Jenni Ukkonen 2.9.2010

stressaaaa

Teksti: Jenni Ukkonen

Oon ollut mielettömän stressaantunut viime aikoina – minä, joka en yleensä jaksa stressata juuri mistään. Mielialakin on heitellyt minne sattuu, mutta yleisesti pysytellyt aika matalalla. Valitettavasti myös läheiset on saaneet siitä osansa, mikä ei puolestaan ainakaan helpota asioita… voisinpa sanoa että tämä johtuu varmasti vain tulevasta muutosta, mutta pelkäänpä että tässä on nyt liian monta asiaa kasautuneena isoksi mytyksi 🙁

Mulla stressaamiseen auttaa oikeastaan vaan muutama asia: jatkuva sarjojen katsominen dvd:ltä (Sinkkuelämää, Frendit, Vaimoni on noita) tai ihan vaan nukkuminen. Pitää tehdä jotain, minkä aikana ei ehdi tai tajua ajatella mitään muuta, tai kamala stressi iskee taas päälle. Olisiko teillä muita keinoja lievittä tätä tuskaa?

st1st2

Sen verran voisitte kaikki halukkaat auttaa, että heitätte tähän kommenttiboksiin postaustoiveita! Niiden tekeminen voisi tuurilla saada ajatukset muualle noista päänsärkyä aiheuttavista jutuista… Asuntoapostausta en kuitenkaan pysty enää lupaamaan sillä tavaroiden pakkaaminen on alkanut eilen. Postaus Kim Kardashianin treenivideoista on työn alla, samoin postaus tämänhetkisistä lempparivaatteista. Niitä ei siis tarvi enää toivoa 🙂

Kommentit (20)

Kiiiiitos sullekin näistä, laitetaan ylös ja tehdään sitä mukaa kun ehditään :))

Haha hauskat kuvat! 😀 Toi näyttää ihan siltä kuin tossa olis pöydän reuna… 😀

Postaus erilaisista tavoista laittaa tai asustaa hiukset. Mitä tehdä, kun tavallinen ponnari tai auki alkaa tylsistyttämään?

Postaus, jossa ois Rovanimen top-10 must see!Nähtävyyksiä, ravintoloita, salapaikkoja, vaateliikkeitä, baareja, mitä vain!:)Ois kiva tietää kun tulee Rolloon seukki kerran!

No mulla on tässä pari ideaa. Eli sellanen missä kertoisit mitä kaikkia asioita sun piti hoitaa ennen muuttoa. Ja toinen ois sit sellanen että kertoisit mitkä vaatteet ja tavarat loppujen lopuksi sinne lontooseen pääsee mukaan. 🙂

Mietin just tänään että haluisin nähdä sun tekemän we <3 it -kuvahaasteen. Laitan nyt tähän esimerkkinä No Fashion Victimsin Emmin postauksen kun se löytyi helposti: http://nofashionvictims.indiedays.com/2010/08/05/weheartit/
Toi ei VOI stressata sua/ainakaan tehdä oloa pahemmaksi, meinaan kaikki weheartit.comin kuvat ovat jotain ihanaa, ja tuo kysymyksiin vastailu on ihan yli-inspiraatiomaista ja rentouttavaa!!
Joissain blogeissa on pyörinyt tämä “30 päivää kuudessa vaatteessa” -juttu, ja olisi kiva kuulla/nähdä kollaasissa mitä vaatteita sä pitäisit, jos joutuisit samoja kuutta vaatekappaletta pitämään kuukauden verran (asusteet, alusvaatteet ja päälivaatteet eivät ole mukana kuudessa vaatteessa).
Hmmm mitäs muuta 😀 Jotain rentouttavaa ja mukavaa… Matkustuskohteet joissa haluat käydä must go-paikat Lontoossa, lempileffat ja näin syksyn ollessa lähellä joku itseruskettava-postaus! Jaksamisia <3

Mä oon huomannu, että aina kun ärsyttää tai muuta sellasta kannattaa hakeutua tai vaikka soittaa jollekki sellaselle kaverille kenen kanssa on aina hauskaa ja pystyy nauramaan mille tahansa. Ja jos se kaveri on vielä sellanen, ketä ei haluais ikinä loukata, nii vielä parempi nii ei sitte vahingossakaa lauo mitään tyhmyyksiä 🙂 Kunhan on tarpeeks hauskaa niin unohtuu huolet ainaki joksku aikaa 🙂

Pitkä kävely auttaa aina! jotenkin vaan sitä raitista ilmaa on niin ihana, parantaa aina oloa!

Moni on varmaan toivonut samaa, mutta mua ainakin kiinnostaisi meikkipostaus. Ootkin vissiin joskus jo tehnyt moisen, mutta tee uusi! 🙂 Tykkään kanssa päiväni kuvina- ja kysymys-vastaus – postauksista! Niitä on jotenkin aina hauska lukea.

Mulla on kans aivan järkyttävä stressi päällä, lähinnä parin viikon päästä olevien YO-kirjoitusten takia. Aika tuntuu loppuvan niin kesken, ja vielä olis vaikka mitä tehtävää! Poikaystävään tätä tulee purettua, valitettavasti. Aina kun raukka soittaa armeijasta ja ehtis vähän aikaa puhua, niin tulee vaan kiukuteltua. Nyt oon kyllä yrittäny tsempata tän asian suhteen, kun tajusin itsekin, ettei riitely ainakaan paranna mielialaa 🙂 Oikeastaan mun stressiin auttaa myöskin vaan lemppariohjelmien katselu, nukkuminen, hyvä ruoka, noita mitä mainitsitkin. On hyvä pitää mielessä, et yleensä nää stressivaiheet on ohimeneviä, pian se helpottaa! 😉

Postaustoive: laukun sisältö 🙂

laukun sisältö-postausrahapussi-postausjääkaappi-postauspäivä sinun kanssasi-postaus
siinä ois jotain (ehkä pikkasen hölmöjä) ehdotuksia 😀

olis kiva kuulla sun opiskeluista siellä englannissa!

Kiitos, laitetaan to do -listalle :))

No tuon tokan olisin tehnyt jokatapauksessa, mutta juu, otetaan molemmat ylös 🙂

Hihii, nyt on we heart it tehty, oli kiva ja just mitä kaipasin ;)<3 Ja yritän kyllä noita muitakin saada tehtyä, kiitos :)))

Ah, no mutta tuokin on kyllä niin totta :))

Juu niinhän se on 🙂 Tsemppiä sulle ihan älyttömästi kirjoituksiin, ei stressata enää niin paljon 😉

Varmasti kerron niistä kyllästymiseen asti kun eka opiskelun makuun pääsen että osaan jotain tarkkaa tietoa kertoakin :))

Hmm, voisitko postailla tarkemmin siitä mitä aiot opiskella Lontoossa ja miksi, eli siis mitkä sun ennakkokäsitykset ja odotukset on? Postaus sun inspiskansiosta ja sen sisällöstä eli miten random kuvia sinne voi valikoitua 😉 (käsittääkseni sullakin löytyy koneelta semmoinen)? Postaus kuvineen sun aikaisemmasta tyylistä? Postaus sun lemppari blogeista (tää lista varmaan nimittäin elää?), ja sitten vaikka postaus sun unelmasisustuksesta useilla kuvilla 🙂 Ei varmaan mitään uusia ja yllättäviä ehdotuksia mutta tämmösiä :))

Kiiiiitos sullekin näistä, laitetaan ylös ja tehdään sitä mukaa kun ehditään :))

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *