Jenni Ukkonen 19.2.2012

päivän

Teksti: Jenni Ukkonen

Viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja taas pitäisi huomenna jaksaa palata opintojen pariin… oonkohan ainoa joka on sitä mieltä että voisi jatkaa vielä edes vähän aikaa rennommissa merkeissä? 😀 No joka tapauksessa, tässäpä taas aamupäivällä Hyde Parkissa kuvattua päivänasua:

Nahkatakki ja karvaliivi Zara, paitapusero ja farkut H&M, laukku LV, ballerinat House of Harlow, aurinkolasit Marc Jacobs

Päivä oli mitä ihanin, taivas aurinkoinen ja pilvetön. Sen verran kuitenkin vilpoisasti tuuli, että ihan en vieläkään ole valmis hautaamaan Canada Goosea kaapin perälle 😀 Nyt on viikonlopun jäljiltä jopa aavistuksen kipeä olo, joten loppuilta kulunee sängyssä läppärin kanssa maaten ja aikaisin nukkumaan mennen 😉

Hurjan kiva viikonloppu kyllä takana, oli niiiin kivaa päästä pitkästä aikaa jutskailemaan muiden blogityttöjen kanssa. Kaikenlaista tulikin sitten pohdittua ja päätettyä, mm. että aion jatkossa laittaa itseni kuvaamaan asuja ulkona kamerajalustan kanssa – ainakin aina silloin kun mulla on aikaa raahata jalusta alas asti, tarpeeksi pokkaa kuvata itseäni kaukolaukaisimen kanssa ja kun ei sada 😀 Katsotaan milloin saataisiin ekat sellaiset asukuvat tänne asti 😀

Here’s my today’s outfit, taken in Hyde Park. The weather was lovely although a bit chilly, I probably won’t be packing my Canada Goose jacket away just yet 😀 The weekend was great but feeling a bit ill now, so it’s lots of rest for me the rest of today!

Kommentit (34)

:))

Kiva asu ja ihanan keväisen näköinen maisema! Oon ihan kateellinen tosta säästä, täällä tulee vaan lisää lunta vaikka ei kyllä tarvittais yhtään enempää, jos multa kysytään..:D

Ulkona otetut kuvat on jees, mutta toisaalta kauhea vaiva niiden ottamisesta varmaan tulee. Kiitos jos/kun jaksat 😀

Ihanan keväisen näköistä siellä! Täällä on satanut tänään varmaan joku kolme metriä lunta… Ja koko ajan tulee lisää, huoh :/

Ihanan keväistä siellä! Meillä on reilun viikon päästä Lontoon reissu edessä ja meinasin kyllä uhmata säätä ja ottaa ballerinat mukaan 🙂

Tosi kiva asu ja just hyvä päätös kuvata jalusta kanssa kuvia ulkona! Helppoa se ei varmasti tuu olemaan;)

Yayyy! Kiva kun on ulkona otettuja asukuvia 8)

Älä nyt ainakaan yhdistä balleriinoja ja sitä talvitakkia!:D

Ihanan näköset noi farkut! Mun (ja varmaan monen muunkin) on vaikeeta löytää hyvin istuvia farkkuja kohtuullisella hinnalla varustettuna, mut noi ainakin näyttää istuvan sulle ihan täydellisesti 🙂 Ootko huomannu mitään venymistä noissa, H&M:n farkuista kun oon usein kuullut, että ne venyy käytössä?
Onko noi farkut muuten nämä: http://www.hm.com/fi/product/92519?article=92519-B ?

oli ihanaa nähdä!! itsehän istun vieläki täällä kentällä ja lento myöhässä taas… :S :CC

Ihan asu! Siellä on älyttömän keväisen näköistä kyllä jo! Toivottavasti täälläkin sulaisi lumet pian jo pois..

Siellä on jo ihanan keväinen ilmasto meneillään 🙂

Kelpais kyllä tallustella tuollaisissa maisemissa! Huoh, mene jo pois talvi! :@

wooow! onko lontoossa jo noin lämmin? voikun täällä suomessakin olisi! tänään helsingissä oli niin paljon lunta että autonikin jäi pari kertaa lumeen kiinni! :s siinä tarvittiin sitten miesten apua että se saadaan liikkeelle, fine by me! 😀 hhaha, kyselisin vielä niistä hampaiden valkaisuliuskoista! jos en omista “suoraa hammasrivistöä” tuleeko hampaistani läikikkäät vai vaikuttaako se kaikkiin rakoihin, vaikka liuska ei osuisikaan niihin? -kiitos jo etukäteen, kirjoitat aivan ihanaa blogia ja saan aina hyviä inspiksiä siitä! kiitos <3!

Ihana asu, multa puuttuu karvaliivi edelleen vaatekaapista. Ihan jännä kattoa noita teiän maisemia täältä lumen keskeltä 😉
Upea näytös ollut, oli varmasti mahtava päästä paikan päälle! Onnea siitä 🙂

Ihana asu, ihana sinä ja ihana Lontoo…Ihan käsittämätöntä, miten voi muutaman tunnin lentomatkan päässä olla jo kevät noin “pitkällä”, että nahkatakilla pärjää – täällä päin tuulee ja pyryttää ihan vaakatasossa, kauhea ilma… 😀 Jospa se tännekin suuntaan kevät alkaa tulla! 🙂

apua, tarkeneeks Lontoossa jo balleriinoilla? :O

Hih juu en usko että jokapäiväinen juttu tulee, mutta silloin kun on aikaa ja viitseliäisyyttä… 🙂

No ei, mutta vähän haastetta elämään heh :>

En kyllä osaa sanoa ovatko samat, aika samanlaisilta näyttää ainakin! On vähän kyllä venyneet :/

Nojuu, mutta vähän kolea silti vielä 🙂

Voi kiitos kaunis :))

Ihania kuvia! Ihana nahkatakki turkisliivi yhdistelmä 🙂

Tää postaus aiheutti aivan hillittömän Lontoo-ikävän! Sinä senkin.. no ei, ihana lueskella ja katsella tälläisiä kuvia, näitä lisää! Tulee niin hyvälle mielelle katsellessa niiiin kaunista ja seesteistä suurkaupunkimaisemaa (on se seesteinen!) 🙂 Jospa Suomenkin kamaralla päästäisiin joskus eroon näistä lumikinoksista..

Kiitoksia :))

No varmasti pääsee ja varmaan ihan piankin! 🙂

Balleriinat jalassa! Täähän ei oo yhtään reiluu!:)Heti ku pääsin kotiin nii piti mennä auraamaan lumia ku oli taas tullu melkeen 20cm ja huomenna tulee lisää.. Jos ne sit viimeistää kesäkuuks sulais(:

onko jo niin lämmin että balleriinoisas ilman sukkia tarkenee? =)wautsi vau. ihanalta näyttää. Varmasti hyvät kelit tiedossa, lauantaina nokka kohti Victoriaa 🙂

Jeps, siltä näyttää 😀 Hyvää matkaa!! 🙂

oi voi, mun britteihin matkustuskuume nousee vaan.. 😀 olispa täälläkin jo noin keväistä, rupeaa jo tökkimään tämä jatkuva lumen pyryttäminen. :/

Voi kyllä se tulee vielä!<3

Haha, musta tuntuu että oot brittiläistynyt kun pidät ballerinoja jo helmikuussa 😀 Muistan ku viime vuonna olin Lontoossa huhtikuun alussa ja järkytyin brittineitien lipilapien ja kesämekkojen käytöstä kun itellä oli maiharit ja suht paksut kevätvaatteet 😀

Hihih no sitä en kiellä etteikö se täällä asuessa mahdollista olisi, mutta siis musta vaan tuntuu että jos tarkenee ja haluaa niin miksei 🙂 Jos suomessa olisi nyt lumetonta ja yli 10 astetta plussan puolella, tuskin olisin ainoa joka innostuisi kevätpukeutumisesta 😉

aaw kuinka ihania kuvia Hyde Parkista<3<3

:))

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *