Jenni Ukkonen 3.10.2010

ensivaikutelmia easytoneista

Teksti: Jenni Ukkonen

Lupailin vähän kertoa ensivaikutelmistani ReebokinEasyToneihin liittyen jahka oon niitä saanut ulkoilutettua. No, nyt on tehty sekä eilen että tänään pitkät kävelylenkit kenkien kanssa, joten ensivaikutelmat on nyt saatu!

easy1

Taisin aiemmin jo kertoakin että kengät tuntuu hurjan hyviltä jaloissa, ja sen voin yhä allekirjoittaa. Kuulun niihin ihmisiin joille tulee aina uusista kengistä rakot kantapäihin, mutta ihme kyllä näin ei päässyt näiden kanssa käymään! Vähän ne alussa hankasi kantapäitä epämukavasti, mutta nyt on siitäkin päästy yli 🙂

Koosta sanoisin ettei missään nimessä kannata ottaa liian isoja / turhan väljiä! Mun jalka on yleensä kahden koon välillä, riippuen ihan kengän mallista, mutta näistä sain ottaa selvästi sen pienemmän koon. Eikä ole yhtään liian pienet! Sovittaminen siis kannattaa.

No ne pohjan tasapainopallurat kiinnostaa varmaan eniten? Odotin kyllä että ne tuntuisi enemmän ja että kävelyyn joutuisi siksi keskittymään tavallista enemmän, mutta en tiedä onko mulla sitten niin hyvä tasapaino jo ennestään, koska itse en palluroita juurikaan huomaa. Kävely on kevyttä ja mukavaa, mutta aika samalta se tuntuu kuin tavallisilla lenkkareilla… myöskään siitä en osaa vielä sanoa laittaako nämä sitten todella lihakset enemmän töihin, sillä oon viimeisen 2 viikon aikana kävellyt niin paljon ettei nuo tämän viikon lenkit tunnu enää juuri missään :p

Aion nyt kuitenkin ottaa tavaksi kävellä noilla niin usein kuin mahdollista, en pelkästään lenkeillä vaan ehkä laitan ne jalkaan vaikkapa ruokakauppaan lähtiessäni. Katsotaan josko ne sitten pääsisi huomaamattaan kiinteyttämäänkin ;)) Mutta kyllähän kävely itsessäänkin kiinteyttää oli kenkinä mitkä vaan – näiden kanssa se tuntuu vaan niin paljon kivemmalta ainakin mun mielestä 🙂

Kommentit (13)

Hihih 🙂

heh voihan noiden kanssa käydä niinkin että innoissaan kävelee normaalia enemmän jonka johdosta ne tietyt alueet kiinteytyy paremmin… :Dkatselin näitä itsekkin tosi innoissani, arvostelua odotellessa! 🙂 (kun en lenkkilenkkareihin viitsisi noin vain tuhlata sitä yli sataa euroa jota niistä täällä pyydetään ;p :D)

Voisit sä ottaa kuvaa, et minkälaisten vaatteiden kanssa yhdistät nuo? Jos liikut ihan ruokakaupassa ihmisten ilmoilla, niin itse en kehtaa laittaa lenkkareita edes ruokakauppaan koska olo tuntuu niin juntilta! 😀

Onko parempaa sunnuntaita <3 en ole käynyt koneella viime keskiviikkoillasta ja lempibloggaaja on postaillut mielettömän usein! Tässähän tää menee ihanasti <3 Mukava kuulla että siellä menee hyvin! Oon muuten kuullut noista kengistä myös että juokseminen olisi suhteessa kävelemiseen helpompaa, tajuatko mitä yritän sanoa? 😀 Siis että juokseminen tapahtuu ihan “rullaten” ja kun alkaa takaisin kävelemään, jalat haluaisi enemmän juosta… Lieneekö jotain mainoskikkaa :p

Hihih joo mulla on ollu nyt joku ihme into postailla, katotaan jos tää koulun virallinen alkaminen vähän nyt hidastais tahtia :p Nuo easythan on varsinaisesti vaan kävelyyn tarkoitettu ja runtonet sitten juoksuun, mutta muutaman juoksuaskeleen oon noilla ottanut ja ihan hyvinhän sekin onnistui… en sitten tiedä onko niissä runtoneissa kuitenki vähän erilainen pohja, että ne toimis sitten siinä tilanteessa paremmin?

Hahah no joo siis en nyt meinannu että alan noita ihan joka paikassa käyttään ns. “arkivaatteissa”, mutta esim eilen kävin lenkin yhteydessä kaupassa, jolloin jaloissa oli ihan urheiluleggingsit ja päällä huppari. Tällaisessa miljoonakaupungissa sitä näkee kauppareissulla pahempaakin, joten en niin paljon välitä jos treenikuteissa sinne itsekin eksyn :p

Nojoo sitä oon itsekin miettinyt, että kovasti se kyllä tsemppaa lähteen ulos kun tuossa vieressä virnistelee upouudet lenkkarit :p Mutta mikäs siinä, kunhan lähtee liikkeelle, oli motivaatio peräisin mistä tahansa 😀

Hei! Voisitko laittaa lisää kuvia asuntolasta tai edes omaasta huoneestasi. Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä miten olet sen nyt jo sisustanut. Kiitos etukäteen…. 😀

Hei sait mut innostumaan näistä kengistä! 😀 Tiedätkö mitä kaikkia eri värejä noita EasyToneja on?

Onhan niitä vaikka mitä, netistä varmaan Reebokin omilta sivuilta parhaiten näkee 🙂

Aa okei, voi olla, että olen sitten niistä jotenkin lukenut! 🙂 Tsemppiä koulun alkuun 🙂

Kiiitos :)))

itse käyttänyt easytoneja nyt pari viikkoa salilla ja jumpissa ja eron kyllä oikeesti huomaa. esimerkiksi yhdellä rankalla tunnilla, jonka jälkeen oon aina ihan kuollu ja tuntuu et sydän hyppää rinnasta ulos, mun takareidet ja pakarat alko jopa kramppaan!! ja sellasta ei mulle kyllä tapahdu sitten yleensä ikinä. muutenkin hyvät kengät jalkaan!pienijalkasille löytyy muuten kokoo 35 osotteesta heppo.fi 😉

Hihih 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *