Jenni Ukkonen 27.7.2010

maailman paras kuivashampoomerkki

Teksti: Jenni Ukkonen

Viimeisimmästä Lontoon matkasta on jo pari kuukautta, mutta oon ihan täysin unohtanut esitellä tarkemmin yhden parhaista silloin tekemistäni tuttavuuksista! Eli kyseessähän on kuivashampooseen hurahtaneen unelma, Batiste Dry Shampoo, mitä saa useammissa eri tuoksuissa ja toooodella ystävälliseen kahden punnan hintaan varmasti jokaisesta vastaantulevasta drugstoresta. Itse oon ihan myyty – miksi maksaa 15 euroa tai enemmänkin pahalta haisevasta ja heti loppuvasta suihkeesta, kun samaan hintaan saa monta pulloa esimerkiksi Batisten Tropicalia, herkulliselta kookokselta tuoksuvaa ja oikeasti järkyttävän hyvin toimivaa tavaraa? Ei niin sitten mitään mieltä!

bat2
Itsehän ostin vain Originalia (sitruunainen tuoksu) ja tuota übersuosikikseni noussutta Tropicalia, kun en ikimaailmassa olisi olettanut ostavani jotain näin maailmaa mullistavaa tuotetta. Nyt molemmat alkaa vedellä viimeisiään, ja yritän tässä parhaani mukaan pohtia minkä nettikaupan saisin lähettään tänne Suomeen pullon tai kaksi vielä ennen syyskuun muuttoa. Yhtä jo kokeilin, mutta tilausvahvistuksessa selvisikin sitten ettei kyseisiä pulloja voida Suomeen toimittaa – johtuiko sitten pullojen sisällöstä vaiko mistä, ei hajuakaan 🙁
Mutta positiivinen uutinen tietenkin on, että pulloja ylipäätään myydään netissäkin = suurempi mahdollisuus saada niitä tänne Suomeenkin asti :p
Batisten kanssa ei tosiaan saa antaa halvannäköisen ja -hintaisen ulkomuodon hämätä, sillä tämä suihke vetää hiuksista kaiken rasvaisuuden ja littaisuuden hetkessä pois. En voi muuta kuin suositella! Ostakaa siis ihmeessä pari pulloa jemmaan jos ootte Englannissa päin käymässä (tai keksitte mikä nettikauppa lähettää niitä tänne…).

Kommentit (83)

Uii hieno juttu! 🙂

Kookos?!<3 Jos keksit noita myyvät nettikaupan, kerro HETI!:D

Mitä nettikauppaa kokeilit?

Oho, tota on varmaan pakko hankkia seuraavalla Lontoon reissulla! 🙂 Kuulostaa aika hyvältä, varsinkin toi hinta.

Mun tietääkseni keväällä tuli UK:ssa voimaan kielto aerosolien postitusta koskien. Royal Mailin sivuilla on varmasti tarkempaa tietoa 🙂

Ainakin Asokselta löytyy! Tein eilen tilauksen ja ihan randomilla lisäsin siihen just ton kuivashamppoon. Oli niin halpa 😀 Itse tilasin blossomin, mutta muitakin tuoksuja näytti olevan. Perhana, olis pitäny tilata useampi pullo!

Mä just yks päivä mietin, et pitäiskö ostaa kuivashampoo vai odottaa Englantiin. Oliks toi Bootsista vai mistä?

Kuulostaapa hyvältä! Luulisin että eBaysta saa tilattua, olen ainakin muita aerosoleja saanut sieltä, mitä nettikaupat (esim. Lookfantastic ja Feelunique) eivät ole voineet toimittaa EU/tms. säännösten takia. Täytynee tilata kunhan nykyinen Björn Axen loppuu! En ole kyllä toistaiseksi ollut huipputyytyväinen mihinkään kuivashampooseeni.

En usko että mikään Brittien pulju toimittaa noita Suomeen lentorajoitusten takia. Aerosolejen kuljettaminen lentokoneessahan on nykyään kiellettyä ja kuivashampookin menee siihen aerosolejen luokkaan.

enpä oo kuullukaan, kerro kun keksit nettikaupan! oonko eka, jess! 😀 vai etkö oo kerenny hyväksyä kommentteja.:D

Törmäsin tuohon kuivashampooseen suomalaisessa nettikaupassa nimeltään hiusverkko. Harkitsin jo ostamista, kun sielläkin tuotetta kehuttiin.. Tosin hinnat on sitten näitä suomen hintoja..15e pullo 😀 Mutta taidanpa pistää tilaukseen, kun eihän noita aerosoli pulloja saa enää tilattua ulkomailta. Eiks nää kuivashampoo-pullot kuitenki sellaisia ole?

Tuota original versiota oli Hämeenlinnan prismassa vielä vuosi (pari?) sitten, omistinkin jopa putelin. En tosiaan ole missään muualla nähnyt sen jälkeen kun ne sieltä hävisi ja olen ihan 100% varma, että oli sama tuote 😀

Samaa mieltä; Batisten kuivashampoo on mun mielestä jopa parempaa kuin Tigin kuivis. Ja varsinkin hintaansa nähden se on ihan mieletön tuote! Toukokuisella Lontoon reissulla tuli ostettua useampi pullo tuliaisiksi. Nyt on viimeinen pullo menossa ja lisää pitäisi saada! 🙂

tota saa asokselta!

Ne brittiläiset nettikaupat ei lähetä mitään aerosoleja lentokoneella eli voipi olla ettei tota saa mistään tilattua Suomeen :/

Tummaan tukkaan tuosta voi jäädä valkoista jauhetta jota on vaikea saada harjaamallakaan pois, ja toiseksi tuota pitää lisätä päivän aikana monta kertaa. Eli ei se mulla ainakaan NIIN hyvin toiminu…

Itse olen yrittänyt tilata kyseistä tavaraa vaikka ja mistä, mutta ongelma taitaa olla tuo aerosolipullo, harva toimittaa hiuslakkojakaan suomeen 🙁 ja ebaysta kun löytää myyjän joka toimittaa suomeen on postikulut valtavat ja putelista saa maksaa 20 euroa. Syynä tähänkin on edelleen se että pullot pitää lähettää maitse joka on hiton hidasta ja kallista :/

Ne on nuo aerosolit mitä ei enää toimiteta lentoteitse =/ lookfantastic toimitti aikansa maateitse (eli vei ikuisuuden) mutta lopetti sit kokonaan.

Mäkin haluun!!! Kun saat tietää kerro tännekkin :)))

Heippaa 🙂 mä haluaisin kans testaa noita kuivashampoojuttuja, mut jotenkin en usko niihin! täytyykin nyt pohtia ihan tarkkaan ja ottaa itteä niskasta kiinni 🙂

Eikö asoskaan toimita noita suomeen. siellähän niitä ainakin myydään? 🙂

Ehdottomasti paras kuivashampoo, samoilla linjoilla 🙂
Lentopostissa ei kuitenkaan nykyään wnää aerosoleja lähetetä, eli voi olla aika mahdotonta saada Suomeen ko. tuotetta tilattua :/

Ostinki just 3 pulloo ku olin kielikurssilla Englannissa:D Yks pullo makso 1,69 nii päätin sit vähä jemmata vaikka mitään hajua ei ollu toimiiko toi 😀 Haistelin kaikki mahdolliset hajut ja otin Bohoa, kaikki muut haisi mun mielestä ihan karsealle 😀 Kaks kertaa oon kokeillu ja kyllähän se toimii 🙂

Minusta ainakin Asos.comissa myydään tuota. Vai oliko tämä just se saitti jolta jo kokeilit?

Tommosia aerosoli-pulloja ei varmaan voi lähettää….(??)

Aerosoleja ei nykyään saa enää lähettää Briteistä ulkomaille, joten ei mikään nettikauppa taida toimittaa. 🙁

Aerosoleja ei voida postittaa ainakaan ulkomailta, joten varmaan siksi, et saanut sun kuivashampoota. :/

oih, olis mahtavaa löytää joku nettikauppa mistä noita sais ostettua, vinkkaa jos löydät!:) koitin joskus tilata cheapsmells.com sivustolta kuivashampoota mutta eivät suostuneet suomeen lähettämään käsittääkseni sen takia että kyseessä on aerosoli mitä ei lentokoneessa saa kuljettaa? korjatkaa jos olen väärässä!:D

Hihih joo, se on niinku pina colada tai jotain muuta yhtä herkkua ;)<3

Eli se tulee ihan normaalisti sulle? Ei ilmoitettu jälkeenpäin ettei sitä voidakaan lähettää tms? 🙂

itse yritin tilata lookfantastikilta tigin kuivashampoota, mutta eivät toimita suomeen koska se on PAINEPAKKAUS! sama homma varmaan nuissakin…

Tosi harmillista kuulla, pitänee tutkia asiaa vielä tarkemmin :/

Aika tyhmää :((

Taitaa ne harmi vaan olla 🙁 Nojoo, melko kiskurilta vaikuttaa tuo hinta, mutta toisaalta kun sen hinnan taitaa saada maksaa kaikesta muustakin niin sama maksaa sitten jostain mikä sentään toimii 😉

Musta Tigin kuivashampoo oli ihan järkyttävää kamaa ja kun miettii mikä hinta sillä suomessakin on niin terve 😀 Mua niin harmittaa etten testannut noita jo siellä Lontoossa kun siellä olin, niin olisin tajunnut hakea lisääkin ennen kotiinpaluuta 😉

Tyhmää 🙁 onneksi mun tarvii kitua tän asian kanssa enää ihan vähän aikaa 😉

Juu itsekin katsoin että ebayn postarit on aika kiskureita 🙁

Tällä hetkellä ei kyllä vaikuta lupaavalta :/

Myydään toki ja myydään monessa muussakin paikassa, mutta se että toimittaako on sitten asia erikseen :/

Mahtavaa etten ollut ainoa tätä mieltä :p Mua niiiiin harmittaa etten ottanut noita enempää, epäilin kai tuon hinnan vuoksi toimivuutta;)

:((

Joo taitaa olla tästä just kyse 🙁 Tyhmää, ehdin jo ihan innostua… onneksi kohta Lontoo ja sitten saa kaikki aerosolit mitkä vaan ikinä haluaa 😉

Taalla Lontoossa asuvana kyseinen merkki on kylla ollu jatkuvassa kaytossa nyt parisen vuotta. Niilla on myos joku Bruneteille tarkotettu kuivashampoo josta ei pitaisi jaada sita ns. harmaata varia hiusten pintaan 🙂 varmaan kavis punatukkaisillekin.

Miksihän niitä saa sitten tuoda lentokoneessa, mutta ei voi muuten vain lähettää Suomeen? Olen lähdössä Lontooseen, joten hyvään saumaan tuli tämä vinkkaus. :)Mutta onko se ok raahata sieltä painepakattuja tuotteita vai katsooko ne lentokentällä pahasti? Miksi tuollainen sääntö, jos kuitenki ihmiset tuo koneissa näitä samoja juttuja mukanaan?

Moikka! Tukholmasta löytyy noita myös, muista kuin keskustan Cubuksista.. 🙂 Eli esimerkiksi Skärholmenin kauppakeskuksesta. Sieltä oon omiani hamstrannu, tosin taas alkaa olla lopussa..! Kannattais kyllä ostaa useampi pullo aina kerralla, sen verran kätevä tuote. Ei sitä ilman oikein enää osaa olla. 🙂

Minä ostin viime viikolla Tuurisa, siis Keskisen kyläkaupasta, tätä blush-tuoksussa. 🙂 Kerran kaks oon vaan ehtiny testaa mut ihan hyvähän oli. Tosin vielä en osaa sanoa lyökö Tigiä, joka on vaan mulle ollu toimivin. Siellä maksoi siis 3,95€ ja hyllyssä oli tätä tuoksua vielä paljon.

Hei pelastan teidät epätietoisuudelta! 🙂 Mulla on kans pinkkinä tota Batistea ja ku olin just tekemäs tilausta Asokselle niin bongasin tän:
http://www.asos.com/Batiste/Batiste-Dry-Shampoo-New-Shimmer-Gold-150Ml/Prod/pgeproduct.aspx?iid=1215771&abi=1&clr=shimmergold
This item only ships to:
* Austria * Belgium * Denmark * Estonia * Finland * France * Germany * Ireland * Italy * Luxembourg * Netherlands * Poland * Portugal * Romania * Spain * Sweden * UK

Siis mitä kuivashampoolla oikein edes tekee…? 😀 Miten se voi pestä hiuksia?

Onko noissa eri versioissa muuta eroa kun tuoksu? Ostin Superdrugista tms joskus matkakokosen pullon kokeeks ja kehuin kovasti blogissa mutta se taisi hävitä kun muutin tänne Englannin puolelle, tajusin vasta nyt :o. Eli hyvä muistutus, pitänee käydä hankkimassa lisää. Voisin tarjotua selvittelemään postittamista sullekin, täällähän voi lähettää 2. luokassa yksittäisiäkin kirjeitä (Suomessa pitää kai olla kokonainen pino). Paitsi lähden kuukauden lomalle sunnuntaina eli kipi kipi jos kiinnostaa 😉

Useimmat nettifirmat ei juu toimita, mutta itse sain kyllä ongelmitta kuukausi takaperin tilattua Tigin Rockaholic Dry Shampoota ja hiuslakkaa tällaisesta nettikaupasta: http://www.gorgeousshop.co.uk/En sitten tiedä, millä konstilla toimittivat, maareittiä varmaan, mutta ihan kohtuullinen toimitusaika oli, pari viikkoa. Ei tuolla kyllä Batistea myydä, mutta kannattaa jatkaa kyselyä eri nettikaupoista, kyllä jotkut varmasti toimittavat.

Hei kiitti tästä! Mun on pitäny monta kertaa ostaa tätä, mut jotenkin en oo ikinä viittiny halvan hinnan ja jotenki halvan ulkonäön takia.. Nyt pitää ehdottomasti kokeilla!

Heips! Ainakin Asoksen sivuilla noiden batisten kuivashampoiden tuotekuvauksessa lukee “This Item ships to just 19 countries” ja linkin takana olevassa listassa lukee myös Suomi. 🙂 Eli Asos ilmeisesti ainakin toimittaisi, eikä hintakaan ole paha: 1,50£/pullo.

This item only ships to:Austria Belgium Denmark Estonia Finland France Germany Ireland Italy Luxembourg Netherlands Poland Portugal Romania Spain Sweden UK
noin siellä asoksella lukee eli sieltä pitäis saada suomeen

Okei aika kätsää 🙂 Itse en tosin oo huomannut ongelmaa tuon valkoisenkaan jauheen kanssa, kunhan sen pyörittää päähän hyvin (milloin se myös toimii paremmin;)

Hyvä vinkki kaikille jotka pääsee helposti tukholmaan, kiitti 🙂

Kiitos kauheasti, tuo meni jotenkin ihan ohi multa Asosin sivuja tutkiessani! Ei muuta kuin tilausta pystyy 🙂

Ei se siis pese mutta se ime sitä rasvaa ja tuo tuuheutta päähän, niin että voi lykätä hiustenpesun esim. iltaan jos aamulla ei ehdi ja on tarve tms :p Se on siis sellainen jauhe mikä pyöritellään hiusten tyveen ja harjataan pois 🙂

Kiitos vinkistä, heh taas yksi nettikauppa mitä pitäis pystyä välttelemään 😉 No ei nyt tosiaan näyttäisi että Asos lähettää sittenkin, kuin ihmeen kautta! 🙂

Ehdottomasti! 🙂

kaikki täällä sanoo että asokselta; juu saa, siinä lukee että lähettävät 19 maahan (suomeenkin), joissakin hiuslakoissa lukee sama mutta esmes tigin kuivashampoossa lukee “ships to – UK only” joten otappa siitä sit selkoa ko eri aerosolituotteissa lukee erilailla.. :/ sivuilta koitin etsiä vastausta siihen kun piti löytää omiin tarpeisiini liittyen vastausta, mutta eipä löytynyt (mut eipä ole ihmekkään jos se on mennyt multa täysin ohi kun olen mestari siinä :D) tuo “ships to 19 country” tappelee sen kanssa että britit ei lähetä mitää aerosoleja, ellei nuo sit lähetetä maateitse ja sit ootellaan ikuisuus että paketti tulee. turha kommentti sinänsä multa kun asiasta on jauhettu jo moneen otteeseen nyt mut anyway. 😀
itse kiinnostuin kanssa noista, oma björn axe on loppumassa, tigi kyllä toimii mutta hintansa ja hajunsa takia saa jäädä viimeiseksi pulloksi joten kohta olisi uuden kuivashampoon aika, joten siinä mielessä oli ajankohtainen postaus. ja tuo hinta millä niitä saisi briteistä<3 pakko koittaa löytää joku sopivanhintainen kauppa mikä toimittaisi noita suomeen.

Mä pesen melkein joka päivä hiukset.. pitäisköhän mun oikeasti nyt marssia kauppaan? 😀

Ainakin tuotteidein vieressä näytti olevan huomaututs, että toimitetaan ainoastaan 19:ään eri maahan ja yksi niistä oli Suomi.

No itse tein tänä aamuna kuitenkin tilauksen tuonne Asosille ja jos nyt en ihan väärin oo niitä viestejä tulkinnut niin tulossa olisi kaksi pulloa 🙂 Mutta ilmoittelen täällä blogissa sitten miten tilauksen kanssa lopulta meni 🙂

Näinhän siellä luki 🙂

Kiitos tästä! Itse suuntaan Lontooseen muutaman viikon kuluttua ja täytyy kyllä kokeilla tätä ja tuoda muutama purkki kotiinkin sitte ku sieltä syksymmällä palaan! 🙂

harmi ettet esitellyt noita aiemmin =( käväsin nimittäin just tässä kuussa lontoossa ja katoin noita et ompa halpoja et pitäskö ostaa kun ne oli sillon tarjouksessa vaan punnan, en tiiä miks en sit ostanu mut ajattelin että ei tuolla hinnalla kovin hyvää voi saada 😀 olin näköjään väärässä!

Mahtista jos oli hyödyksi tämä vinkki 🙂

Höh :/ Ehdin vaan ihan unohtaa että mun piti hehkuttaa noita, ja muistin vasta nyt kun tuli ajankohtaiseksi hankkia lisää :p

Hei! Kerroppa sitten, kun asoksen tilaus saapuu, josko sieltä tulivat myös ne kuivashampoot(: Ajattelin itsekin tilata!

Juu kerron! Vielä en kyllä oo näkynyt eikä kuulunut :/

Hei! Tilasin viikko sitten Asokselta Batisten kuivashampoon ja tänään tuli jo perille. Saa nähdä kuinka toimii omaan päähäni. =)

Käääk, missä viipyy mun paketti! Tilattu joskus viime kuun lopulla jo 🙁 Johtuneekohan pidempi toimitusaika sitten siitä, kun tulossa on 2 purkkia yhden sijaan…

Hei kaikki kuivashamppoon ystävät!!! Laitoin juuri eilen (21.8.2010) viestin asoksen customer supporttiin, tuli tälläinen vastaus:
Thank you for your email.
I can advise that the Batiste Dry Shampoo can be shipped to Finland.
If you have any further questions, please do not hesitate to contact me.
Kind Regards,
Katie

Tilatkaapas naapurimaastamme Ruotsista. mm. eleven.se myy hintaan 65 kruunua

Yks hyvä vinkki on Kickseissä myytävä Proffs Dry shampoo. Se maksaa n. 5€ puteli ja on ollu parasta mitä mä oon tähän mennessä testannu!

Hei, juuri kävin Asoksen sivuilla ja ainakaan tällä hetkellä Suomi ei näyttänyt olevan listalla, joihin tätä tuotetta lähetetään. Mistähän tätä kannattaisi lähteä tällä hetkellä jäljittämään? 🙂

Se voi olla ettei noita aerosoleja tosiaan enää postissa lähetellä, että sitten vaan ulkomailta hankkimaan jos reissussa oot 🙂

Aivan. 🙂 Viimeksi toin Lontoosta melkein 10 pulloa, mutta oon lahjoittanut niitä kavereille ja käytellyt itse niin että jäljellä enää muutamia. Toivottavasti riittävät ensi reissuun asti. 🙂 Tässä sarjassa on muuten nykyään kans sellainen “luonnonmukainen” yksilö, joka on jauhetta purkissa ilman aeresoleja…Vois kuvitella, että sitä vois ainakin tilailla netin kautta. Tosin itse tykkään enemmän aeresol-versioista.

Juu oon sitä jauhetta katsellutkin mutten tiedä tykkäisinkö sellaisesta sitten kuitenkaan – suihketta on paljon helpompi “annostella” päähän 🙂

hei nyt Batistea saa Kicksistä…hinta korkeampi kuin Enkuissa mutta kuitenkin.

Uii hieno juttu! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *