Jenni Ukkonen 14.2.2012

lenkkeilyä

Teksti: Jenni Ukkonen

Aamuisen pikku avautumisen jälken lähdin selvittelemään ajatuksiani vielä kunnon hikilenkille Thamesin varrelle. Asun siinä mielessä omasta mielestäni loistavalla paikalle, että voin valita lenkkipaikaksi joko rannan tai Hyde Parkin – ei todellakaan huonoja paikkoja lähteä juoksemaa ajatustensa kanssa, hyvän musiikkin kuulokkeissa pauhaessa 🙂

Ja tällainenkin tuli bongattua 😀

Tuntinen tuli aamulla ravattua, kunnes oli aika tulla kotiin, hypätä suihkuun ja suunnata Pure Londoniin Fashion Buying -kurssityö ryhmäni kanssa. Huomaan ilokseni alkaneeni nauttivan juoksemisesta ihan eri tavalla kuin aiemmin. Nyt kun sitä on tehnyt tammikuun alusta saakkaa säännöllisesti, tuntuu kuin olisi epähuomiossa keksinyt jonkun uuden tekniikan, mikä tuntuu tehokkaammalta ja ennen kaikkea että jaksaa juosta kauemmin ja pidemmälle. Nyt onkin tullut juostua ulkosalla pari-kolme kertaa viikossa, usein juurikin aamuisin ennen päivään valmistautumista, ja muuten oon käynyt salilla 3-4 kertaa viikossa (1,5 tuntia kerralla). Tämä määrä on tuntunut tosi sopivalta itselleni ja sitä on helppo ylläpitää ilman että menee aikataulu tiukille 🙂 Ryhmäliikunnoissa haluaisin kyllä edelleen käydä, erityisesti nyrkkeilemässä, mutta ne sotii aika hyvin luentojeni ja seminaarien kanssa, joten toistaiseksi ne on vähän poissa laskuista :/

Illalla suunnitelmissa olisi käydä vielä istumassa lasillisilla rakkaan ystäväni kanssa, sillä onhan nyt kuitenkin edelleen ystävänpäivä! Kivaa illan jatkoa sinnekin kaikille 🙂

I’m really enjoying running / jogging these days, but then what’s not to like when you can either jog alongside Thames or go to Hyde Park. Today it’s was next to Thames in Chelsea Embankment 🙂

Kommentit (24)

Thank you so much 🙂 I use Instagram on my iPhone 🙂

Ihanaa ystävänpäivää täältä Suomesta, kauniita maisemia! 🙂

Aivan ihania kuvia! Tykkään myös tosta muokkaustavasta. 🙂 Voi kun mäkin pääsisin joskus käymään Lontoossa. Hyvää ystävänpäivää sinnekin päin maailmaa 🙂

Siellä on vähän lauhemmat juoksukelit kuin täällä. 🙂
Hyvää ystävänpäivää!
♥,MinnaMissingsparkles.com

Ihania kuvia! Tulee ihan mieletön ikävä takaisin Lontooseen. Rakastan ko. kaupunkia niin paljon 🙂
Juokseminen on kyllä ihanaa! Ulkoilma piristää niin paljon ja mikäpä olisi parempi startti päivälle kuin kunnon juoksulenkki 🙂
Hyvää viikon jatkoa sinne! <3

No se on kyllä melkoisen hyvä alku päivään 🙂 Kiitos kaunis, samaa sinne!! 🙂

Kiitos kaunis, samaa sinne! 🙂

Ihania kuvia. Kyllä mullekkin kelpais juosta tollasissa maisemissa.Hyvää ystävänpäivää vielä täältäkin!:)

Voi kiitos :))

sulla tais olla meno päällä jos tarkenit juosta thamesia pitkin 😀 mä kävelin thamesin varrella aamusta kans ja kyllä meni tuuli suoraan mun läpi niin kylmästi :s

Voisitko kertoa jotain tästä kamerasta, erityisesti kuvanotto-ohjelmasta?Kuinka monta eri ohjelmaa on saatavilla kuvien muokkaamiseen? 🙂

Nämä on siis ihan iPhonella otettu, Instagram -ohjelmalla 🙂

No sitä en sano etteikö olisi hiukan vilpoisa (heh) ollut, mutta tosiaan kun pysyi liikkeessä ja oli muutenkin oikeanlaiset varusteet yllä, niin kyllähän se menetteli ja hiki kyllä tuli 😀

Kiva kuulla että oot innostunu juoksemaan! 🙂 Kannattaa varoa (en halua kuitenkaan pelotella) ettei penikat kipeydy jos innostuu liikaa, nimimerkillä kokemusta on!Kuinka pitkiä lenkkejä juokset nykyään? Ja onko sulla joku tavote tälle vuodelle vai ihan hyvinvoinnin kannalta juokset?

Voisitko pitkästä aikaa tehdä postauksen siitä mitä kaikkea britteihin muuttaessa tulee ottaa huomioon ja mikä poikkeaa täysin suomalaisesta elämäntyylistä:) myös kouluaiheisia postauksia lisää mielellään sillä ajattelin hakea nyt keväällä Lontooseen opiskelemaan nii osaisitko antaa mitään erityisiä vinkkejä tai neuvoja?:)

Voi hitsi, itse sain syyskaudella ihan hyvän juoksurytmin aikaiseksi, mutta tämän hetken lumikinokset ei oikein houkuta lenkille (oon lievästi mukavuudenhaluinen) ja nuo menneet 20 asteen pakkaset tappoi lopunkin innotuksen. Kevättä odottelen niin kovasti, saisi taas juoksun kulkemaan!

Ei ole tavoitteita, juoksen vaan koska siitä tulee hyvä fiilis 🙂 Ja matkojakaan en mittaile, sen verran mitä omalla tahdilla ehtii tunteroisessa juosta 🙂

Voisin kyllä jotain yrittää laittaa kasaan juu, kiitoksia postausideasta 🙂

Kattelin pari päivää sitten telkkarista Notting Hillin ja Lontoon-matka alkoi houkuttaa hirmuisesti.. Nyt tämän postauksen kuva alkaa jo melkein sinetöidä sitä! Todella kauniita kuvia, lisää näitä iphone-postauksia vaan, varsinkin kun saat näin laadukkaita kuviakin aikaan. 🙂

Kiitoksia 🙂 Yllättävän hyviä kuvia tulee puhelimella 🙂

Eikös vaan tulekin yllättävän tarkkoja kuvia puhelimella! Kiva kun voi napsia kuvia missä vaan onkin, ei tarvi aina olla riippuvainen oikeasti kamerasta 🙂

Such inspiring Pictures! How do you get them looking like that? Which software do you use to edit them?Lauraxxx

Ai että mitä lenkkeilymaisemia! Pelkästään maisemat motivoisi mua liikkumaan, kateeksi käy 🙂

Thank you so much 🙂 I use Instagram on my iPhone 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *