Jenni Ukkonen 29.6.2011

alepoimintoja

Teksti: Jenni Ukkonen

Selailin Shopbopin alennusmyyntien tarjontaa ja nappasin sieltä taas muutaman suosikkini. Joistain syystä en saanut lisättyä laisinkaan tekstiä kuvaan, mutta toivottavasti kuvan alla oleva teksti selventää edes vähän… 🙂

Eli aloitetaan sitten vaikka ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle! Ihan ekana kollaasista löytyy American Vintage, jolta löytyy laadukkaita perusvaatteita. Oma suosikkini on tuo valkosiniraidallinen hihaton tunika valkealla vyöllä. American Vintagen vierestä löytyy jo kauan himoitsemani Love Quotes huivit. Merkki valmistaa italialaisesta pellavasta herkullisen värisiä huiveja, joiden faneihin kuuluu useampikin julkkis: Lindsay Lohan, Hilary Duff, Nicky Hilton… noin muutama mainitakseni 🙂

Huivien alla on Free People, mikä on ainakin osittain peräti -70% alessa (valtaosa näistä merkeistä siis -30% tai puoleen hintaan). Ihastuin hurjasti tuohon punaiseen kuviolliseen toppiin, ihanan kesäinen!!

Vasemmasta reunasta löytyy sitten Juicy Couturea, minkä terry- ja velousasuihin sijoittaminen lienee aika fiksua näin alennusten aikaan. Itsekin haluaisin nyt vihdoin tuollaisen perussetin itselleni hankkia, sillä se yllä olisi mukava hengailla kotona, treenata ja miksei vaikkapa myös lentää maasta toiseen 😉

Juicyn vieressä Shopbopin omaa tuotantoa, Bop Bijouxin koruja. Kuvassa siis korvakoruja, mutta muutakin merkiltä löytyy. Korujen lisäksi Shopbopilta löytyy muuten myös Bop Basics -vaatemerkki!

Oikeassa alareunassa itselleni uusi merkki, Plastic Island, mutta näin nopealla vilkaisulla näyttää todella hyvältä eikä varmasti jää ihan tähän tämä tuttavuus 🙂 Siistin ja tyylikkään näköisiä vaatteita, joille olisi varmasti tilaa omassakin vaatekaapissani…

Itse en olekaan vielä alennusmyynneistä ehtinyt ihan kauheasti mitään ostella, sillä liikkeisiin mennessä tulee aina se ahdistuminen väenpaljoudesta, sekaisista vaaterekeistä ja siitä, ettei omaa koko tunnu ikinä löytyvän – vaikka sitä ehkä vielä olisikin jäljellä, on joku muu voinut kuljettaa kyseisen koon jonnekin ihan väärään paikkaan. Siksikin ehkä tulen keskittymään enemmän nettikauppojen aletarjontaan. Nettikaupoissa tuotteet on aina yhtä siististi esillä, ja oman koon löytyminenkin huomattavasti helpompaa 😉

Kommentit (3)

Eikös vaan 🙂 Voisinpa itsekin klikata vaikka kaiken kotiin, hih!

Moi! Asiani ei koske tätä postausta, mutta onko kokemusta/tietoa urban outfitterssin farkuista? 🙂 Osaatko sanoa onko ne halvempia siellä paikan päällä kuin nettikaupassa?

Eikös vaan 🙂 Voisinpa itsekin klikata vaikka kaiken kotiin, hih!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *