Jenni Ukkonen 13.10.2010

lukija kysyy: mitä päälle ylioppilasjuhliin?

Teksti: Jenni Ukkonen

“Mietin et mitä laittaisi päälle ylioppilasjuhliin? Mitä itselläsi oli päällä (jos siis olet käynyt lukion)? Olisiko mahdollista, että linkkaisit jotain kuvia/asukokonaisuuksia..?”

Kiva postausaihe näin syksyn lakkiaisten alla, tosin seuraavat pohdinnat (jotka perustuu ihan puhtaasti mun omiin mieltymyksiin) toiminee yhtä lailla myös keväällä 🙂

Aloitetaanpa sillä mitä mulla omissa lakkaisissani oli yllä. Kuvaa ei valitettavasti ole juuri nyt tarjota kun mulla ei niitä koneellani ole, mutta jahka saan jotain ylppärikuvia käsiini niin voin niitä toki jakaakin. Mekkoni tilasin kuitenkin ruotsalaisesta Style By Stars -nettikaupasta, vieläpä niin hyvissä ajoin että se saapui valehtelematta päivää ennen lakkiaisia… en suosittele kenellekään jättämään näin tärkeää asiaa (eihän sinne koulun eteen voi alastikaan astella??) niin viime tippaan!

Mekko oli kermanvalkeaasatiinimaistamateriaalia, yläosa oli sweetheart-mallinen ja vyötäröstä alaspäin mekossa oli kolme “röyhelö”kerrosta. Ei mitenkään yliampuva, omaan tyyliini istuva ja sellainen, ettei varmaan vuosienkaan päästä hävetä katsella ylppärikuvia ja miettiä että mitä ihmettä mulla pyöri päässä. Eli varma valinta, joka yllä on hankala syyllistyä suuren luokan muotimokaan.

Tämän sanottuani, itse valitsisin yhä jotain yksiväristä, todennäköisesti juuri valkeaa tai nudea. Mustaa en valitsisi, mutta esimerkiksi laivastonsininen olisi tosi tyylikäs vaihtoehto mikäli haluaa tummemman mekon. Materiaalina mielestäni kivoin on sifonki, mutta toki myös taffeta ja satiini on varmoja valintoja (tosin satiini voi kyllä helposti näyttää myös halvalta, eli sen kanssa kannattaa miettiä ainakin väriä aika tarkasti). Trikookangas on kuitenkin ehdoton no-no. Mielestäni mekon ei tule myöskään olla liian lyhyt taikka tiukka, jottei siitä tule enemmän bilevaikutelma kuin juhlava valmistujaistilausuus – malliltaan siis mielummin suloinen kuin seksikäs! Syksyn lakkaisissa hihallinen mekko olisi tosi kiva valinta (ks. kollaasi), ja vähän poikkeava kaikkien spagettiolkainten seassa (ei sillä että niissäkään mitään vikaa on!). Maksipituus sopisi niin syksyyn kuin kevääseen, mutta perinteinen polveen/polven ylle -pituus lienee varmin valinta.

yopost1

1. Lisa Jayne Dann Twist Bodice Bandeau Dress / Asos n. 155 e 2. Warehouse EmbellishedCuff Dress / Asos n. 85 e 3. Lipsy Chiffon Tiered Bandeau Dress / Lipsy n. 75 e 4. Forever Unique Ruffle One Shoulder Soft Drape Dress / Asos n. 199 e 5. Rare Opulence Gathered Metallic Jersey Puffball Dress / Asos n. 130 e 6. Asos Chiffon Bubble Hem Gathered Bust Dress / Asos n. 40 e 7. Lipsy Jewelled Plunge Neck Dress / Lipsy n. 70 e 8. SBS First Date Dress / Style by Stars n. 40 e

Ulkomailta tilaamisessa on tietenkin se etu, ettei samassa koulussa todennäköisesti ole toista, jolla samanlainen mekko olisi. Mekon voi saada myös huomattavasti edullisemmin kuin paikallisesta liikkeestä ostamalla – mun mielestä edullisemmassa mekossa ei ole mitään noloa, kunhan mekko ei näytä halvalta. Toisaalta voi taas käydä niinkin, ettei mekko olekaan luonnossa samanlainen kuin kuvassa, tai koko on väärä (oma mekkoni oli turhan väljä yläosasta, joten jouduin pitämään siinä olkaimet vaikka alunperin halusin mekon olkaimettomana… harmitti!). Mutta se kannattaa tietenkin pitää mielessä että koululla ollaan vain se muutama tunti, kun taas mekossa tulee viihtyä koko pitkä päivä. Plussaa on varmasti myös, jos tuona päivänä muistoiksi otetut kuvat miellyttävät vielä vuosienkin jälkeen. Siispä tärkeintä on että mekossa viihtyy itse ja että se tuntuu oikealta päällä 🙂

Kommentit (24)

Hihih, no mielummin hyvissä ajoin kuin liian myöhässä 😉 Tsemppiä opiskeluihin!!

Kas! Olen itse saanut lakkini itsenäisyyspäivänä, ja kyllä väriskaala tyttöjen puvuissa oli silloin hyvin tumma. Jouluna valmistuvia on yleensä niin vähän, että tilaisuus on varmaan pakostakin enemmän arvokas kuin riehakas, ja niinpä omasta mielestäni tumma asu onkin parempi valinta. Omakin pukuni oli ihan musta, vaikka yleensä en tykkääkään hävitä varjoihin 🙂

Ihana toi keskimmäinen sininen! Mun lakkiaisista on nyt melkeen 3,5v ja en ole kertaakaan sen jälkeen sitä mekko käyttänyt :S Se mekko oli sillon ihan kiva, mutta enää en osaa sitä väriä käyttää (vaaleahko sininen..). Eli suosittelen kaikkia ostamaan sellaisen jolle ihan varmasti tulee käyttöä myöhemminkin..

Äh. Nyt mun pitää saada tollanen sininen mekko, mutta miinus satasen hinnalla : D

Apua, en ikinä ajatellut, että oikeasti teet näin hienon postauksen mun ehdottamasta aiheesta! Kiitos paljon! 🙂

noi alarivin mekot on minusta kauniita. ylärivin mekot näyttää enempi biletysmekoilta.

Kiva postaus!Tää on just nimittäin hyvä aihe, koska liian usein menee siihen että juhlaa edeltävänä iltana juostaan kellon kanssa kaupoilla, ja siinä sitten koitetaan saada vartissa kasaan ihana juhla-asu. On kokemusta 🙂

Kiitos valtavasti postauksesta! Omat ylioppilasjuhlat ovat edessä vasta keväällä, mutta tästä inspiroituneena rupesin jo selailemaan nettikauppojen tarjontaa 😉
Hirveesti tsemppiä opiskeluihin! (:

Taidan olla vähän täti, kun mielestäni suurin osa kollaasisi mekoista on liian avoinaisia ja rohkeita ylioppilaalle. Ihan pikkuisen kangasta lisää, niin voisi jo osua kohdalleen. 🙂 Tuo pitkähihainen sininen mekko on kyllä todella kaunis.

Mulla oli kun valmistuin sairaanhoitajaksi tuo pitkähihainen mekko+paksut sukkahousut ja hyvin tarkeni näillä kylmenevillä ilmoilla. Näppärä mekko joka käy kaikenlaisiin tilaisuuksiin, mulla se jäi vähän lyhyeksi joten ihan ilman sukkiksia en laittaisi, ettei paljasta enemmän kun on tarpeen 😉
Kiiton mahtavasta blogista! Kiva lukea ihan tällästä “tavallisen” ihmisen blogia joka ei ole liian merkkikeskeinen eikä liian pinnallinen 🙂 tsemppiä opiskeluihin!

Voisin tosiaan uskoa että syksyllä pukeudutaan tummemmin kuin keväällä 🙂

Mullakaan ei päässyt enää mekko toistaa kertaa käyttöön, juurikin siksi että se oli turhan väljä 🙁

Kovasti yritin valita sellaisia mistä ei sitä bilefiilistä kovin vahvasti tulisi, mutta maku- ja tottumusasioitahan nämäkin vähän on 🙂

Hihih, no nämä nyt oli esimerkkejä, kun en millään virallisella ylppärimekkosivulla päässyt käymään 😉 Ja voin sanoa että pahempiakin tuli omissa ylppäreissä yli 2 vuotta sitten nähtyä… valitettavasti ;s

Tuollainen mekko toimisi tosiaan muissakin tilaisuuksissa, niin ei jäisi sitten yhden illan vaatteeksi 🙂 Ja kiitoksia vaan sulle kauniista sanoista :))

Hyvä postaus, liian myöhäistä vaan mun kohdalla. Pääsin siis keväällä ylioppilaaksi ja onnistuin kyllä mokaamaan yo-mekon kanssa. Kaupassa koitin ja silloin se tuntui loistavalta, seuraavan kerran vedin sen päälle lakkiaisia edeltävänä iltana. Yhtäkkiä mekko tuntuikin liian lyhyeltä ja siinä oli hieman liian avonainen kaula-aukko. Ei kuitenkaan mitään mahdollisuuksia tuossa vaiheessa alkaa etsimään uutta mekkoa että tuolla mentiin. Eipä ollut kauhean varma fiilis siinä mekossa, saati että olo olisi ollut kuin prinsessalla. Miettikää te muut tarkemmin mitä päällenne vedätte…

Mainitsit tuolla maximekon, että se sopisi myös. Lakkiaiset ovat päiväjuhla, joten olisi protokollavirhe laittaa nilkkapituinen mekko. En halua pilkkua viilata, eikä sillä, että sillä pituudella oikeasti olisi väliä, mutta todella harva enää oikeasti tietää miten protokollan mukaan tulisi pukeutua .. 🙂 moni ei varmaa myöskään tiedä sitä, ettei lakkiaisiin oikeasti kuulu kutsutkortit, juhliin saa siis periaatteessa tulla oikeastaan kuka vaan ken niistä tietää 😀

tissit esiin ja helma puoleen sääreen? oh yes, mummoille nitrot väärään kurkkuun ja ruusua kouraaN!

Voi että, tosi harmillista kyllä 🙁 Itsekään en 100% varma mekostani ollut juuri sen turhan väljyyden vuoksi ollut, ja kyllähän se jäi harmittamaan ettei voinut olla aikaisemmin liikenteessä noin tärkeää juttua varten :/

No kuten sanottua, tärkeintä että kukin omassa asuvalinnassaan viihtyy, päivä on kuitenkin jokaisen valmistujan 🙂

Hahah, vaikka sitten niin :p Eipä ne mummojen juhlat ole 😀

Vaikka olet sitä mieltä, että päivä on jokaisen juhlijan ja menee juhlakalun omien mieltymysten mukaan, yo-juhla on arvokas tilaisuus johon ei kuuluisi ilmestyä puoleen reiteen ylettyvässä mekossa ja olkapäät paljaina. Ja lisäksi maximekko on protokollavirhe, koska juhla on päivällä eikä illalla. Vaatteet voi vaikka vaihtaa kotiin mennessä, mutta mielestäni koululla tulisi kunnioittaa sekä juhlaa että muita juhlijoita pukeutumalla säädyllisesti.
Itsekin olisin mielelläni pukeutunut rohkeammin , mutta olin silti tyytyväinen valintaani eli perusmustaan ja polviin ylettyvään mekkoon sekä kivaan pikkujakkuun/boleroon. Asusta sai trendikkään ja persoonallisen asusteilla.
Kiitos kuitenkin kivasta ja inspiroivasta blogista. Jaksamista loppusyksyyn!

Kiitoksia sullekin :))

jes! löysinpäs tämän 🙂 muistelin hämärästi lukeeneni sun blogissa ylppärimekoista ja tällä kertaa muistinkin jopa oikein, heh 🙂 oon mä ehkä vähän etuajassa liikkeellä, mut mekosta on hyvä haaveilla vastapainona lukemiselle 😛

Hihih, no mielummin hyvissä ajoin kuin liian myöhässä 😉 Tsemppiä opiskeluihin!!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *