Jenni Ukkonen

inspiraatiota nettikaupasta

31.3.2010 Teksti: Jenni Ukkonen

Oon istunut tässä koneellani jo kolmisen tuntia kuuntelemassa supertylsää markkinoinnin luentoa ja selannut samalla nettikauppoja- asia, mitä mun ei missään nimessä kannattaisi tehdä. Miksi oi miksi maailmassa pitää olla niin paljon kauniita vaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja, ja miksi oi miksi en voi saada niitä kaikkia nyt ja heti? Olisiko se oikeasti liikaa pyydetty? 8)
No mutta onneksi nettikaupoissa voi nykyään käydä myös muissa kuin pelkissä ostoaikeissa, sillä sivuilta löytyy kaiken maailman lookbookeja ynnä muita inspiraationälkäiselle. Erityisesti Shopbop on suosikkini tähän tarkoitukseen, eli kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Lookbooks -kohdan tarjontaan: kuin suoraa muotilehdestä! The Week in Style -lookbookiin oltiin kerätty muutama kevään tärkein vaatekappale ja koottu niistä asut koko viikolle, todisteena siinä että vähälläkin pötkii pitkälle.

wk1wk2
Omaksi asusuosikikseni nousi tiistain asu, joka oltiin koottu LWD:n eli pikkuvalkean ympärille. Ensinäkin tuo mekko on ihan taivaallinen, mutta toisekseen pidän siitä, että asussa sekoittuu melko huomaamattomasti leopardikuvio sekä käärmepinta, ja että itse vaatekappaleet (mekko, bleiseri) on molemmat valkeita. Ihanan raikas (kesäisestä puhumattakaan) asu!
Mutta nyt vielä hetki luentoa ja sitten matkaoppaiden pariin :p Onneksi kohta alkaa pääsiäisloma, pakko päästä vähän rentoutumaan!

Kommentit (6)

Normaalikoko oli sopiva 🙂

Oo, tuo mekko on aivan ihana! Ja ennätinköhän jo kommentoimaan tilaamasi pitsimekko? Anyhow, se on maailman suloisin 🙂 Odotan vain kaikkia ihania yhdistelmiä joita tulet sille keksimään!

oioi toi bleiseri näyttää ihanalta! tosi raikkaan oloinen <:

heii mist tollasia mekkoja saa? 😀 aivan ihana!

Ihana kokonaisuus :)Hei kun tilasit ne ruskeat nilkkurit hm:ltä, niin oliko sun oma normaalikoko hyvä?Kun tässä ite arvon kahden koon välillä…

Hih, toivottavasti sille tulee pian käyttöä 🙂

Normaalikoko oli sopiva 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *