Jenni Ukkonen 28.9.2010

päivän asu

Teksti: Jenni Ukkonen

Tänään koululla oli welcome event, mikä olikin sitten vähän muuta kuin odotin. Odotin että me uudet opiskelijat istuttaisiin jossain salissa ja opettajat ynnä muut esittäytyisi ja olisi ehkä puheita. Ja mitä siellä sitten oli? Meidät ohjattiin jonnekin sisäpihalle, missä tarjolla oli mm. olutta, viiniä ja ruokaa. Siitä sai sitten ottaa ja ilmeisesti idea olikin vaan jutella muiden koulussa aloittavien kanssa? Heh, en jotenkin näkisi Suomen yliopistoissa tuollaista meininkiä ainakaan keskellä päivää, mutta maassa maan tavalla… :p Koululta suuntasin vielä erään suomalaisen tytön kanssa keskustaan ja kierreltiin kaupoissa. Ja mulla oli taas kerran iiiiihan liian paksut vaatteet päällä 😀

we1

we3

Neule H&M, farkut GT, laukku Karen Millen, saappaat Zara, koru random. Mua häiritsi muuten ihan mahdottomasti tuo saappaiden ja laukun väriero sen jälkeen kun nämä kuvat otin, joten jouduin sitten viime hetkellä ennen kotoa lähtöä vaihtaan ballerinoihin. Argh 😀 No toisaalta en ollutkaan vielä saappaiden pintaa käsitellyt, joten ehkä ihan hyvä että jäivät vielä sisälle.

Huomenna ja perjantaina meillä on sitten sen verran koulua että kuullaan enemmän kursseista, aikatauluista ynnä muista. Ja ensi viikolla pitäisi tosiaan ihan sen opiskelun alkaa, jee! 🙂

Kommentit (29)

Ahh no kiitos vaan sullekin 😉 Joo nuo on Björn Axenin kihartimella tehty, ei valitettavasti mitään tietoa mistä sitä vielä saisi – kannattaa kysellä Anttilat, Prismat ynnä muut läpi 🙂

Kauniit hiukset 🙂 <3

oi todella ihana tuo tunika! ja sun hiukset! ja kengät.. ja laukku ja kaikki!
luv u<3

Kiitos kaunis<3

Oho! Aika kiva ylläri tuo viini- ja ruokatarjoilu : D Olisin ihan järkyttynyt : D Mahtava koulu selvästi!

Oi sun hiukset!!!♥

Voi että, olet tosi kaunis! 🙂 Toivottavasti olet viihtynyt hyvin uudessa kaupungissa (ja maassa) 🙂 Ps. Montako sivua siinä sun tilaamassa Laurenin Style -kirjassa on? 230 vai 240?:) Oli pakko itsekin tilata se, tulis jo 😀 Päätin itse ottaa tuon jossa on 10 sivua enemmän 😀 Tiedä sitten mikä se ero on.. 14.päivä tosin vasta tulee. :.(

Minä taas katsoin, että laukku ja kengät sopii ihan nappiin yhteen. Joskus on siistiä yhdistellä jonkun värin eri sävyjä keskenään samaan asuun.

Kyllä meilläkin oli muutama vuosi takaperin yliopistossa samantyyppinen tilaisuus..varsinkin, kun ainejärjestöthän ei periaatteessa saisi mainostaa juomispainotteisia pippaloita, etenkin jos alkoholin myynti/jakelulupaa ei löydy 😉

aivan ihanat nuo saappaat !! mulla hakusessa juuri tuon tyyppiset. =) mistä löysit?

Vau! Upee kokonaisuus 🙂 Miten saat aikaan noin ihanat kiharat? 😮

Sul on upeet hiukset!! miten saat tehtyä noin ihanat hiukset? 🙂

oi että, ihanat hiukset ! kiroan sitä päivää kun sain mieleeni leikata melkein yhtäpitkät omat hiukset pitkäkspolkkatukaks.. huoh! onneksi hiukset kasvaa aina takaisin:)

kyllä suomessakin tuommoisia vapaamuotoisia tutustumistilaisuuksia on yliopistoissa. meillä ainakin jokasyksyinen perinne viinitarjoilun kera. 🙂

Aika kiva welcome event teillä 🙂 Ei ihan tosiaan Suomeen voisi kuvitella mutta aika kiva ylläri tuollainen 🙂 Tuo laukku on ihana!

Sun hiukset näyttää tosi nätiltä 🙂

Hih, voi kiitoskiitos :))

Kiitos sullekin ihana, ihan hyvin oon ainakin toistaiseksi viihtynyt 🙂 Kirjaa en ole vielä tilannut vaan ajattelin odotella jos se tulee kauppoihin pian niin pääsen sieltä ostamaan 🙂 Mutta ei mulla ollutkaan hajua että niitä on kahta eriä “kokoa”! Hih, varmaan lähtee se “paksumpi” sitten mukaan… :p

Hih, kiva kuulla 🙂 Mulla ei nimittäin mitään samanväristä laukkua noiden kenkien kanssa ole, eikä tuo väriero musta luonnossa ihan noin huomattava edes ollut 🙂

Saappaat on Zarasta ja ihan muutama postaus sitten esitelty 🙂

Hihih, kasvaahan ne, ja siksi aikaa voi aina laittaa pidennykset jos kovastikin harmittaa 😉

Jos saa toivoa, niin toivoisin lisää kuvia itse Lontoosta ja sun seikkailuista kämpän ulkopuolella – koululta, opiskelijatapahtumista, ruokapaikoista, kaduilta… 🙂
P.S. Minusta laukku ja saappaat sopivat hyvin yhteen – jos olisivat täsmälleen samaa sävyä, niin kokonaisuus voisi olla vähän tylsempi ja matchy-matchympi. Väriero (ja kun kuitenkin molemmat ovat ruskeita) lisää vähän mielenkiintoa. :>

toi on ihan normisettii ainaki monissa mun tietämissä suomen yliopistoissa 😀

Aivan ihana asu, siis oikeesti. Eniten tykkään tosta kaulakorusta, se tekee tosta asusta jotenkin viimeistellyn. Siis aivan ihania!
Ja p.s. Tuun vaan päivä päivältä vihreemmäks (kateudesta) kun asut siellä ihanassa Lontoossa! 🙂

Ihana asu :)Kiitos kun jaksat bloggailla Lontoostakin, ja näin usein tulee postauksia että aamukahville ja iltapäiväkahvillekki on lukemista 🙂 Muutenkin mukava kuulla kuinka elämä sujuu ulkomailla, itsellä kun asia tulee ajankohtaiseksi tammikuussa kun tää lähtee Espanjaan vaihtoon :> Oikein hyvää syksyä sinne!

Eiköhän niitä ala näkyä tässä ajan mittaan, nyt tuntuu vielä oudolta kaivaa kameraa esille tai sitten sen vaan unohtaa 🙂

Kiitos :)) Hihi, eikä todellakaan tarvi olla kateellinen! 🙂

Oooh, mahtavalta kuulostaa sunki suunnitelmat :)) Tsemppiä kaikkeen !:)

AHH SUN HIUKSET! (: sori oli pakko sanoo vaiks kaikki muutkin on niitä täällä ylistäneet 😀 teetkö noiu kiharat vielä sillä björn axenilla ja jos teet niin tiiätkö yhtään myydänkö sitä enää ja missä? (:

Ahh no kiitos vaan sullekin 😉 Joo nuo on Björn Axenin kihartimella tehty, ei valitettavasti mitään tietoa mistä sitä vielä saisi – kannattaa kysellä Anttilat, Prismat ynnä muut läpi 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *