Jenni Ukkonen

let’s eco some more

3.3.2010 Teksti: Jenni Ukkonen

Eräs työjuttu sekä avoimessa käymäni kurssi on pitäneet mut vauhdissa viimepäivät, mutta huomisen jälkeen pitäisi jo helpottaa. Onneksi meillä on avoimesta talviloma eli viikon luentovapaa 🙂 Jospa silloin ehtisi tehdä jotain rästiin jääneitä postauksia ja muuta kivaa… :p
Mulle on muuten tullut mieleen, etten yhtään tiedä mikä on teidän todellinen suhtautuminen erilaisiin tuote-esittelypostauksiin ja niiden juttujen esittelyihin, mitä bloggaajat saa testattavikseen eri paikoista. Mulle ei kuitenkaan ole muistaakseni koskaan valitettu niistä, joten oon tehnyt niitä aina silloin kun oon saanut jotain mielestäni kiinnostavaa kokeelle. Niin kävi viimeksi tänään:

hmeco2

hmeco3

hmeco1
H&M lähetti uusia Ecocert -merkinnän saaneita ihonhoitotuotteitaan kaksin kappalein. Mikä siinä onkin, että kaikkien luomutuotteiden pitää näyttää niin älyttömän suloisilta pelkistetyissä pakkauksissaan? Ensin Estelle&Thild ja nyt nämä! Käsivoiteen, vartalovoiteen ja suihkugeelin lisäksi sarjaan kuuluu kuorintavoide, huulirasva sekä toilettilaukku (kuvassa) ja meikkipussi. Vadelman ja melonintuoksuista suihkugeeliä ja vartalorasvaa oonkin jo kokeillut ja tuoksu on kyllä mieletön! Musta on muutenkin tosi hienoa että H&M on laajentanut luomuilua vaatteista ihonhoitoon. Toinen ainakin mun kovasti odottama luomusarja on ihania kesävaatteita sisältävä The Garden Collection, mikä tulee muuten myyntiin tämän kuun aikana! 🙂

Kommentit (29)

Mahtavaa kuulla, kiitos 🙂

kuolen ku koiras on niin söpö 🙂

Nirppu on kyllä sellainen linssilude, aina kameran edessä :p

Multakin kyselivät viime viikolla osoitetta, jotta voisivat laittaa jonkun paketin ja maanantain lehdistötiedotteesta arvasin, että noita tuotteitahan sieltä on varmaan tulossa. Jostain syytsä mun pakettia ei kuitenkaan ole vielä näkynyt. 🙁

uihh kuulostaapa ihanilta nuo tökötit!
koskahan noi on tulossa kauppoihin? 😮 ja toivottavasti tulee tänne rollobigcityyn myös.

minä päivänä toi uus vaatemallisto tulee?
ssurkuttelisin tässäm uuten puol tuntii miks mulla ei oo lemmikiä,mutta mun kaverina koko hiihtoloman on serkkujen ihana kääpiö luppakaorva pupu

Ei mitään valittamista tuotepostailusta 🙂 Joskus löytyy niiden kautta jotain todella kiinnostava, joskus ei kiinnosta, mutta silloin voin rullata vain läpi ja silti joku muu saattaa pitää kyseisiä tuotteita kiinnostavina.
Ja koiras on aivan ihana 🙂

Olin tulossa kommentoimaan ihan samaa: IHANA KOIRA!! 😀 <3

Ai noi oli jotain H&M-tuotteita :O ei näytä pakkauksien perusteella yhtään. Näyttää joltain kalliilta merkiltä 😀 minkäköhän hintasia noi on sit.

Itse yleensä skippaan postauksistasi juuri tuote-esittelyt, eli minua ne eivät häiritse muuten kuin siinä, että niiden määrä on mielestäni lisääntynyt paljon vieden tilaa muilta aiheilta.. Ne tuntuvat mainoksilta (vaikka tiedän etteivät ne sitä suoranaisesti ole) – ja siksi minä en jaksa niihin aikaani käyttää 🙂

Tuotepostaukset-ja testaukset on kivoja.Niistä saa aina vinkkiä mitä kannattaa tai ei kannata kokeilla.Nuokin tuotteet kuulostavat tosi ihanilta!Eikä nuo varmaan ole kalliita.Nirpussa on paljon samaa näköä kun mun Chihussa! :DNirpulla näyttää myös olevan tuota punaista pigmenttiä.

Mitenkähän tämän sanoisin… Automaattisestihan bloggaajia vertaa toisiinsa. Useat muut arpovat osan saamistaan tuotteistaan, koska lahjuksethan ovat periaatteessa lukijoiden ansiota. Jos lukijoita on tarpeeksi niin postista kilahtaa paketteja.
Välillä tosiaan tuntuu, ettet sinä arvosta kenties lukijoita? Tokihan olet tehnyt toivepostauksia, ei sillä. Tää asia on vaan niin vaikea muotoilla 😀
Kuitenkin tykkään lukea blogiasi ja luen jatkossakin 🙂 Aurinkoisia kevätpäiviä!

Kyllä niiden pitäisi tulla myyntiin nyt tän kuun alussa- toivottavasti myös tänne 🙂

Nettiin 18. päivä ja joihinkin myymälöihin muistaakseni 25. päivä 🙂 Voi puput on niin suloisia<3

Mustakin nuo näyttää tosi tyylikkäiltä! Hinnat on n. 4 eurosta 7 euroon 🙂

Ymmärrän kyllä että ne voi vaikuttaa joltain mainonnalta, mutta toisaalta eipä mua häiritse mainostaa juttuja joista itse pidän- sehän palvelee lukijoitakin, ainakin siis niitä joita samantyyliset jutut kiinnostaa 🙂

Nirppua erehdytään monesti luulemaan chihuksi, eli onhan siinä vähän samaa näköä 🙂

Olipa hyvä että toit esille tuon arvonta-jutun (ja arvostus-jutun!), nimittäin nyt pitää korjata tätä mielikuvaa vähän. Onhan se tietysti pr-toimistolle aina parempi mitä useampi ihminen heidän edustamiaan tuotteita näkee, mutta kyllä niitä tuotteita lähetetään nykyään vähän kaikille, oli niitä viikottaisia lukijoita sitten 300 tai 3000. Tärkeintä on kai se näkyvyys mahdollisimman useassa paikassa. Juuri viimeksi arvoin kaksi tuotetestaukseen saamaani meikkisettiä, ja sain kuulla eräältä pr-toimistolta aika tiukkaan sävyyn, ettei se ole erityisen hyväksyttävää. Tuotteet on kuitenkin lähetetty mulle, jotta voin niitä halutessani kokeilla ja voin niistä sitten kertoa mielipiteeni. Pr-toimisto ei nimittäin hyödy kovin paljon siitä, että minä laitan heidän lähettämänsä tuotteet eteenpäin henkilöille, joilla ei välttämättä ole edes sitä blogia, jossa tuotteita esitellä. Erikseen on toki sponssatut arvonnat, joita mullakin on joskus blogissani ollut 🙂 Eli tämä ei mitenkään liity siihen, kuinka suuresti arvostan lukijoitani 🙂 Oli muuten tosi kiva että annoit rehellisen vastauksen ja vieläpä hyvin asialliseen sävyyn, kiitos! 🙂

No Nirppu on tosiaan aika paljon Chihun näköinen.Ihana <3Tekis mieli hankkia omalle koiralle kaveri..Toinen Chihuahua tai sitten joku muu pieni koira. :)Kiva muuten että selvensit tuota “tuote lahjus” hommaa kun moni ei varmaan ymmärrä sitä..

Heips!
Olis kiva jos pistäisit jotain kommenttia tosta käsirasvasta (nimenomaan tosta jossa on melonia). Mä oon ihan käsirasva-addiktoitunut ja H&M:n käsirasvat on yleensä ollu hyviä. Tosta haluaisin tietää, että imeytyykö se kuinka nopsaa? Ja sitten jos siinä on jotain miinusta sun mielestä niin nekin olis mukava kuulla. 🙂

Näinpä 🙂 Blogosfääristä löytyy onneksi valinnanvaraa myös meille, joita kyseiset esittelyt eivät innosta!

Aika mielenkiintoinen pointti! Onko tämä ihan yleisesti PR-firmoilta saatu ohje vai onko kyseessä yksittäistapaus?
Lain mukaanhan kyllä saat antaa kyseiset tuotteet niin kavereillesi, perheenjäsenillesi kuin myös arvontojen kautta lukijoillesi, mikäli et ole tehnyt jotakin erityistä sopimusta PR-toimiston kanssa tuotteiden esittelemisestä. Onko toimintasi taustalla siis pikemmkinkin halu jatkaa yhteistyösuhteita sulassa sovussa kyseisten yritysten kanssa?
Kuinka suuren osan vastaanottamistasi ilmaistuotteista muuten esittelet?

ihana toi koiras ! :p
ja voi ku mullekki joku jaksais lähetel ain tollasii erilaisii tuotepakettei ;D

mitä opiskelet avoimes? 🙂

Hih, tiedän kyllä tunteen kun haluaa vaan hankkia lisää ja lisää koiria ;> Tuntuu vaan välillä ettei aika riittäisi edes yhdelle, mutta siksi tuo meidän Nirppu onkin aina välillä mun vanhempien luona (missä sillä onneksi jo on kaksi koirakaveria) 🙂

Heh, toinen käsirasva-addikti ilmoittautuu 😛 Imeytyy kyllä tosi nopeasti, mutta ehkä vähän jää sellainen tihmeä fiilis käsiin (jos vertaa esim. OPIn rasvoihin, mitkä jättää kädet ihan sametiksi). Tuoksu on ihana, ei liian voimakas ja kivan vadelmainen 🙂

Just niin 🙂

Mitään virallisia ohjeita ei mun mielestä ole jaettu eikä ketään siis velvoiteta mihinkään esittelemisiin 🙂 Itse näytän reilusti alle puolet kaikista saamistani jutuista, eli todellakin vain ne, mitkä itsestä tuntuu järkeviltä. Mutta jos nyt mietitään haluanko pitää hyvät suhteet firmoihin vai en, niin järkikinhän sen sanoo että haluan- mahdollisuus tutustua uusiin tuotteisiin kiinnostaa aina 🙂

Kiitos vastauksesta! 🙂 Asiallinen vastauksesi toi selvyyden ja vahvisti positiivista kuvaa sinusta 🙂

Mahtavaa kuulla, kiitos 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *