Jenni Ukkonen 21.9.2010

turistina

Teksti: Jenni Ukkonen

Äiti lähtee piakkoin takaisin Suomeen, joten iltaisin ollaan oltu turisteja ja käyty katsomassa nähtävyyksiä: eilen Big Beniä ja London Eyeta, tänään Tower Bridgeä. Vaikka iltaisin onkin jo säkkipimeää, on silti ihanan lämmintä ja valaistusten ansiosta mahdottoman kaunista!

tu9
tu7
tu4
tu2
tu1

Edelliseen postaukseen liittyen sen verran updatea että toinen kämppiksistäni onkin Ruotsista eikä suinkaan täältä Englannista, vaikka tytön ulkonäkö ja nimi niin saikin luulemaan. Kyseinen tyttö aloittaa muuten samassa koulussa kuin minä, erillä kampuksella vaan. Tänään tytöt osasi myös kertoa että kahteen tyhjään huoneeseen muuttaa kaksi poikaa, huomenna tai ylihuomenna. Siispä asunto tulee täyteen… 🙂

Kommentit (26)

Hihih, tuskinpa tulen sentään Primarkissa niin monesti asioimaan, alkaa hermot mennä jo ekan 5 minuutin aikana kun siellä on 😉

Et uskokkaan kuinka kateellinen olen! Asuin pari vuotta sitten Lontoossa 12kk ja sydän jäi sinne kokonaan. Kuvat herättävät aina kaikki ihanat muistot mieleen ja varsinkin nyt, kun Suomessa sataa vettä ja töihin pitäisi lähtä, meinaa masentaa 🙂
NAUTI ajastasi siellä!
nim. todella kateellinen 😉

Ihan täydellinen tuo Big Ben -kuva! Jäin oikein tuijottamaan. 😮

Hihi ja se otettiin vielä puolivahingossa 🙂 Mutta siis kiitos 🙂 Vielä kun olisi vähän tarkempi…

Kiitos 🙂 Toivottavasti sullekin tulee vielä uusia mahdollisuuksia lähteä jos niihin haluat tarttua :>

Vauu :o! Mun täytyy kysyä nyt tyhmiä, mutta monelta tuolla tulee pimeetä? Siis ihanihan pimeetä, niinkuin näissä kuvissa 🙂

Mä oon niin nössö, että pelkäisin tollasta ventovieraiden kanssa asumista ihan hulluna 😀 kököttäisin varmaan sielä omassa huoneessani ja kokkaisin keskellä yötä ettei kukaan yllätä mua :DD

Mä oon niin ylpeä susta että uskalsit lähteä yksinäsi toiseen maahan vaikka on parisuhdekin – en tarkoita tätä minään miinuksena vaan tarkoitan sitä, että oot tosi rohkea ja teidän suhde on varmasti vankalla pohjalla kun näin teet 🙂 Mullakin ollut pienimuotoista haavetta ulkomaille muutosta mutta poikaystävä opiskelee täällä Suomessa – tosin hänkään ei oo nähnyt minään ongelmana sitä, että ilmottautuisi välillä vaikka sitten poissaolevaksi lukukaudeltaan tms että voitaisiin kokeilla ulkomailla asumista. Juuri Lontoo itseasiassa ollut kyseessä meilläkin 🙂 Mä vaan oon niin sellanen ihminen etten kestäis kaukosuhteessa, tykkään ihan liikaa siitä kainalopaikasta että mulla ei samanlainen järjestely ehkä toimisi mutta toivottavasti teillä tulee toimimaan! 🙂
Ihania kuvia! Ehkä törmätään vahingossa marraskuussa, ollaan sillon lähdössä lievittämään Lontoo-ikävää viikon reissulla! :>

Tulee kyllä niin Lontoo ikävä näistä kuvista. Pian pitää päästä sinne!Paljon tsemppiä opiskeluihin ja kaikkeen uuteen! 🙂

Kaunista kaunista kaunista!! Oon ihan kade! 🙂

Moikka! En ole aikaisemmin lukenut blogiasi, mutta nyt kun bongasin että oot muuttanut Lontooseen niin innostuin lukemaan! Vaikuttaa tosi kivalta blogilta muutenkin!
Mulla on haaveena vielä joskus asua ainakin vähän aikaa Lontoossa ja/tai Tukholmassa. Lontooseen ehkäpä jo parin vuoden päästä vaihto-opiskelujen muodossa! Vaikka täytyy pitää mieli avoinna, kun ei sitä ikinä tiedä minne elämä vie.. Mutta täytyy varmaan kaiken varalta alkaa säästämään, kun eikös se elämä siellä ole aika kallista.. :/
Paljon tsemppiä “uuteen alkuun”!! :)-Taija

Aivan ihanalta näyttää kuvat! Sikahienoa että oot päässy toteuttamaan unelmaas!:) Toivottavasti tulee olemaan lisääkin kuvia myös Lontoosta ja sen ihanista maisemista ja kaikesta :))

