Jenni Ukkonen 1.8.2011

matkalla päällä, ainakin melkein

Teksti: Jenni Ukkonen

Mooi vaan, eilinen menikin aika hektiseksi kun lähdettiin tyttöjen kanssa “istuskelemaan”, niin en sitten ehtinyt postailla enää mitään suunnittelemiani matka-aiheisia juttuja ja intoiluja (tosin veikkaan että siitä ootte vaan tyytyväisiä, hehe). No nyt oon kuitenkin jo Helsingissä ja odottelen että pääsen lentämään Rovaniemelle. Lontoo-Kööpenhamina välin sain onneksi nukuttua, mutta siitä huolimatta olo on tosi töttöröö enkä maltakaan odottaa että pääsen lopulta lysähtämään sänkyyn koirien kanssa. Mutta tosiaan vielä pitää yksi lento ennen sitä jaksaa… ääh!

Mutta nytpä voisin vaikka näyttää vähän millaisessa asussa oon matkustanut, tosin normaalia asukuvaa ei tähän hätään ole vaan jaan polyvoressa muutama päivä sitten tekemäni matka-asu suunnitelman. Todellisuudessa DKNY:n neuletakin korvasin kuitenkin viimehetkellä bleiserillä – ja oli muuten huono veto! Palelin molemmat lennot kuin viimeistä päivää. Seuraavalle lennolle on varmaan pakko kaivaa matkalaukusta neule päälle.

Nyt istun vielä hetken koneella ja sitten nuutunutta olemusta ehostamaan. Palaillaan myöhemmin, kotoa!

Ps. Arvatkaa muuten oliko hyvä että aloin tekeen tätä postausta, niin selvisi samalla paljonko kellokin oikeasti on! Terkuin Jenni jonka kaikki kellot näyttää -2 tuntia, eli olisin mun tuurilla mennyt vielä vikan lentoni missaamaan 😀

Kommentit (11)

Se on House of Harlow’n 🙂

Hyvältä näyttää asu 🙂 Sais olla joku toppahaalari päällä aina lentokoneessa 😀

No joo todellakin! Istuin vielä molemmilla lennoilla ikkunapaikoilla, niin oikein tuntui kylmältä 😀

haha toi kello juttu 😀 asu on tyylikäs, ja laukku kruunaa kaiken 🙂

minä istuskelen täällä huppari päällä ja pipo päässä. 😀 eräät kun yrittää mulle vielä vakuuttaa, että kyllä se kesä vielä on, kyllä se on.. niin tuntuu olevan 😀

Varsinkin kun on menossa johonkin etelän lämpöön niin laittaa aina vähemmän vaatetta päälle koneeseen tajuamatta, että lentokoneessa on silti kylmä!Onneksi ainakin vähän pidemmän matkan lennoilla on saatavilla huopia lämmikeiksi!

Hyvältä asu todellakin näyttää! Mulla taas oli lentokoneessa kuuma, läkähyin vaikka oli shortsit ja t-paita päällä Saksasta tullessa! Jännä :DD
– Hannaveehttp://likoorikahvi.blogspot.com

Joo mulla oli viimeksikin suomessa lomaillessa samoja aikaongelmia, jotenkin niin “vaativaa” vaihtaa kellot oikeisiin aikoihin 😀

Hihi voi ei 😀 No ainakin tänään oli tämä loppuilta Rovaniemellä tosi jees, toivottavasti jatkuu edes vähän aikaa tällaisena :p

Heheh, en tiedä mistä johtuu, mutta mulla on oikeasti AINA niin kylmä koneessa 😀 Tänäänki hytisin niin että nukkuminenkin oli työn takana :p

Mikä toi rannekoru on?

Se on House of Harlow’n 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *