Jenni Ukkonen 29.1.2012

bloggaajailta elementsissa

Teksti: Jenni Ukkonen

Eilen tuli tosiaan kokoonnuttua bloggaajallaporukalla Elementsissa (Fredrikinkatu 27) pienten kauneushoitojen ja hyvän seuran parissa. Itsehän käväisin siellä jo joulukuun loppupuolella, joten paikka ja osa henkilökunnasta olikin ennestään tuttu. Oli kyllä kiva päästä uudelleen vierailulle loppujakin työntekijöitä sekä ihania kanssabloggaajia tapaamaan!


Tässä osa uusista tuttavuuksista – ihan mahtavaa tavata seuraamiaan bloggaajia luonnossa ja todeta heidät aivan yhtä ihaniksi kuin minkä kuvan on jo blogin kautta saanut 🙂 Natan tapasin jo perjantaina Finnish Catwalkin illassa ja heti oli sellainen fiilis kuin olisi tuntenut suunnilleen aina, heh. Ja Xenia, voi vitsi mikä upea tyttö! Kyllä riitti illan aikana juteltavaa 🙂 Mikaelaa ei ole näissä kuvissa mutta hänenkin blogiaan oon seurannut todella ahkerasta ja aivan uskomattoman herttainen ihminen hänkin<3


<3

Mulle ilta osui myös siksi hyvään saumaan, että pääsin nyt laittamaan tyveen vähän raitoja. Alkoi olla jo sellainen köyhän naisen liukuvärjäys (eräältä lukijalta opittu termi, kiitos sulle:D) päässä että oli jo aikakin 😀 Pituuksiin ei nyt raitoja laitettu sillä mun hiukset on olleet aika kuivina viimeiset pari kuukautta, eikä niitä ollut järkeä raittaa tämän enempää juuri nyt 🙂 Lopuksi hiukset kiharrettiin lämpörullilla, sellaisia en ollutkaan aiemmin kokeillut! Lopputuloksesta pidin tosi paljon 🙂 Hiukseni laittoi tälläkin kertaa Jani!

Ja hiusten laiton lomassa, kuinkas sitten kävikään… Ihanan Riitan kanssa jutskailtiin huulista ja päädyttiin sitten mun huulia kuitenkin pikkaisen tasoittelemaan. Elementsissä laitetaan huuliin ainakin paria eri ainetta, omiini laitettiin taas Princessia kuten aiemminkin. Lopputulos on nyt mielestäni aivan UPEA, nyt laitettiin alahuuliinkin pari pistosta ja sen myötä huulet alkaa olla aavistuksen lähempänä jo ihanne huuliani, eli Ruotsin miljönääriäitien Isabel Adrianin huulia 😀 Tämän enempää en nyt tosin aio enää laittaa, ennen kuin täyteaine tuntuu lähteneen sen verran pois että haluan lisää. Toivottavasti tämä lyhyt laittoväli (1 kk) takaa että aineet pysyy nyt kauemmin mukana menossa! 🙂 Mutta tosiaan tästä aineesta tulikin juteltua useamman kanssa ja itsehän oon myös tässä suhteessa edelleenkin sitä mieltä että kauneus on katsojan silmissä: aivan kuten pidän hiuksistani tällä hetkellä vaaleampina, pidän huulistani laitettuina. Siinä vaiheessa kun vaaleammat kutrit tai pulleammat huulet alkaa kyllästyttää, voi asialle aina onneksi muutoksenkin tehdä 🙂

Mukana illassa olivat lisäksi myös mun mielestä Suomen kauneimpiin naisiin kuuluva Sofia Ruusila sekä Niko Nousiainen, ja heidän ihana Nestori -koiransa 🙂 En tiennytkään että Sofia on kampaaja koulutukseltaan, ja hän sitten siinä laitteli Nikon hiuksia :p

Meille bloggaajille tosiaan tehtiin kynsiä, laitettiin huulia, tehtiin kuumakivihierontaa, valkaistiin hampaita ja mitäs vielä. Elementsissä tosiaan tehdään lähes kaikki kauneushoidot mitä toivoa saattaa, tietysti niitä kampaamo- ja meikakuspalveluja unohtamatta!

Iltaa jatkettiin pienehköllä porukalla matkaa ensin Namuun, mikä on kyllä koko ajan enemmän ja enemmän mieleeni (pyritään käymään vielä syömässä siellä tämän reissuni aikana) ja sen jälkeen Bläkiin. Bläk se vasta mieleeni olikin, tosin varmasti myös loistava seura oli osasyy monen tunnin viihtymiseen. Siinä vaiheessa iltaa mukaan tuli tosiaan vielä muitakin tuttuja ja – iiiiiiih – pääsin jopa moikkaamaan Cheekia, jonka uusimman videolla sattuu olemaan peräti kaksi kaunista kaveriani 🙂 On se kyllä niin komea luonnossakin! 😀

Muiden bloggaajien siirtyessä yöpuulle me jatkettiin pienellä kaveriporukalle vielä jatkoillekin, missä pääsin jopa leikkimään dj:tä 😀 Musiikki tuli kyllä ihan puhelimesta, mutta enkö näytäkin siltä että tiedän mitä teen? 😀

Lopuksi voisin vielä palata vähän Elementsiin, nimittäin sinne on nyt myös vähän ajankohtaisia tarjouksia joita voisin tässä mainostaa:

– kampaamopalveluista -20%
– hampaidenvalkaisu 155e (norm. yli 300e)
– tuo kaksi kaveriaisi piikkitettäväksi ja saat omat piikit ilmaiseksi
– helmikuun aikana kynsien laittajille kaksi seuraavaa huoltoa 50% (kynsien laittaja on yksi Suomen parhaita kynsien laittajia!)

Lisäksi bongasin Elementsin facebook – sivulta aika mahtavan arvonnan, ei muuta kuin kaikki osallistumaan!!!

Last night there was an event for bloggers at Elements, a relatively new beauty salon in Helsinki where they do just about everything from hair and make up to facials and hot stone massages. I got my roots highlighted and more fillers to my lips. I love them almost too much now!! Hahah. Was also so nice to meet my fellow bloggers! Some of us went to Namu lounge and Bläk night club afterwards. Such a great night 🙂

Kommentit (79)

Valitettavasti on kyllä täysin nyt tipahtanut mielestä, kannattaa kysellä suoraa hintoja sieltä siis! Ei sattunut, ilman puudutusta laitoin itse mutta puudutteen kanssa nyt ei ainakaan tunnu 🙂

Onko sun siskos siis tuolla töissä?

Ei ole 🙂

AAA sun siskos oli vaan järkänny ton:)

Juu 🙂

eikä vähän varmaan ollu makea ilta 😀 onpa monta tuttua naamaa tuolla, ketä nuo blondit kaunottaret on siinä sydämen yläpuolella? Miten pääsitte bläkkiin eikä se ole tosi vip :OOO

vähän sofia on kaunis! tunnetko senkin ? aivan ihana tuo niiden koira 🙂

mitä blogia nuo plondit kirjoittaa? 🙂

oho olipa tuolla kaikki, saiko ihan kaikkea kokeilla? Vau kelpaisi tännekin.. hyviä tarjouksia, pitää kyllä itsekin käydä, varsinkin tuo kynsitarjous kuulostaa tosi hyvältä. Tiedätkö tekeekö siis geelillä vai myös akryyli? ja ehdottomasti pitää toivoa että voittaisi tuon facebookarvonnan 🙂

Siinä on kaksi kaunokaista jotka olivat iltaa järkänneet 🙂 Ja kyllä se vähän vipiltä ainakin vaikutti mutta ei sen varmempaa tietoa 😀

Sofia on kyllä uskomattoman kaunis! En tunne mutta oon kyllä törmännyt silloin tällöin täällä liikkuessa, nyt pääsin ekaa kertaa vähän juttelemaankin 🙂

No käytännössä juu kaikenlaista saatiin illan aikana kokeilla 🙂 Tekee sekä geelejä että akryylejä! Tsemppiä kovasti arvontaan!! 🙂

minkä rotuinen tuo koira on? IHANA, onko samanrotuinen kuin nirppu?
sun huulet näyttää kyllä ihan sikamakeilta 🙂 ja tukka. ja näytät tosi hyvälle :>

o_O onko tuo mungolifen anna hampaidenvalkaisussa? kuka tuo mustatukkainen kaunis tyttö on?

hei jenni oli ihan huippua nähdä! parin viikon päästä sit uudestaan 😉

Taitaa olla kääpiöpinseri 🙂 Super energinen pikku koiruli! Nirppu on venäjän toy, aika monta kertaa pikkuisempi tapaus siis 🙂 Ja kiitos ihana, kiva jos oot sitä mieltä! Pakko sanoa että oon kyllä itsekin samaa mieltä hehe 😉

Juu Annahan se 🙂 Ja varmaan Juttaa tarkoitat, On my way -blogista löytyy hän 🙂

jenni eikä 😀 monesko kerta oli kun laitettiin piikkiä 🙂 ei vain, itselläkin on laitettu huuliin täytettä ja aika nopsaan ne lähtee pois. että ylläpito vaatii aina välillä lisäilyä. Sun huulet näyttää kyllä nyt tosi hyviltä, on ollu hyvä pistäjä selvästi. Pitää kyllä nyt houkutella pari kaveria ottamaan niin saisi itselle ilmaiseksi 😀 tosi hyvä tarjous

Hihih tiedetään, kuulostaahan se tosi paljolta (oli siis kolmas kerta kaiken kaikkiaan) mutta se oikeasti lähtee nopeaa kun on nopea aineenvaihdunta, ja itse tykkään enemmän näin 🙂 Riitta oli kyllä loistava pistäjä, oli heti samalla aaltopituudella Isabel Adrian -huulistakin 😀

Hei, onko tällä tytöllä blogia? Oisin tosi kiitollinen jos linkkaisit :)http://yummy.indiedays.com/files/2012/01/P1282905.jpg

wow ollu melkoinen ilta 🙂 sofia ja niko ja oon kyllä kade siitä cheekistä 😛 Millä videolla on sinun kavereita, ketä ne on? Haluaisin tosi paljon joskus itsekin päästä Bläkiin :/ sinnehän maksaa se kortti ihan sikapaljon?? oliko hieno paikka? Harmi ku ei ole kuvia lisää 🙁

Taisin olla ite piikilla just kun kuvia räpsit! Oon mestari kameroiden pakoilussa 😉 Puss!

voitaisko alkaa hengaan niin pääsisin sun avecina mukaan noihin? vaikutat tosi kivalta 🙂

hah ihan mahtavan hienoja noi vikat kuvat! Olet ihan kuin joku malli! Sinä kyllä kaunistut kaunistumistasi! Kiitos tarjouksista ja vinkistä ylipäänsä koko paikan suhteen, vaikuttaa tutustumisen arvoiselta 🙂 missä kohtaa fredaa se paikka on, siinä isoroban risteyksessä?

Pyrkiny vähentää taitaa olla sen uusimman nimi 🙂 Ei mitään haisulia kyllä mitä maksaa, tosi kiva paikka oli kyllä 🙂 Kuvia ei valitettavasti tullut otettua, ilmeisesti ei saanut tai jotain tällaista oli esteenä…

Heheh voi mukava kuulla jos siltä vaikuttaa 🙂

Hahah no ens kerralla sitte :p<3

siellä näyttää olevan bloggarikellot kädessä 😀 kultaiset korsit ainakin parilla 😛 Ihanat sofia ja niko tuolla, onko ne asiakkaita vai onko sofia ihan töissä tuolla? Tuo hampaidenvalkaisu alkoi kyllä niin houkuttaa taas ja kun on tuo tarjous nyt niin täytynee kokeilla

Heheh joo niitä näkyi tosiaan muutamallakin meistä :p Ihan käymässä vaan olivat, ei ole Sofia siellä töissä 🙂 Ja on kyllä tuntuva alennus jos on ajatellut testata! 🙂

Ei ole heillä blogia kummallakaan 🙂 Ja kiitos ihana :>

Tuo tyttö mustassa mekossa on aivan varmasti siskosi! Niin paljon samaa näköä 🙂

Juu niinhän hän on 🙂

Oli mielettömän kiva tutustua ja hauska huomata miten samalla aaltopituudella sitä voikaan olla. 🙂 Laitahan viestiä kun päädyt taas tänne Helsinkiin, niin keksitään jotain kivaa. 🙂

Woot näin sut eilen coloradossa syömässä sedu koskisen ja kahden blondin kanssa :O??? Olit ihan varmasti, olen varma etkö ollu?? Tunnetko sen vai onko joku uusi salainen työkuvio??

Eikä en kestä tuo niko on niin ihana! Vaikuttaa tosi kivalta, ja aika huippu ku se tuntee adam lambertin poikkiksen hih =) tuo hampaiden valkaisu kyllä kiinnostaa tosi paljon ja tuo tarjous, pitää varmaan tuolta varata aika. Valkaisitko sinä hampaat?

Todellakin, ja samat sanat vielä kerran! 🙂

Niko oli kyllä tosi rento tyyppi 🙂 En ole itse vielä toistaiseksi uskaltautunut, tosin tuolla Elementsissa valkaisu kuulemma on todella hellävarainen että ehkä vielä jossain välissä voisin uskaltautuakin 🙂 Tarjous on kyllä loistava!

Eeeeiii epäreilua et te nyt saatte aina noita monen sadan piikkejä ja hoitoja ilmatteeksi ku itellä ei oo koskaan rahaa ottaa yhtäkään 🙁 mutta voi ku löytäski pari frendiä ottaan ni sais ite samalla. Pitää varmaan äiteelle alkaa ehdotteleen että kävisi. Sun huulet on jo ihan ku isabellilla 🙂 minäkin haluuuu

Tuo kynsientekijä muuten on tehnyt kynsiä ainakin aiemmin tampereella ja on yksi parhaita 🙂 nuo sen omat kynnet alkaa kyllä olla jo vähän extremet tavalliselle tallaajalle mutta on ne upeat aina! Harmi kun en asu helsingissä, käyttäisin kyllä tuon tarjouksen. Pitää osallistua tuOhon fb kisaan ja toivoa että onnetar suosisi 🙂 Ai että siskosi on kaunis. Mistä tuo hänen mekko mahtaa olla? Upea 🙂

Hihii. Oli ihan pakko vinkata omasta huulenpullistusoperaatiosta. Tosin tätä ei voi suositella. Hevoseni humautti päällään mua leukaan niin, että hampaat tuli lähes huulesta läpi. On aikas iso ja kadehdittava alahuuli nyt. Ylähuuleen en taida tuota turvotuskeinoa testata. Eikä taida ihan yhtä kauan kestää kuin mömmöt, mutta lopputulos on varsin upea, jos ei ota lukuun tätä kipua ja pirullista mötikkää tuolla suussa;D.
Sinun lopputuloksesi oli todella kiva. Iltanne/yönnekin näyttää menneen mukavasti.

Ai, että olette siskosi kanssa samannäköisä, kumpikin todella kaunis. Tykkäsin sun siskon blogista myös ihan mielettömän paljon, harmi, että lopetti sen ( tosin ihan ymmärrettävää :(). Kerran olen hänet yöelämässä tavannut yhteisten tuttujen kanssa ja on myös kaunis kyllä sisältä. Sama varmasti sinullekin :)Ja noi huulet on mielettömän hyvällä maulla tehdyt.
Blogisi on todella ihana, jatka samaan malliin 🙂 ( sori hymiö- overload… :D)

Hei siis toi sun sisko ja sit se Mikaela on ihan samannäkösiä!! Ootko huomannu?

Oot kaunis! <3 Huokailin varmaan koko postauksen ajan 😀

pakko sanoa nuista huulista että vau! en oo vähään aikaan seuraillu sun blogia ja nyt kun tulin vilkaiseen niin huomaa kyllä selkeästi eron (viimeksi kattelin sun blogia kun otit sen ekan pistoksen). hyvältähän nuo huulet näyttää, ei oo ollenkaan sellainen dukface 😀 itsellä ois mahdollisuus saada huuliin täyttöä, mut en taida vielä ottaa kun on jo omasta takaa sen verran muhkeat huulet..

Siskon mekko on by Malene Birgerin 🙂 Tsemppiä kisaan!!

Heheh, tiedän kyllä kokemuksesta millainen huuli tulee kun vetää sen johonkin kiinni, itse onnistuin kerran lyömään alahuuleni seinään (!!) ja viikon verran sain piilotella turvonnutta ja mustaa huulta (halkesi sisältä päin eli ei ihan heti kadonnut :D). Että auts! Toivottavasti lähtee sulla nopeammin pois 🙂 Kiitos kaunis 🙂

Voi hassu<3 Kiitos kaunis :))

Hihih juu toistaiseksi on yhä onnistuttu välttämään duckface 😀 Kiitoksia kaunis, kiva kuulla jos näyttää mielestäsi hyvältä 🙂 Oon kyllä suuuper tyytyväinen näihin, vaikka nyt kun turvotus on mennyt niin onhan nämä taas heti pikkaisen erinäköiset kuin kuvissa – tosin onneksi vaan pikkaisen 🙂

Ihanaa luksusta teille!

Hih, kieltämättä aika ihana hemmotteluilta oli 🙂

Itse en kyllä enää sun huulista tykkää, mutta ei kai siinä mitään jos itse viihdyt ja tiedät mitä teet.. Tuskin sua kuitenkaa edes kauheesti liikuttaa jonkun mielipide niistä 😀 etenkään tuntemattoman.Muuten oot kyllä upea ilmestys!

Onko sulla tietoa, paljon ainetta sulle on laitettu huuliin? Itse menen parin viikon päästä operaatioon ja yritän nyt kysellä vähän ympäriinsä, et saan vähän kuvaa siitä, millainen määrä mulle sopisi! 🙂

Hehee, toimiva termihän tuo “liukuvärjäys” kun on muutama kuukausi vierähtänyt viimeisestä kampaamo visiitistä.. 😀
Mutta siis sun huulet näyttää kyllä tosi hyviltä näissä kuvissa! Mulle kans tuollaiset!:D Teidän ilta näytti muutenkin olevan tosi onnistunut. :)Ja vitsit kun tuon hampaidenvalkaisunkin saisi nyt hyvään hintaan, harmi vaan kun en asu lähelläkään pääkaupunkiseutua.. :]

Muaki on viime aikoina alkanut kiinnostamaan huulen piikittäminen, mutta lähinnä vain kosmeettisen virheen takia. 🙂 Mun ylähuuli on vasemmalta puolelta huomattavasti pienempi kuin oikea puoli, mutta harmi kun nuo piikitykset maksavat niin paljon ainakin opiskelijan kukkarolle :/

Hih, voi kiitos kaunis 🙂

Valitettavasti en osaa sanoa :/

Onhan ne hintavia, sitä ei käy kieltäminen :/ Yksi kaverini, siis myöskin opiskelija, järkeili kyllä asian niin että huulet on kuitenkin kasvojen melkein keskeisimpiä asioita ja esillä joka päivä, joten siinä mielessä maksavat “käytössä” itsensä takaisin… jos siis jakaa hinnan niiden päivien määrällä minkä ne kestää heh 🙂

Voi kiitos kaunis, kiva jos tykkäilet 🙂 Tuo tarjous on kyllä ihan huippu, se valkaisu nyt muutamalla bloggaajalle tosiaan tehtiin ja loistavat oli lopputuloksetkin 🙂 Toivottavasti uusivat sen vielä joskus, tarjouksen siis 🙂

Tuo kuva ei välttämättä ole kaiksita uusin tai ajankohtasin, mutta jos kurkkaat Isabel Adrianin blogia ja katsot nyt viime päivien kuvia vaikka niin kyllä, mielestäni ne on todella kauniit 🙂 Kauneushan tosiaan on siellä katsojan silmissä 😉

Pelottava kuva toi missä on toi joku kiva häkkyrä, sinistä valoa + suojalasit! 😀

Heheh, ihan hamppien valkaisu kyseessä :>

Kiva postaus ja paljon kivoja kuvia! En jaksanut lukea näitä kommentteja, mutta taisi olla sun siskos se pitkä blondi (mustissa vaatteissa)? Näin jossain muussa blogissa kuvia teistä viereikkäin ja ootte ihan samannäköisiä! 😛
Toi lause “tuo kaksi kaveriaisi piikkitettäväksi ja saat omat piikit ilmaiseksi” kuulostaa niin hauskalta, mulle tulee ekana mieleen et ihan kuin olis jotkut koirien lopeetamispiikit tai vastaavat kyseessä 😀 Ei koirien lopettaminen hauskaa ole, don’t get me wrong, mutta tuo tapa ilmaista tuo tarjous nauratti 😀

Heheh no pitkästä en tiedä (on mua vain jokusen sentin pidempi) mutta juu siinä kuvassa missä oli niin se pidempi tyyppi on hän 😀 Ja joo mietinkin että miten se kannattaisi muotoilla, mutten keksinyt mitään tuon fiksumpaakaan 😀 Arvelin että kai se siitäkin selviää 😀

Voi vitsi, Sofia Ruusila on kyllä mun mielestä ehdottomasti Suomen kaunein nainen. 🙂 mun silmissä hän on vaatimattomasti ihan vaan täydellinen. 😀

Oon kyllä samoilla linjoilla, niin kaunis 🙂 Ja todella mukavan oloinenkin!

Heh, nyt sanottava että JÄLKEEN ehdottomasti 😀 Ei meinasi kyllä samaksi ihmiseksi uskoakaan 😀

Siis meinaatko, että _ylemmässä_ kuvassa on susta paremman näkönen? Oikeesti?

Juu meinaan 🙂 Kauneushan on katsojan silmissä ja itseäni nyt vaan sattuu miellyttämään enemmän “jälkeen” -kasvot 🙂

Heh ja itse taas juuri noitakin katselin ja unelmoin samanlaisista! Tuollaiset mullekin! Niin sen tässä näkee että makunsa kullakin, niin sulla kuin mulla :))

minäkin haaveilisin isabellin huulista 🙁 voi ku itsekin jostain saisi sponssit huulille.. sitten kun on rahaa niin varmasti laitan. ja hampaiden valkaisu olisi kanssa ihan must kun kahvi ja rööki on paheita.. luin mungo-annan postauksesta että tuo hampaidenvalkaisu tuolla oli ihan sellainen ettei vihlo hampaita ollenkaan.Äääk ja haluaisin niin käydä namussa ja bläkissä itsekin !!

Hih ihanaa että joku muukin niitä huulia ihastelee, mun mielestä ne on niiiin kauniit! Kuulinkin että se on tosiaan aika hellävarainen mutta tehokas tuolla Elementsissä 🙂 Ja sitten vaan kaverit mukaan ja niihin vaikka molempiin vierailulle 😉

Ihanko ne veti valkaisun plakin ja hammaskiven päälle tekemättä putsia ollenkaan? todella ammattimaista. ja paikkojahan se ei valkaise, jos vaikka on etualella hammaskoru tai paikkoja.. plakit alla ja hapot päällä, kohta ainakin vihloo ja pora laulaa.

Itse en tosiaan tehnyt sitä mutta kuulemma on pitänyt itse hoitaa hampaiden putsaaminen ennen tuota valkaisua 🙂

HeiMitä tuollainen huulten täyttö maksaa kyseisessä paikassa ja kuinka paljon se sattuu?

Valitettavasti on kyllä täysin nyt tipahtanut mielestä, kannattaa kysellä suoraa hintoja sieltä siis! Ei sattunut, ilman puudutusta laitoin itse mutta puudutteen kanssa nyt ei ainakaan tunnu 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *