Jenni Ukkonen 2.1.2011

elämää lontoossa, osa 1

Teksti: Jenni Ukkonen

Noniin! Lontooseen muuttaessani ajattelin tosiaan että on kiva kirjoittaa aina tietyin aikavälein kuinka uusi elämäni on sujunut ja mitä oon milloinkin ehtinyt havainnoida. Nyt kun eka syksy on takana, voisin kertoa vielä kerran näistä lupailemistani asumisjutuista ja muista käytännön asioista. Kiinnostuneet kurkkikaa myös Lontoo– ja opiskelu -tunnisteiden alta aiemmin ilmestyneet jutut!

Ennen muuttoa
Multa kysyttiin joskus aikoja sitten mitä kaikkea mun piti hoitaa Suomessa ennen muuttoani, mutta siihen vastaaminen jäi sitten johonkin… Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, eli mietitäänpä! Asunnon vuokrasin jo Suomesta käsin, jotta sain hoidettua Kelan tuet kuntoon ennen lähtöä (siihen tarvittiin siis vuokrasopimusta). Samoin hain tietty opintolainan. Tein osoitteenmuutokset: tällä hetkellä virallinen osoitteeni on yhä Suomessa, vanhempieni luona, ja väliaikainen osoitteeni Lontoossa – täten pysyn vielä toistaiseksi Suomen sosiaaliturvassa ja saan ne tuet opintojeni ajan. Lisäksi muokkasin vähän vakuutuksiani, mutten ole nyt ihan täysin varma miten ne menee… kotivakuutus mulla on tietty Lontoon kämpässä ja Englannista otettu, mutta Ifilta mulla on sitten jotain matkavakuutuksia.

Asuminen
Sehän ei ole enää kenellekään yllätys että Lontoo kuuluu kalleimpiin kaupunkeihin asua, mutta sen verran mitä oon noita asuntosivuja selannut, niin kyllä sieltä ihan kohtuuhinnoillakin huoneen tai jopa pienen yksiön saa. Kohtuullinen on tietty sitten käsite mikä vaihtelee varmasti jokaisella, joten eipä siitä enempää :p

Tällähän hetkellä asun tosiaan ns. hallsissa, “opiskelija-asuntolassa”, mutta yksityisessä sellaisessa (koululla ei omia asuntoloja olekaan). Paikka löytyi kuitenkin koulun kautta, ja otin sen sillä mulla ei ennen muuttoa ollut mahdollista lähteä asuntoa paikan päältä metsästämään. Sopimus on vuodelle, mutta jos mulle tulee mahdollisuus muuttaa jo aiemmin, niin sen myös teen – huoneeni on nimittäin tosi kallis ja samalla hintaa tai jopa halvemalla saisi jo samalta alueelta tai ainakin yhtä kivalta ihan yksiönkin. Ja koska muutin omilleni jo 17-vuotiaana, tiedän että se on se asumismuoto mikä mulle parhaiten toimii… Toisaalta on kiva että oon nyt kokenut nyt ennestään vieraiden kämppisten kanssa asumisen, niin ei tarvi jäädä miettiin oonko missannut jotain 😉

Muita kuluja
Multa on kyselty mitä muita pakollisia kuluja mulla vuokran lisäksi on, ja nehän on tietty ruoan, vaatteiden ja muiden tärkeiden juttujen lisäksi mm. liikkuminen ja puhelin (netti ja tv mulla sisältyy vuokraan). Itse en ihan päivittäin joudu metroa käyttään, joten ne kerran kun sitä käytän, kuljen pay as you go -oysterilla (en siis opiskelija-hintaisella). Yöaikaan liikun taksilla, sillä asun niin keskustassa ettei se paljon maksa. Puhelinliittymä mulla on O2:n prepaid johon latailen lisää rahaa tarpeen mukaan ja yli 10 punnan latauksista saan myös ilmaisia puheminuutteja Suomeen – tosi kätevää jos multa kysytään 🙂 Pankkitiliä en vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia, mutta nyt kevään aikana pitää sekin hoitaa. Käsittääkseni valtaosa perustileistä on 5-10 punnan luokkaa/kk. Jos joku tietää miten saa täysin ilmaisen (electronilla/debitillä ja nettipankkitunnuksilla, kiitos), niin kertokaa!!

Kaverit
Tuolla kysymys-vastaus -postauksessa kysyttiin moneenkin otteeseen siitä, oonko kokenut hankalaksi löytää uusia kavereita Lontoosta. Vastasinkin siellä etten tosiaan ole, sillä ensinäkin mulla oli onnea kämppisteni kanssa ja toisekseen kyllähän tuolla koulussa lähes kaikki ekan vuoden opiskelijat on siinä samassa jamassa ja uusia kavereita vailla. Oon tosi iloinen kuinka ihania ihmisiä oon ympärilleni näinkin lyhyessä ajassa saanut, ja parin tytön kanssa tuntuu jo kuin oltaisiin tunnettu suunnilleen aina. Eli jos sellaista stressaa etukäteen ennen lähtöä niin ihan suotta 🙂

Koti-ikävä
Koti-ikävää en ole sanan varsinaisessa mielessä joutunut potemaan, sillä oon joko puhelimitse tai skypen kautta pitänyt yhteyttä Suomeen valehtelematta joka päivä. Joillain niin tiheä yhteydenpito voisi tietty toimia juuri päinvastaisesti ja pahentaa ikävää entisestään, mutta mulle se on kyllä ollut se paras keino torjua ikävöintiä. Oonkin huomannut että koiria on tullut ikävöityä eniten, sillä vaikka heillekin voi skypen kautta vähän jutella, niin koirat ei ehkä kuitenkaan ihan samalla tajua käsitä missä mennään – tai ehkä ymmärtää, toivottavasti 😉

Tunnelmat ekan syksyn jälkeen
Lontooseen lähteminen ja ns. alusta aloittaminen on ollut ehdottomasti parhaimpia juttuja mitä mulle on sattunut – en vaihtaisi hetkeäkään pois. Lontoo tuntui heti alusta asti mulle oikealta paikalta, ja nyt se on jo se koti, missä mun sydän on ja missä kaverini ovat. Perhe pysyy tietty Suomessa ja Suomessa tuun käymään silloin kun siltä tuntuu, mutta tällä hetkellä en voisi ajatellakaan palaavani “maitojunalla” takaisin. Ihanaa, että edessä on vielä ainakin pari vuotta Lontoossa 🙂

Nyt musta tuntuu että tässä tulikin jo aika paljon toistoa aiemmin kerrottuun, joten eiköhän tämä riitä tältä erää! Opiskelusta tulee sitten ihan omat postauksensa, eli niitä missä kerron miten on koulussa sujunut, mitä kurssit pitää sisällään jne. En kylläkään osaa sanoa milloin saan aikaiseksi naputella ekan sellaisen, mutta tiedoksi siis että tulossa on 🙂 Jos tuntuu että jotain oleellista asumiseen ja vastaavaan liittyen on jäänyt hämärään, niin ei muuta kuin kommettia alle!

Kommentit (43)

Apua, nyt pistit pahan… ei ole tullut tigia tai vastaavia kaupoista ostettua niin ihan tarkalleen en osaa sanoa. Onkohan ne englannissakin kuitenkin kampaamoissa/kampaamokaupoissa? Oxford Streetiltä löytyy kyllä Superdrug ja Boots mutta tuota Tigiä en nyt muista niissäkään nähneeni… 🙂

Mulla on Natwestin ilmanen international student bank account, jossa on kaks tiliä, nettitunnukset ja visa debit. En oo saanu sitä aktivoitua, kun oon niin laiska, mut teen sen heti ku pääsen takas 😛

Olen hakemassa tohon samaan yliopistoon opiskelemaan missä sinä jo opiskelet, ja minulla olisi kysymyksiä vaikka millä mitalla, mutta en aio kaikilla niillä sua vaivata 😀 tämä kysymys käytännöstä tuli ekana mieleen, että onko koululla maksullista ruokailua niinku suomen korkeakouluissa? Jouduitko suorittamaan englannin kielitestin esim.IELTS, ennen lopullista opiskelijaksi hyväksymistä?
Hakukaavake (ucas) on mulla viimeistä silausta vaille valmis, mutta voi että se tuntuu monimutkaiselta!

kiitos tästä postauksesta! oon miettinyt aika paljon tällaisia juttuja ja tää oli tosi selventävä postaus 🙂

Kiva jos oli yhtään hyödyksi 🙂

Löytyy kyllä ruokaloita useampikin, ja ihan edullisesti niissä tosiaan syö 🙂 Ja käsittääkseni L:n ja E:n kirjoittajilta ei kielitestejä vaadita, tai ainakaan multa ei sellaista penätty – ei siis kannata mennä tekeen ainakaan jos ei erikseen pyydetä 🙂

Mä kirjoitin E:n englannista ja multa vaadittiin omaan brittiyliopistooni juurikin tuo IELTS. Eli taitaa olla koulukohtaista 🙂

Outoa? Meillä on kampuksella Natwestin konttori ja siellä ojensivat suoraan ton hakemuksen. :/ voin kattoa viel sen tarkan nimen, niin voit mennä kyselemään sitä samaa 😛

Mitä ihmettä, maksullinen pankkitili:O Multa ei mee vissiinkään ees palvelumaksuja saati mitään kuukausimaksua kun en valkannu luottokorttia (luotolla siis se perus pari puntaa mitä suomessaki) vaan perus debitin ja tosiaan kortti on Lloyds TSB:llä sen takia että jos haluun hankkia myös britteihin creditin niin niillä oli parhaimmat “tarjoukset” etenki opiskelijan luotolle:) Eikä oo ollu rahansiirtojenkaan kanssa mitään ongelmia kun kaverit on valittaneet että RSB:llä ja oisko ollu just Natwestillä on ollu hirveesti siirtojen kanssa syksyn aikana ongelmia..

Mulla on RBSn tili ja se on ihan ilmanen ja siihen kuulu debit ja nettipankki. En sitten tieda miten ne sita opiskelijoille myontaa, ite kun en enaa ollut kun sen avasin.
Ma muutin aikoinani tanne Britteihin (etela rannikolle, Lontoosta pari tuntia) ja nyt olen melkein 6 vuotta viithynyt. Kavin koulun ja jain sitten tekemaan toita markkinoinnissa kansainvaliseen firmaan. Opiskelin PRaa 4 vuotta siis. Nyt mietitaan avon kanssa etta muutetaanko jonnekkin ulkomaille vai jaadaanko tanne viel vahaks aikaa 🙂 Tarkotushan minulla oli muuttaa takasin Hollantiin kun valmistuin…hih.

Ma olen asunut Englannissa nyt 7 vuotta (aloitin elaman taalla samalla lailla kuin sa, opiskelulla ja tanne olen jaanyt 🙂 )Sita vaan ajattelin sanoa etta en tieda onko jotkut pankkisaannot muuttunut 7 vuoden aikana mutta ma ainakin sain Barclaysilta ihan ilmasen pankkitilin debit cardilla, piti vaan nayttaa passia ja varmaan jotain laskua tms jolla pystyi todistamaan Englannin osoitteen.

mulla oli lloydsilla tili, opiskelijalle muistaakseni tosi halvat palvelut. se paperiruljanssi oli kyllä melkoinen, mutta kannatti. nettipankki on vähän suomalaista sisartaan huonompi, mutta itsellä oli melki kaikki laskut direct debitillä, se oli halvin ja helpoin tapa siellä.

Täh? Siis mulla on Natwestin tili debit cardilla ja nettitunnuksilla enkä maksa kuussa yhtään mitään. En sit tiiä johtuuko siitä, että teen duunia ja saan liksaa säännöllisesti vai mitä ihmettä.

Mä kyselin aikaisemmin myös tosta IELTS-testistä, mutta koulun sivuilla mun mielestä luki, että kirjoituksista on pitänyt saada vähintään C, ettei testiä tarvita. Ja tämä siis ainakin muotimarkkinoinnin opiskelijoille, ne kai riippuu aineesta tosi paljon. Tämä mun mielestä kuulostaa aika _oudolta_ että ei parempaa tarvisi, tiedä sitten… Olisi kiva saada selvitys tähänkin jostain 😀

Noihin asumiskustannuksiin voisi varmaan vielä lisätä council taxin ja normaalit sähkö, vesi, kaasu-jutut. En tiedä miten teillä siellä asuntolassa menee, maksatteko noita erikseen vai onko ne laskettu vuokriin, mutta normaalivuorakämpissä Lontoossa nämä tulevat vuokran päälle. Council taxin suuruushan riippuu asuinalueesta, asunnon koosta sekä asujien lukumäärästä. Liikkuu varmaan siinä 70-200 punnan kulmilla per henki/kk jos asuu yksin tai kaksin. Tuo on kuitenkin aika iso kuluerä korkeiden vuokrien lisäksi, joten se kannattaa muistaa jos Lontoossa asumisesta haikailee.
Ja mielestäni ilmainen pankkitili on mahdollista olla ainakin NatWestissä, niinkuin joku yllä sanoikin.

Mulla on Natwestin Step-account joka ei maksa mulle mitaa.Ei kylla olemyoskaan mikaan student account mutta siis ihan perus pankkitili mun mielesta ja siina samalla sai avata saastotilin. Kortti on Visa Debit jolla vai maksaa oikeastaan kaikkialla ja netissa asiointi hoituu myos. Natwestiin oon ollu ihan tyytyvainen, tietysti jos menee tili miinuksen puolelle niin tulee jotain lisamaksuja, mutta se nyt on ihan ymmarrettavaa. Kyselin myos siita international student tilista, mutta mulle se ois ainakin maksanu kympin kuussa. Pankkitilin kanssa monet asiat sujuu kylla helpommin, varsinkin sitten kun pitaisi maksaa laskuja ja voi ottaa direct debitin kayttoon, ja voi myos hankkia puhelinliittyman (niita ns kytkyja on ihan hirveat maarat ja vaikka mita tarjouksia). Joo ja pankissa ne halusi koulusta vaan todistuksen kotiosoitteesta ja term-time oistteesta muistaakseni.
Toivottavasti oli hyotya!

Mulla on Lloyds TSB:n tili Visa Debitillä, joka on ilmanen. Ne kyl yrittää tyrkyttää sellasta maksullista aluksi, jossa saa jonkun hiton vakuutuksen kännykälle, mutta niillä on kyllä olemassa ihan ilmainen perusversio. Mun pitäisi itseasiassa sulkea kyseinen tili, kun en enää briteissä asustele…

Pankkitilejä verratessa kannattaa kysyä miten nettipankista onnistuu rahansiirto suomeen tmv. jos siihen on tarvetta. hsbc:n passport-tiliä en suosittele vaan jos vain saat avattua normaalin pankkitilin jossain pankissa. jos meinaat olla englannissa pidemmän aikaa kannattaa ottaa myös luottokortti jotta saat luottohistoriaa tehtyä (eli maksaa luottokortilla mutta maksaa toki kaikki pois heti ettei tule korkoa). Ja jos muutat yksin asumaan niin netti tv kaasu yms asioiden järjestämiseen saa aikaa menemään mukavasti.

Niin kai sitten 🙂

Hihi miksei mulle oo tullut pankissa noin avuliaita ihmisiä vastaan, että lykkäisi vaan sen edullisimman hakemuksen käteen :p

No just, en käsitä miksi aina mulle tulee sitten vastaan niitä haaskalintuja mitkä ei voi yhtään ajatella mikä tili olis opiskelijan kannalta paras :p Tuosta lloyds TSB:ltä mulle just sanottiinki miten helppo on avata tili, eli suuntaan varmaan sinne heti kun takaisin pääsen!

Ihanaa että pystyit sinne pidemmäksikin aikaa jäämään 🙂 Muakin kiinnostaisi ainakin näillä näkymin jäädä Lontooseen opiskelujen jälkeenkin, mutta katsoo sitten mikä on työtilanne… 🙂

Apua, miksi niitä pankkeja on niin monta 😀 Vaikka toisaalta hyvä kun on oon käynyt kaksi läpi niin vielä on mistä valita :p

Se voi olla opiskelijoille eri juttu ://

Juu, kaipa se sitten on koulukohtaista kuten tuossa ylemmässä kommentissä tuli esille 🙂

Nojoo, niitähän ei tosiaan mulla oo tarvinut miettiä, ja jotenkin oon elänyt siinä uskossa ettei council taxia opiskelijalle olekaan…? No voi olla että oon tässäkin väärässä, edelleen, kun en ole sitä joutunut miettiin 🙂

Oli hyötyä, kiitos! En vaan käsitä miksei mulle siellä Natwestin konttorissa kerrottu muista vaihtoehdoista kuin siitä maksullisesta, vaikka selitin kyllä että kaipaisin ihan sellaista ilmaista ja mahdollisimman riisuttua versiota…

Joo ei tarttekkaan, kun asut asuntolassa niin ei tartte edes tayttaa mitaan papereita, mutta jos muutat omaan kamppaan niin netista voi tilata ne council tax paperit joihin ilmeisesti tarvitaan student number ja koulun nimi tms ja ne pitaa lahettaa jonnekkin. Ainakin mulla olinainja sitten ne sen sielta tarkastaa etta oot opiskelija ja muistaakseni tuli viela joku vahvistus, etta ei tartte maksaa. 🙂

Me etittiin parin kaverin kanssa asuntoa Lontoosta ennen mun losin reissun varmistumista ja hirveesti sieltä löyty sellasia asuntoja, joihin sisälty kaikki laskut mut tottakai se tarkotti sitä että muutaman kympin sai vuokraan laittaa lisää mut melkein ite ottasin just tollasen asunnon koska kaasusta ja ylipäätänsä lämmityksestä saa helposti maksettua ittensä kipeeks ainakin jos ihmettelee omia kaasulaskuja:D Ja meillä ei ainakaan opiskelijoille kuulu minkään sortin verot mut niinkun aina englanti voi erota skotlannista mut muistaakseni moni vuokraisäntä tarjos verojen kuulumista kiinteeseen vuokraan. Tietty kaikki riippuu vuokranantajasta mut etenki jos on valmis maksamaan vähän enemmän vuokraa ni noista ei yleensä tarvi ite huolehtia:)

Mullakin on LLoydsissa tili. Taitaa olla ihan classic account (ja on siis ihan ilmainen), ei mikään opiskelijatili. Siinä on visa debit ja online banking mukana. Mulle sanottiin Lloydsissa, että pitää olla kolme vuotta Briteissä asunut, että niiden opiskelijatilin saa. Nythän sen jo saisinkin, mutta en opiskele tällä hetkellä 🙂

Joo opiskelijat saa koululta sellaisen todistuksen (council tax certificate) siitä, että on opiskelija ja saa vapautuksen council taxista. Se annetaan landlordille sitten se todistus .

Mulla on myos Lloyds, ton edellamainitun RBSn lisaksi. Vaihdoin pois siksi, etta Lloydsilla voi nostaa rahaa vain niiden omilta automaateilta! Kannattaa ottaa tuo huomioon koska sita omaa maattia ei aina ole lahella. Nimim. kerran kaupungissa sellasta ettiny tuloksetta….

Council tax maksetaan kylla koko maassa, ei vaan Lontoossa 🙂 Ja opiskelijat eivat sita maksa.

Joo itsekin oon jonkun verran noita asuntoja nyt katsellut niin siellä yleensä sanotaankin jos laskut sisältyy tai ei 🙂

Ohoh, no tuo kuulostaa aika hankalalta! Toimiiko se sitten ulkomailla ollenkaan?

Mua vähän nuo luottokortit kauhistuttaa enkä tykkääkään ostaa luotolle edes hetkellisesti, mutta toisaalta voihan se välillä tulla ihan tarpeeseenkin. Tuntuu myös hassulta jos sellaisen “noin vain” saa, käsittääkseni suomessa luottokortin saa vain jos on töissä? Tai voihan se olla jo muuttunut 🙂

Tosta ulkomailla toimimisesta en ole varma…just muistaakseni miekkosen kanssa puhuttiin etta nyt hanenkin pankki vaatii ulkomailla noita nosto yms kuluja. Hanella siis Nationwide. Eli luulen etta kortit kyl toimii ulkomailla mutta niissa saattaa olla niita maksuja yms. Lloydsia en suosittele, enka Barclaysia (olin niilla kun alotin opiskleut 2004 ja ne oli paskoja = nykyaan luottotiedot hieman paskat).
Nationwide, RBS ja Natwest on luultavasti parhaat….ja HSBC. Luottotietoja (puhelincontract etc) kannattaa kasvattaa jo heti alusta jos meinaat tanne jaada. Ma tein tyhmasti ja annoin (tai laitoin) miehen hoitaa kaikki laskut yms…ja niiden tietojan kasvattimiseen menee jonkin aikaa…6kk per anomus.

Apua, kai tuota luottotietojenkin kasvatusta on alettava miettiin siinä vaiheessa kun sen pankin nyt eka saa… ei olisi käynyt kyllä mielessäkään että se jotenkin tärkeää on :p

Kiitos Lontooaiheisista postauksista, lämmittää mieltä kovasti kun haaveissa on itselläkin sinne päästä. Tosin ehkä vasta työelämään siirryttäessä, koska opinnot ovat täällä päässä aika hyvin pulkassa. Tai eihän sitä tiedä! Kiitos tsempistä, muutto on tosiaan tavoittelemisen arvoinen:)

Kiva on on ollut iloa :))

Mullakin on Lloydsin Classic account (olen opiskelija), ei mitään kuukausikuluja ja rahaa saa kyllä nostettua ihan kaikilta automaateilta. Tili oli tosi helppo avata ja kortti tuli kotiin parissa päivässä. Tili on avattu syyskuussa, joten tämän pitäisi olla ajantasaista tietoa.
Eli sinne vaan:)

Kiva kuulla, kiitos sullekin! :))

Moikka ! Olen lähdössä lauantaina Lontooseen ja ajattelin kysyä että mistä kannattaa ostaa esim. hiustuotteita ja kosmetiikkaa? näitä perus suomessa kalliita tuotteita tigiä jne. Onko sellaista tiettyä kauppaa mistä saa kaikkea kosmetiikkaa vaikka siinä oxford streetillä? 🙂 kiitos vastauksesta !

Apua, nyt pistit pahan… ei ole tullut tigia tai vastaavia kaupoista ostettua niin ihan tarkalleen en osaa sanoa. Onkohan ne englannissakin kuitenkin kampaamoissa/kampaamokaupoissa? Oxford Streetiltä löytyy kyllä Superdrug ja Boots mutta tuota Tigiä en nyt muista niissäkään nähneeni… 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *