Jenni Ukkonen 27.3.2012

omenafarkut

Teksti: Jenni Ukkonen

Huhhuh mikä pitkä päivä takana! Vietin pitkästä aikaa lähes koko päivän yliopistolla, sekä opintojen että myöhemmin kuntosalin parissa. Kotiin tulin jokunen tunti sitten ja sittemmin oon vaan relannut tv -sarjoja katsellen. Tässä vielä aamulla nappaamani päivänasukuvat kera viikonloppuna ostamieni vihreiden farkkujen!

Bleiseri Gap, farkut ja toppi H&M, laukku LV, kello MK, ballerinat Tory Burch

Farkut on tosiaan aikalailla omenan vihreät, tykkään niistä ihan sikapaljon! Ja hintaa taitaa euroissa olla parikymppiä jos kiinnostaa, Divided -osastolta löytyi 🙂

Ihanaa että perjantaina alkaa kahden viikon pääsiäisloma! Itsehän suuntaan viikon päästä keskiviikkona Suomeen sitä viettämään, ihanaa ihanaa, vaikka vähän jännittääkin millaiset kelit siellä nyt tähän meidän kesään verrattuna on 😀 Siis kun miettii että täällä on lämmin tällaisessa asussa, ja musta vähän tuntuu että Suomessa siinä voisi vielä tulla vilu… vai olenko väärässä? Joka tapauksessa, alkuperäiset suunnitelmani viettää koko Suomen aika Helsingissä tulee varmaan vähän muuttumaan, sillä mummin hautajaiset on 10. päivä ja niiden vuoksi olisi tarkoitus lentää siskon kanssa Rovaniemelle muutamaksi päiväksi. Toisaalta kyllä kiva päästä moikkaamaan vanhempia ja koiriakin, sekä niitä muutamaan ihanaa kaveria jotka Rovaniemeltä vielä löytyy 🙂

Nyt jatkan taas laiskottelua, mukavaa illanjatkoa!

Here’s my outfit of today, featuring my new apple green jeans from H&M Divided. I like them soo much! 🙂 Also some rambling about Easter Break that’ll start on Friday. I’m flying to Helsinki next Wednesday and though I’m suuuper happy about it, I’m kinda not happy about leaving this summer we have here and go back to almost winter (well, winter in London terms:D)… still, always nice to go to Finland 🙂

Kommentit (37)

Heh no hyvä jos näyttää :D<3

Ihanat farkut! Oon kattellut samantyyppisiä, mutta mintun värisiä Zarasta. Ne on ehkä saatava viel keväällä :p Niin ja sitten tästä säästä.. joskus menee kyllä lämpimäksi mutta vielä en oo pystynyt oleen ilman sukkia/sukkahousuja baltsujen kanssa ja kyllä täällä takki vielä päällä pidetään 😀 Mä olen päättäny uhkaa tätä talvea ja käyttänyt jo trenssiä jonkin aikaa 🙂 (Ja joskus tuulisena päivänä on vilu :D)

Nuo yksiväriset ja kirkkaanväriset farkut on kyllä kivoja 🙂

Ainakin täällä pohjoisemmassa pyrytti viimekin yönä monta senttiä lunta lisää, että ihan villakangastakissa huiveineen päivineen saa vielä mennä.. 😀 Kaupungissa tiet ovat kyllä sulat että kangaskengät menee, balleriinoista ei puhettakaan vielä ainakaan kuukauteen!

Itsekin oon nyt tosi tykästynyt 🙂

Eiiiih masennuin just hetkellisesti 😀 Kengät on vielä ok jos pitää olla nilkkurit mutta en vaan yhtään haluaisi enää kaivaa talvitakkeja esiin, varsinkin jos joutuu lähtemään semmoinen yllään täältä/tulemaan takaisin 😀

Ihanat farkut!

Ihanan väriset nuo housut, taisin ostaa samat mutta beigenä, voisin ehkä vielä kotiuttaa nuokin.. 🙂 Säästä sen verran että eilen tosiaan Oulun korkeudella tuli lunta/räntää ja keli on muutenkin todella märkä :/ Asteita vähän nollan molemmin puolin, ennätys on ollut ehkä viisi astetta 😀 Tänäänkin oli nilkkurit ja villasukat, huivi, lapaset ja paksuhko takki, pipoakin olisi melkein tarvinut kun tuuli kylmästi! Että tervetuloa 😀 muuttaisin mielelläni johonkin jossa olisi jo oikea kevät.

söpöläiset noi housut, taitaa olla samat jotka just viime viikolla itekkin kotiutin hennesiltä. 😉 kivasti oot yhdistäny ne muuhun asuun! 🙂

Sulla on kyllä tosi kiva vartalo!! Jalat näyttää upeilta värikkäissäkin housuissa :))

Kiitos 🙂 Munkin mielestä aika hyvä näin, kun housut on noin huomiota herättävät niin muu asu saa olla ihan perussettiä 🙂

Eih 😀 Saa nähdä mihin sitä sitten osaa pukeutua reissun ajan 😀

Bongasin tänään omenahousut myös punaiselta matolta kuvaillessani, ei ollu yhtään huonomman näköiset konjakkiin liitettynä 🙂 Ja just tulin viikon Suomi-lomalta ja siellä on ihan sairaan kylmä :’D Ainakin jos näihin keleihin vertaa..

Tosi kivat housut, oikeen pirtsakat! :)Piti sulta ihan lähteä kyselemään, kun en ole varma mainitsitko joskus aiemmin Victoria’s Secret kaupan tulleen Lontooseen..? Ja jos näin niin, tiedätkö onko se jo avattu ja missähän se sijaitsisi? Kiitos avusta jo etukäteen 🙂

Tuut jäätymään noissa varusteissa… 😉 Stadissakin kuljetaan vielä villakangastakeissa 😀

Aiivan ihanat pöksyt! 8)

Älä anna suomalaisten bloggaajien auringonpaisteessa otettujen asukuvien hämätä. Täällä ei, valitettavasti, tosiaankaan ole mikään keväisen lämmin ilma. Mittari on juuri nyt nollassa ja ainakin mulla on vielä talvitakkikin käytössä :).

Mulla on samat housut, kattelin niitä kuvastossa ja yritin ajatella että ei Niina, et voi ostaa vihreitä housuja, on todellatodella turha ostos. Mutta kun ihan vahingossa satuin niitä kokeilemaan, niin väri kävikin ihan mielettömän hyvin! Tykkään tosi paljon noista, ihana väripilkku ja kivan näköiset esim. valkeiden paitojen kanssa. 🙂

Eilen tuli Helsingin tuulessa vilu kun villakangastakin alta löyty vaan ohut paita eikä hattukaan ollut päätä lämmittämässä. Täällä saadaan siis kevättä vielä odotella vaikka aurinko kiitettävästi näyttäytyykin 😀 eli suosittelen pakkaamaan jotain lämmintä mukaan! 😀
(Tsekkasin just säätiedot ensi viikolle, max 5 astetta plussan puolella ja pakkasia lupaa yöaikaan ja lumi/räntäsadetta, nouuuuuu…)

Stadissa on kyllä kevät jo alkanu ainaki väliaikasesti, kadut on kuivat ja lumi sulaa vauhdilla ku on vettä satanu ja lämpötilat huitelee plussan puolella. Lämpimillään on ollu jopa +10 tossa viime viikolla, tällä viikolla on sit vähän viileempää (0 – +6) ja viikonlopuks on luvattu lunta/räntää…

Ne lumet sais kyllä lakata jo tulemasta :/ Vaikka eikös se niin ole että uusi lumi on vanhan surma, eli toivottavasti ne sitten lähtisi samalla poiskin! 🙂

Hihih no hyvä että otit riskin 😉 Mielestäni tosi raikas väri ja nimenomaan valkeiden kanssa ihana 🙂

Mööh :/ Kai se on sitten uskottava! No, kyselen vielä viikon päästä uudelleen, jos olisi tapahtunut jokin suuri muutos 😉

En tiedä yhtään onko jo avattu, epäilen kyllä kun en ole siitä mitään kuullut :/ Bond St:lle avataan (ja lisäksi itään yhteen ostariin) 🙂

Ihana asu! Sulla on makeet kiharat näissä kuvissa, vähän erilaiset kuin yleensä (?), voisitko kertoa että miten oot tollaiset vääntänyt? 🙂 aurinkoista kevättä sulle!

Voi kun oot nätin ja freshin näköinen 🙂 Mukavaa päivää x

Hih ai, ihan sillä remingtoninin pearl wandilla oon tehnyt, mielestäni samaan tapaan kuin aiemminkin… ehkä vaan vähän isompien osioiden kanssa 🙂 Kiitos, sitä samaa!! 🙂

Mulla on täsmälleen samat housut just jalassa! 🙂

Ihan sairaan upeet, tykkään! 🙂

tajuttoman söpöt housut, nettikaupassa ainakin näytti olevan eli tilaukseen taitaa mennä ellei kaupasta löydy! ja just nappiin mennyt asukin, tarpeeksi rento mutta silti tyylikäs ja keväinen:)

oon aina aatellu, että tajuisot laukut näyttää vähän tökeröiltä, mutta sun päällä ei kyllä!

Hahah no kiva kuulla jos ei 😀 Tuosta on kyllä kuvassa reunat taitettu sisään niin näyttää vähän normaalimman kokoiselta 🙂

Kiitoksia, ja toivottavasti saat omasikin! 🙂

Hihii jee samiksia 🙂

Mä en ainakaan suostu laittaan enää talvitakkia päälle 😀 Suosittelen kyllä ottaan lämpimiä neuleita ja huiveja mukaan.. 😀 Ootko muuten värjänny tuota sun latvaa, vai näyttääkö vaan blondimmalta? 🙂 Ihanat hiukset joka tapauksessa 🙂

En oo värjänny, mut vaihdoin nuo mun “tuuhennokset” ja ne oli nyt sävyä turhan vaaleat 😀 pitäis jaksaa sävyttää et en oo saanu aikaseksi, ku kohta nää pitää kuitenki taas vaihtaa 😀 mutta kiva jos on :)<3

Siis ne näyttää ihan liukuvärjätyiltä, mitä oot joskus miettinytkin että ihan hyvältä näyttää! :p

Heh no hyvä jos näyttää :D<3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *