Jenni Ukkonen 2.12.2010

final weeks of studying

Teksti: Jenni Ukkonen

Joululoma alkaa lähestyä kovaa vauhtia, mutta vielä pitäisi muutama raportti ja essee tehdä ennen Suomeen lentämistä. Jaksamista ei tietenkään enää tässä vaiheessa kovin ole, mutta oon joka tapauksessa yrittänyt viettää mahdollisimman paljon aikaa yliopiston tietokoneilla tehtävien parissa. Tottakai se on vaikuttanut blogin menoon, mutta bear with me! Kohta mulla on kolme täyttä viikkoa pelkkää laiskottelua ja (toivottavasti) uudella kameralla leikkimistä, ja senkin jälkeen on vielä muutama rento viikko ennen uuden jakson alkamista 😉

lmb1
lmb2

Jotain uutta sentään, sillä Lontoossa satoi toissapäivänä ensilumet. Ei sillä että lumesta vieläkään yhtään pitäisin, mutta ainakin on huojentavaa huomata että niin ne vaan joka päivä sulaa samanaikaisesti kuin maahan laskeutuu :p

Tänään lähdetään tyttöjen kanssa ulkoilemaan, joten katsotaan josko sitä saisi illan asuvalinnankin kuvattua… 🙂

Kommentit (5)

Medium ja omaan käyttöön eli koulukirjojen kantamiseen ihan hyvä koko – kansio sinne ei kyllä mahtuisi 🙂

Hello! Ehtisitkö tehdä jossain vaiheessa postausta siitä, millaista kaikkien koulutehtävien tekeminen englanniksi on ollut? 🙂

Bear with me, ei bare. : )

hejs!mitä kokoa toi sun longchampis on? tuntuuko hyvältä koolta, kaipailetko isompaa?

Thanks;)

Medium ja omaan käyttöön eli koulukirjojen kantamiseen ihan hyvä koko – kansio sinne ei kyllä mahtuisi 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *