viineihin.

Window shop or shop until you drop in the luxury shops of Maximillianstrasse – you’ll find everything from Chanel to Valentino. Pop into Brenner for a stylish lunch. If you’re looking to find both designer brands and mid-range brands under one roof, Oberpollinger is your best bet. They also have a rooftop terrace that’s often quite quiet; you can enjoy a cup of coffee or a glass of wine whilst soaking in the views.

Munich is a dream destination for someone who loves unique coffeeshops. Check out for example Stereo Café (located upstairs of a trendy men’s boutique), Man Versus MachineAroma Café and White Rabbit’s Room.

Find delicious souvenirs from Dallmayr foodhall. Dallmayr is one of the best-known German coffee brands but the large shop contains everything from fresh food ingredients to boxed sweets and wines.

München kaupunkiopasMünchen opas

München Opas

Kiertele museoissa; niissä riittää valinnanvaraa. Omat suosikkini ovat henkeäsalpaavan kauniit Residenz ja Schloss Nymphemburg, jotka ovat Bavarian entisten hallitsijoiden asuinpaikkoja. Maalaustaiteiden Alte ja Neue Pinakotheket ovat aivan toistensa vieressä, joten voit helposti vierailla niissä vaikka peräkkäin. Useisiin museoihin on sunnuntaisin muita päiviä edullisempi sisäänpääsy, alkaen 1 eurosta.

 Vietä iltapäivä Englischer Gartenissa piknikin ja auringonoton merkeissä. Huomattavasti pienempi puistosuositukseni on kaunis Rosengarten Isarin lähellä, joen eteläpuolella. Suuntaa Isarille ilta-auringon aikaan kera viinipullon ja nauti kauniista auringonlaskusta joen varrella.

Wander around in the museums; there’s plenty to choose from. My favorites are the stunning Residenz and Schloss Nymphenburg, which are both former residences of Bavarian rulers. Alte and Neue Pinakothek are for paintings and located right next to each other so you can easily visit them on the same day. Most museums have a cheaper entrance fee on Sundays, starting at 1 euro. 

Spend the afternoon in Englischer Garten and have a picnic whilst enjoying the day. A much smaller garden recommendation is the beautiful Rosengarten by the Isar, on the south side of the river. Head to Isar with a bottle of wine in time for the sunset and enjoy the stunning view by the river.

München Opas

München kaupunkiopasOpas Müncheniin

Sisustamisesta innostuneen kannattaa tsekata ainakin WeissglutAzzurro Living ja huippuedullinen Depot kodin pieniä sisustusesineitä ja kynttilöitä ajatellen. Muita kivoja putiikkeja ovat mm. Kauf Dich GlucklichMohrmann Basics ja Edited the Store, joista löytyy vaatteita, asusteita ja pieniä lahjatavaroita. MyTheresa-nettikaupan kivijalkamyymälä Theresa on myöskin ehdottomasti vierailun arvoinen!

The Flushing Meadows on trendikäs boutique-hotelli, jonka pieneltä kattoterassilta on kauniit maisemat Glockenbach-alueen kattojen yli. Maistuvien drinkkien lisäksi voit nauttia aamusta terveellisen aamupalan tai brunssin. Alakerrasta löytyvästä Super Danke!:sta saat virkistäviä vihermehuja.

Laita illan tullen ykköset ylle ja suuntaa drinkeille ylellisen Hotel Bayerhofin kattoterassille. Huonon sään sattuessa kohdalle on sisältä löytyvä Falk’s Bar myöskin viihtyisä illanviettopaikka.

If you’re into interior design, check out WeissglutAzzurro Living and a highly affordable Depot for small home decor and candles. Other cool boutiques are for example Kauf Dich GlucklichMohrmann Basics and Edited the Store, which sell clothing, accessories and small gift items. MyTheresa’s brick and mortar store Theresa is also a must visit.

The Flushing Meadows is a trendy boutique hotel with a small rooftop terrace overlooking the Glockenbach area. Besides the tasty cocktails, you can go there for a healthy breakfast or brunch. Downstairs you’ll find Super Danke!, which serves refreshing green juices.

In the evening, wear your best attire for drinks on the roof of a luxurious Hotel Bayerhof. If the weather isn’t good enough for staying outside, Falk’s Bar inside the hotel is also worth a visit.

Opas MüncheniinOpas Müncheniin

München kaupunkiopas

Müncheniläiset arvostavat terveellisiä kasvis- ja vegaaniruokia. Testaa esimerkiksi Bite Deliten, Hungrigez Herzin tai Daddy Longlegsin trendikkäät acai bowlit ja nauti ravinteikas lounas Gratitude Eateryssa tai LAX Eateryssa.

Kiipeä keskustassa sijaitsevan Peterskirchen torniin eli Alter Peteriin nähdäksesi Münchenin keskusta yläilmoista. Hyvällä säällä voit nähdä aina Alpeille saakka.

Kävele. München on loistava kaupunki kävellen tutustumiseen, sillä välimatkat minne tahansa ovat melko lyhyitä ja jalan voi samalla ihailla kauniita rakennuksia ja muita maisemia.

The locals appreciate healthy vegetarian and vegan food. Go to Bite Delite, Hungrigez Herz or Daddy Longlegs for trendy acai bowls and enjoy a wholesome lunch at Gratitude Eatery or LAX Eatery.

Treck all the way up to Alter Peter in Peterskirche to view Munich from high up. On a good day you can see all the way to the Alps. 

Walk around. Munich is great for walking around as the distances aren’t really long at all. Meanwhile you also get to admire the beautiful architecture and the views in general.

Opas MüncheniinMünchen opas

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fi /Facebook / Instagram / Twitter

Lue myös

Suosittelemme