Mahtavaa kun olet nyt siellä! Oon ihan jännittäny sun puolesta kaikkia näitä kuvioita, onneksi sait asunnon (tai huoneen, mikä se nyt on) ja muutekin tuntuu kaikki sujuvan hyvin 🙂 täytyy muutaman kerran päivässä käydä kurkkimassa, että mitä nyt tapahtuu! Paljon tsemppiä ja toivottavasti saat paljon uusia ystäviä. Vaikutat niin reippaalta ja mukavalta, että varmasti pärjäät! Ja hei, koti-ikävä on ihan normaalia eikä sitä tarvitse häpeillä! Koti on siellä missä sydän on! Minä olen jo melkein 5v. asunut täällä Pariisissa ja silti välillä iskee tajuton koti-ikävä, onneksi nykyään saa nopeasti yhteyden perheeseen 🙂
Koska koulu virallisesti alkaa? Ja ihan noin muuten, mikä tuo pyöreä rakennus on mikä on täynnä ikkunoita? Tower Bridge kuvan alla. Joku toimistorakennus vissiin on? Näyttää hauskalta 🙂
Nimimerkillä: Ei koskaan Lontoossa käynyt vaikka muut saarivaltion isot ja jotkut pienetkin kaupungit on kierrettynä 😀

hei ihania kuvia! Vähänkös tossa edellisessä postauksessa toi sun sänky näyttää leveemmältä kun mun 😀 haha vitsit mulla on niskat ihan jumissa jo täällä näiden tyynyt on täällä ihan omituisen kokoisia. Ikeassa oli vaan sellaisia tosi leveitä tyynyjä. Toivottavasti sulla on mukavia kämppiksiä. Mulla on pää ihan sekaisin kaikista nimistä! täällä ihmiset vain heittelee nimiä päin mua ja mä vaan yritän kuumeisesti muistaa ne. Zemppiä hirmusesti! 🙂

Varmasti tulee 🙂 Ja kiitos!

Voi että, ilman muuta kannattaa lähteä minne vaan jos/kun mahdollisuuksia tulee 🙂 Ja tosiaan säästäminen kannattaa, ei haitannut yhtään että itsekin pidin yhden ylimääräisen välivuoden töitä tehden 😉

Ääh, tänne vaan niin ei tarvi olla !:))

Voi että, en voi muuta kuin toivoa että pääsette vaikka yhdessä matkaan 🙂 Ja onhan se Lontoo loppujen lopuksi niin lähellä Suomea ettei se varmasti haittaa vaikka toinen sinne jäisikin – kummasti sitä riittää vieraassa maassa muutakin ajateltavaa 😉

Hihii no tuskinpa sentään, kaikki täällä on samassa tilanteessa ja muakin on kämppikset jo tulleet repimään huoneesta heidän kanssaan olemaan (vaikka mulla on siis ollut äitikin täällä vielä viihdytettävänä:p) 🙂

Nuo on otettu aika lailla puoli kahdeksan aikoihin, eli silloin on jo ihan pimeää 🙂 Nyt kello on vähän vaille seitsemän ja hämärtää vähän, mutta pimeä tulee ihan yllättäen!

Hihih, mulla olikin oma tyyny mukana kun en voi muilla nukkua :p Kämppikset on tosi mukavia ainakin näin alussa, mutta äläpä huoli, eli mullakaan ole hajua toisen nimestä kun en oo enää kehdannut kysyä :—D Kurkin sen jostain muualta selville :p

Toi kuva susta Big Benin edessä on hullun kaunis!

Voi kiitos :))

Hei,Törmäilin sattumalta sun blogiin, hauska lukea miten sun Lontoon-valmistelut on sujunut. Itse muutan vuodeksi Lontooseen ensi tiistaina ja vähän on jo alkanut jännittää.. Lisäksi koulun kanssa on ollut säätöä kämpän ja kurssien kanssa joka on vähän laimentanut lähtöintoa :/Onneksi sun kivat Lontoo-postaukset nosti fiiliksen taas korkealle!Tsemppiä!

Voi että, kyllä ne asiat varmasti selvenee viimeistään kun tänne pääset 🙂 Tsemppiä sullekin muuttoon!

Hienoa kun löysin sun blogisi. Käyn aika ajoin Lontoossa ja tosi kiva kun saa vähän ” kuulumisia” sieltä. Kirjoitit:”Vaikka iltaisin onkin jo säkkipimeää, on silti ihanan lämmintä ja valaistusten ansiosta mahdottoman kaunista!” Lause sai minut tuntemaan Deja vu- tunteen, mitä on olla Lontoossa:). Kahden viikon päästä siellä taas! p.s Ehdottaisin, että laittaisit Primark -ostoksille oman osaston 😉 niin edeullisia ja kauniita ostoksia sieltä löytää. Niin ja hinnat ois kiva kun ne näkyis.

Hihih, tuskinpa tulen sentään Primarkissa niin monesti asioimaan, alkaa hermot mennä jo ekan 5 minuutin aikana kun siellä on 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *