Jenni Ukkonen

ihonhoitoa

17.5.2010 Teksti: Jenni Ukkonen

Okei, nyt alan hitaasti mutta varmasti toteuttaan kaikkia kommenttibokseissa lupailemiani postauksia. Ensimmäisenä vuorossa ihonhoitotuotteeni, eli aineet millä pidän kasvoni kuosissa. Tätä voisin pohjustaa sanomalla, ettei mun mielestä voi missään nimessä sanoa että “tämän ja tämän merkin tuotteilla saat upean ihon” vaan kaikki lähtee siitä, että löydät tuotteet jotka on tarkoitettu sinun ihotyypille. Itse kuvittelin ihan viime vuoden loppuun asti että omaavani sekaihon, sillä poskeni rutisivat kuivuutta samalla kuin sain näpyn tai toisenkin otsaani, mutta kuultuani että monet arvioivat ihonsa rasvaisemmaksi kuin se onkaan jätin vahvat sekaihon aineet pois ja otin rohkeasti käyttöön kuivalle / herkälle iholle suunnatut tuotteet. Tulos? Ihoni ole ollut koskaan täydellisemmässä kunnossa- sävy on tasainen ja ihon pinta kuulas sekä 100% näpytön. Nyt käyn läpi jo kolmannetta kuivan ihon “sarjaani” enkä voisi olla tyytyväisempi. Älkää siis ihmiset rääkätkö ihoanne vääränlaisilla tuotteilla, vaan löytäkää oma ihotyyppinne! Kasvot kiittävät 🙂

iho1
Näihin tuotteisiin luotan tällä hetkellä:

1. Oriflame Pure Nature Organic Hazelnut & Goji Berry protectin cleanser
Tuoksuu ihan älyttömän herkulliselta, koostumus vetinen ja mieto- uskaltaa hinkata silmätkin puhtaaksi. Tämä on itseasiassa 2 in 1 eli sisältää myös kasvoveden, mutta itse haluan käyttää lisäksi erillistä kasvovettä. Mistä päästään seuraavaan…

2. Herbina Marja Spa Soft vadelmanektari kasvovesi
Myöskin namilta tuoksuva tuote, sopii tosi hyvin yhteen tuon yllä mainitun putsarin kanssa. Jättää kasvot raikkaiksi ja tuoksuviksi :p

3. Make Up Store Ice Cream Time kasvovoide
MUS:n voidetta käytän päivisin. Kostumus on ihanan kevyt ja viilentävä, mukana tuli jopa kylmäboksi rasvapurkille 😀 Sopii loistavasti herkälle iholle, ravitsee tehokkaasti ja tekee ihosta kirkkaan.

4. Oriflame Pure Nature Organic Hazel Nut & Goji Berry protecting face cream
Tätä videtta käytän puolestaan öisin, sillä mun makuun tämä on liian paksua meikin alle. Tuoksuu jälleen kerran yhtä hyvältä kuin saman sarjan putsari 🙂

5. Herbina Sensitive Valkoinen tee hellävarainen silmänympärysvoide
Herbinan Valkoinen tee -sarjaa käytin ennen edellämainittuja. Silmänympärysvoiteen käyttö mulla meinaa kuitenkin aina jäädä, minkä vuoksi tätä on yhä jäljellä vaikka muuten pääsinkin siirtymään muihin tuotteisiin… Tämä on ihan jees voide, nimensä mukaisesti hellä ja kosteuttavan oloinen.
Joko te olette löytäneet oman ihonne tuotteet? 🙂

Kommentit (22)

Höh, outoa :/ Mutta toivottavasti onnistuu sitten tosiaan toisen sivun kautta, niitähän kyllä riittää 🙂

Mäkin olen huomannut että käytin ennen vääriä tuotteita. Vaihdoin kaikki kasvojenhoitotuotteet herkälle/normaalille ihoille tarkoitettuihin ja nyt iho on tosi hyvässä kunnossa! On mulla aina ollut ihan suht hyvä iho, mutta nyt iho tuntuukin tosi hyvältä ja pehmeältä 🙂 Ihana kun ei tarvitse pahemmin käyttää mitään “raskasta” meikkivoidetta, läpinäkyvä meikkivoide riittää, varsinkin tälleen kesällä!

Moikka, tää on nyt vähän asian vierestä mutta kuitenkin. 🙂 niin mietin vaan, että olisiko nuissa huuto.netin tuotteissa nouto mitenkään mahdollinen? ( siis jos jotain nyt sattuisi voittamaan 😀 )

Jei, mahtavaa 🙂 Mullakaan ei ole pahempia ongelmia ikinä ollut, mutta selvästi iho kärsi jo niistä sekaihon aineista kuivamalla jne… onneksi älysin lähteä testailemaan muitakin 🙂

Onnistuu ilman muuta 🙂

Uskoisin löytäneeni omalle ihotyypilleni sopivat tuotteet mutta on ollut hauska (ja lompakoa piristävää) huomata, että myös monet niin sanotut markettituotteet toimivat vähän kalliimpien tuotteiden rinnalla vallan mainiosti. 🙂
Ihana blogi!

Käytän samoja hasselpähkinätuotteita 😉 Jos ne sulta joskus loppuu niin mun kautta saa myös lisää, hehe! 😀 Mutta tosiaan ihanan tuoksusia ja oon samaa mieltä että kasvovoiteelle sais olla päiväversio erikseen, tuo tahtoo rullautua meikin alla tai sit pitäs olla kunnon imeytymisaika, vaikka puolisen tuntia.

Mä kans vuosia sit käytin jotain näppyvoiteita jne, kunnes hemmottelumielessä kävin kasvohoidossa ja siellä sanottiinkin, että mulla on kuiva iho! Olin ihan yllättynyt ja rupesinkin käyttämään kuivalle iholle tarkoitettuja tuotteita ja ihosta tulikin sitten miljoona kertaa paremman näköinen ja kaikki pienet näpyt hävisivät myös! 🙂

Paljon tuo MUSn nassurasva kustansi, muistatko ollenkaan? Kuulosti hyvätä, mulla vaan on sellanen kuva kyseisestä merkistä että ois vähän kallista päivitäistavaraksi… :/

Muistanko oikein – oletko lähdössä syksyllä ulkomaille opiskelemaan? Olen itse muuttamassa syyskuussa New Yorkiin opiskelemaan valokuvausta ja jostain tuli mieleen, että sinäkin taisit olla lähdössä Jenkkeihin päin?

Moikka! Kyselisin vähän noista pidennyksistä. Eli kuinka paljon sulla on hiusrajasta “sisäänpäin” omaa hiusta ennenkuin alkaa teippi? Ja ootko laittanu pidennykset kiinni super tapella vaiko vaponilla?

mulla on juuri toistepäin:-Duskoin iha viime kuukausiin asti että mulla on herkkä iho, naama kiilsi jo iltapäivällä varsin komeasti ja sitte aloin lueskeleen ja kysyin kaverilta joka opiskelee kosmetologiks että mikäs ihotyyppi mulla onkaa. ja sekaihohan se. ei tehny kovin hyvää herkälle iholle tarkoitetut paksut mönjät mun rasvoittuvalle t-alueelle. nyt käytän rasvoittuvalle/sekaiholle tarkoitettuja kevyitä putsareita ja kosteuttavia rasvoja. tadaa ja naama on vihdoin päässy tasapainoon. 🙂

mitä sait siskoltas sillon?:_D

Saman oon huomannut itsekin- ei todellakaan tarvi maksaa itseään kipeäksi hyvien tuotteiden vuoksi, jos ei niin välttämättä halua 😉 Kiitos paljon 🙂

Hih, ilmeisesti tämä on siis ihan yleinen “virhe” mihin monet sortuu 😉

Tarkkaa hintaa en muista, mutta aika tyyristähän tuo on… toisaalta purkki on TOSI riittoisa, siis musta tuntuu että vaikka tuota käyttäisi ja käyttäisi kuinka paljon, sitä ei saa ikinä käytettyä edes puoleen väliin 😀

Oikein muistat, mutta pysyttelen kuitenkin Euroopassa (ainakin toistaiseksi;)… Vau, New Yorkiin! Onnea matkaan 🙂

Hmm tuohon ekaan en oikein osaa vastata mitään tarkkaa, katsotaan vaan aina laittovaiheessa joka suunnalle sen verran omaa hiusta eteen, että kestää pitää hiuksia kiinnikin… mulla on kyllä aika paksut omat hiukset, joten siinä mielessä ne peittää teippikohdat hyvin. Super tape kuulostaa tutummalta tuin jälkimmäinen, eli eiköhän se sitä ole- Hairiumista tilailen teipit 🙂

Heh, oon ollut niin kiireissäni etten oo ehtinyt kuvata, mutta tällä viikolla lupaan esitellä sen 😀 Wait for it 😉

Heip,Kyselisin vaa sellasta, et näkyykö sulla vielä Hills ja City Mtv:n nettisivuilla?
Mulla ei toimi 🙁 jotaa pitäs oottaa et ei oo vapaana, ja sit mul ei oo joku juttu sopiva 😀

Et oo ainoa joka on tuosta kysellyt, mutta mulla ne näkyy kyllä ihan normaalisti… onko sulle tullut ennen videon alkua sellainen “pop up” missä kyystään oletko jenkeissä vai suomessa? Mulle tulee joka kerta sellainen, ja kun painaa että on jenkeissä videot näkyy kyllä 🙂 Toivottavasti oli apua!

Joo kyl mulle on tullu ja oon aina painanu et jenkeissä. Mut jostaa näkyy alku ja sit tulee joku teksti. Mut sain uuen osotteen jos nään niitä jotaa, kaikki ei oo vaa ilmasii. Toivottavast alkaa näkymää (:

Höh, outoa :/ Mutta toivottavasti onnistuu sitten tosiaan toisen sivun kautta, niitähän kyllä riittää 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *