Jenni Ukkonen 31.5.2010

summer fresh

Teksti: Jenni Ukkonen

Reissaaminen on taas vaatinut veronsa ja olo on ollut koko päivän tosi vetämätön ja jopa huonovointinen. Siispä en ole saanut aikaiseksi juuri mitään järkevää, paitsi jos lasketaan että oon suunnitellut mitä puen päälleni pikkuveljen lakkiaisiin. Sen asun suhteen onkin nyt melko selvät sävelet, ainoastaan kengät tuottaa päänvaivaa. Nudet korkkarit avoimella kärjellä olisi ihanteelliset, mutta mahdottomat löytää näin lyhyellä varoitusajalla 🙁
Lauantain asusta kertoilen vielä myöhemmin ja saatan jopa päästää teidät äänestämään niistä kengistä sekä muista asusteista, mutta sen voin kertoa jo nyt että jos en olisi ehtinyt päättää mikä vaate pääsee lauantaina tositoimiin, pukisin päälle varmasti jotain tällaista:

whit_look1
Whitney Port on taas kerran onnistunut puketumaan vaaleisiin sävyihin näyttämättä yhtään ällönsöpöltä, vaan pikemminkin kesäisen raikkaalta. Vaalean (persikkaisen?) bleiserin alta pilkottaa lyhyt ja vilpoisa minihame tai mekko ja kenkinä on juurikin ne rusketusta kauniisti korostavat nudekorkkarit = täydellista. Kokonaisuuden kruunaa ihan kirjaimellisesti suloisen sotkuiset kesäkiharat 🙂 Sanoisin että aika loistava asuvalinta esimerkiksi juuri valmistujaisiin vieraaksi menevälle tyypille!

Kommentit (12)

Pitäisi vaan muistaa pitää silmät auki missä vaan onkin, mutta jotenkin oon aika niin skeptinen ettei mulla ole noin hyvää tuuria 😀

Onko sulla vielä Louboutinit hankintalistalla? 🙂

Mullaki on lauantaina tiedossa kahen serkun lakkiaiset, ja pitäs niihin keksiä päällepantavaa. Jotain itsetehtyä on pakko laittaa, kun kuitenkin joku taas kysyy olenko tehny vaatteet itse, ja on ikävää sanoa aina että en ole… kun kuitenki niitä ite tehtyjä juttuja on jonku verran kaapissa. (oon siis vaatetusalan tyyppi, joten ihmiset – sukulaiset lähinnä – aina olettaa että oon tehny vaatteeni ite) Mielesä on pariki erilaista asua, mutta koita niistä sitte valita! Hankalaa…

Mulla oli kauan etsinnässä matat nudet tai satiinisen shamppanjan väriset peep toet. Meni hermo ja unohdin kengät täysin, koska sellaisia ei vain yksinkertaisesti löytynyt mistään. Sitten olin yksi kaunis päivä ruoka -ja meikkiostoksilla Citymarketissa ja näin ne – hieman satiinisen nudet, aukinaiset varpaista, korkkarit. Juoksin niiden luo ja ne oli laadultaan ihmeen hyvät ja pehmeät, hyvät jalassa ja 30 euroa. Vein ne kotiin ja täytyy kyllä nyt parin baari-illan jälkeen ihmetellä niiden laatua, tosi hyvät jalassa, ei paina ja on muokkaantunut jalkaan. Kyllä marketeistakin löytää joskus jotain ihanaa! 🙂

On, mutta ne mustat decolletet on vaan joku mahdottomuus löytää, omassa koossa ainakin… on kysytty Nina’sista, etsitty Louboutinin Lontoon liikeestä sekä Harrodsilta ja Selfridgesiltä… ei missään! 🙁

Pitäisi vaan muistaa pitää silmät auki missä vaan onkin, mutta jotenkin oon aika niin skeptinen ettei mulla ole noin hyvää tuuria 😀

Mä tykkään ihan älyttömästi kiharoista, mutta ne ei ikinä pysy mun hiuksissa vaikka mitä aineita laittais ja vaikka koko yön pitäis hiuksia rullilla. Kateellisena ain kattelen noita Hilssissä ja Cityssä olevia neitokaisia, joilla on melkein aina ihanat kiharat 🙁

Mullakin lässähtää kiharat turhan helposti… ainoa keino on oikeastaa suihkuttaa hiukset täyteen lakkaa, mikä ei taas tunnu kovin kivalta :p

Toivotaan parasta! Asun vielä ihan tuppukylässä että etköhän säkin löydä :p

No niimpä näyttää- sitten kun vaan tietäisi mikä koko olisi se täydellisin omiin jalkoihin… 🙂 Sen vuoksi olisinkin mieluiten hankkinut kengät liikkeestä, missä niitä voi sovittaa (oma jalka kun on kaikkea 37 ja 38 välillä).

Hih 😉

Pitäisi vaan muistaa pitää silmät auki missä vaan onkin, mutta jotenkin oon aika niin skeptinen ettei mulla ole noin hyvää tuuria 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *