Jenni Ukkonen 3.7.2010

the carrie diaries – carrie ennen sinkkuelämää

Teksti: Jenni Ukkonen

Sain eilen luettua loppuun jonkun aikaa sitten Amazonista tilaamani The Carrie Diaries -kirjan (Candace Bushnell). Koska kirjan sisältö kiinnosti myös osaa teistä, ajattelin siitä ihan lyhkäisesti ja liikoja paljastamatta kertoa 🙂

cbd2
cbd4
Kirja käsittelee siis Carrieta ennen Sinkkuelämää, eli ennen kuin Carrie muutti New Yorkiin ja ryhtyi kirjailijaksi. Kirjassa Carrie käykin lukion viimeistä vuotta ja tuskastelee juuri niiden asioiden parissa kuin abit yleensäkin – mm. poikajuttuja ja sitä, pääseekö haluamaansa yliopistoon opiskelemaan. Kirja toki eroaa hiukan siitä mitä tv-sarjassa ja leffoissakin on annettu Carrien menneisyydestä ymmärtää, mutten usko että se ketään kovin mahdottomasti häiritsee, sillä onhan kyseessä kuitenkin vain “hömppäkirja”.
En tiedä miten muut kirjan lukeneet on asian kokenut, mutta itse koin olevani ehkä jopa liian vanha tämmöiselle kirjallisuudelle – oon kuitenkin päässyt lukiosta “jo” pari vuotta sitten, minkä vuoksi Carrien lukioaikainen elämä vaikuttaa turhan… lapselliselta. Tai siis välillä tuntui kuin olisin lukenut Prinsessapäiväkirjoja tai jotain muuta selvästi teini-ikäisille suunnuttua kirjaa! Mutta voihan tietty olla että kirjailija on tämän teoksen sellaiseksi tarkoittanutkin – alkuperäinen Sinkkuelämää -kirja (mihin tv -sarja pohjautui) olkoon sitten enemmän vanhempien ihmisten mieleen.
Kaikenkaikkiaan sanoisin kuitenkin että kirja on kivaa ja kevyttä luettavaa nuoremmille, kuin myös niille vanhemmille sinkkisfaneille, joita kiinnostaa tietää millainen Carrien nuoruus hahmon luojan mielestä oli. Itse en kuitenkaan ihastunut siinä määrin, että lukisin kirjaa enää toistamiseen – sillä ei mun mielestä ollut niin paljon annettavaa tälle fanille. Mutta parin aiemmin kommentoineen kanssa on oltava samaa mieltä, että loppu oli aika kiva 🙂

cbd5

Kirja jäänee nätiksi sisustuselementiksi olkkarin ikkunalaudalle.

Kommentit (13)

Hahah, no tuolla kuvakulmalla voi tietty olla jotain tekemistä asian kanssa- ei mustakaan kovin imartelevaa kuvaa saisi jos noin röhnöttäisin 😀 Todellisuudessahan Nirppu on vähän pienikokoisempi kuin venäjän toyt “normaalisti” 🙂

voii että nyt tekis mieli lukee toi! varsinki kun kansi näyttää niin houkuttelevalta 😉 t. ihminen joka valitsee kirjat kannen perusteella ;D

oivoi ihana koiruli =)=) hihi

Luen tota ite just nyt kanssa, ja oon kyllä oikeasti lievästi pettynyt. Musta on tosi väärin – vaikka kyllä, ne hahmot ovat alunperin Candace Bushnellin luomia – että kirjailija ei ole seurannut tv-sarjaa ja ei ole välittänyt yhtään hahmojen kehityksestä ja mitä tv-sarjassa on kerrottu Carrien lapsuudesta ja nuoruudesta. Niitä yksityiskohtia ei ole paljon, mutta esim. se, että tv-sarjan mukaan Carrien isä lähti nuorena lätkimään ja jätti hänet äidilleen, vaikuttaa Carrien hahmoon todella merkittävästi ja siihen, miten hän pohtii omaa suhdettaan miehiin. Ja sitten Candace kirjoittaa kirjan, jossa kaikki perhesuhteet ovatkin ihan toisin.
Sanokoon kuka mitä sanoo, mutta itse olisin halunnut lukea Carrien “todellisen” kasvutarinan, koska minulle Carrie on oikea henkilö. Ketä kiinnostaisi lukea Tarja Halosen elämänkerta, jossa on keksitty lapsuus?
Teksti ei oikein tempaa mukaansa, mutta no lukeehan tuota. Katsotaan miten tarina etenee, olen nyt jossain luvussa kahdeskan. Mutta joo, itselläni on vähän sama fiilis kuin sinulla, että ihan kuin kävisi omia kouluaikoja taas läpi, tosi itselläni tulee enemmän yläaste mieleen. Olen itse vielä lukiossa. 🙂

Aivan ihana tuo viimenen kuva!!! Voi mikä ilme 😀 <3

En tykänny yhtään siitä alkuperäsestäkään Sinkkuelämää-kirjasta, mut kai toikin pitäis joskus lukee. Tosi kivan näkönen toi kirja ainakin on, jos ei muuta 😛

Hihih en tuomitse, sorrun itse monesti samaan 😉

hihih 😉

Hih, Nirppu kiittää 😉

Hihih, kansista tulee kyllä plussaa, tosi kekseliäät 😉

Kuulostaa kyllä ihan kiinnostavalta toi kirja.. Varmaan sellasta hyvää kevyttä kesälukemista 🙂
Ja toi koira, miten se voi olla tollasessa asennossa :DD

Voi, tuo on kyllä ihan omiaan just kesäluettavaksi ;> Ja Nipa makoilee aina tuolleen, se jopa nukkuu enimmäkseen noin 😀

Tää ei nyt liity mitenkään sun kirjapostaukseen, mutta Nirppu näyttää aika lihavalta tossa viimeisessä kuvassa 😀 Kääpiökoirat kun usein ovat rakenteeltaan hoikkia ja jänteviä.

Hahah, no tuolla kuvakulmalla voi tietty olla jotain tekemistä asian kanssa- ei mustakaan kovin imartelevaa kuvaa saisi jos noin röhnöttäisin 😀 Todellisuudessahan Nirppu on vähän pienikokoisempi kuin venäjän toyt “normaalisti” 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *