Jenni Ukkonen 7.5.2011

unelmien perässä juoksemisesta

Teksti: Jenni Ukkonen

…Tai jostain sellaisesta, kauhea miten vaikea oli tätä sekavaa tekstiä otsikoida! Joka tapauksessa, nyt seuraa hyvin spontaania ajatuksenjuoksua päästäni – jos ei jaksa lukea huolettomasti kirjoitettua pohdiskelua, niin kannattaa skipata! :p Tuli nimittäin päivällä mietittyä (taas kerran) vähän sitä, miten erilainen mun elämä nyt olisi jos olisin elänyt muita kuunnellen tai yksinkertaisesti ollut vaatimatta itseltäni tarpeeksi. Mennyt sieltä aidan matalimmasta kohdasta, vai miten se sanotaan. En kuitenkaan ole koskaan ollut ihminen joka vaan tyytyy, sen sijaan että näkisi vaivaa ja tekisi töitä haluamansa eteen. Joskus kun oon jossain tapauksessa tyytynyt, on siinä huomannut vain että sitä jää katumaan, ja lopulta lähtee taas tavoittelemaan sitä, mitä entuudestaankin jo halusi. Tyytymisessä haaskaa siis vain aikaa, eikä siten voi koskaan saavuttaa täydellista onnea – no, mun mielestä ainakaan. Mun mielestä varsinkaan nuoren ihmisen ei ikinä kannata tyytyä, sillä parempaankin varmasti pystyy. Esimerkki: jos olisin viime syksynä vaan tyytynyt silloiseen elämääni, asuisin vieläkin Rovaniemellä (yök), en opiskelisi vieläkään missään (bad me), ja olisin todennäköisesti yhä sidottuna parisuhteeseen, mihin en ollut tyytyväinen (jaiks!). Kuulostaako se nyt sitten hyvältä 22 -vuotiaalle, kun toinen vaihtoehto on opiskella unelmiensa alaa Lontoossa ja muutenkin elää ja kokea täysillä?Totta kai meitä ihmisiä on monenlaisia ja joku joka “tyytyy”, voi elää silti täysin onnellisesti elämänsä viime metreille saakka. Mutta mun näkökulmasta tilaisuuksiin, niin hulluja kuin ne olisikaan, tulee tarttua, ja uusille jutuille annettava mahdollisuus – niin kauan kun niitä vielä eteen tippuu! Lähtöpisteeseen on kuitenkin niin helppo palata takaisin, jos huomaa tehneensä virhearvion – eikä siinä ole mitään noloa. Nolompaa olisi alkaa katumaan vuosien jälkeen sitä, minkä jätti tekemättä. Ja vaikka aina suunnitelmistani vanhemmille kertoessani oon saanut vastaukseksi jotain “et muuten varmasti” -tyylistä, en ole siitä pahemmin välittänyt – siten multa olisi jäänyt kyllä tosi hienoja juttuja kokematta. Kuten vaikkapa kesä Kaliforniassa, kesätöiden teko Roomassa tai ihan tänne Englantiin muuttaminen. Onnekseni joka kerta kun toteutin suunnitelmani, huomasivat vanhempanikin miten se juttu olikin toimiva ja miten paljon se mulle antoi. Pitää muistaa että silloin kun vanhemmat itse oli nuoria, oli maailmakin aika erinlainen, eikä mahdollisuuksia ehkä edes ihan yhtä rajattomasti ollut, kuin mitä meillä nyt on.Loppuun voisin siis kai todeta jälleen kerran olevani niin uskomattoman onnellinen tämänhetkiseen tilanteeseeni, että pitäisi kai ihan nipitää itseäni onko tämä kaikki tottakaan! Riskien ottaminen kannattaa aina! :)Kuvat uusimmasta Glamourista, missä oli muuten näin sivuhuomiona ihan hyvä juttu itseensä luottamisesta. Huomasin juttua lukiessani ainakin, ettei multa taida sitä kauheasti puuttua :p Hyvähyvä!Mutta nyt jätän nämä jaarittelut ja jatkan tällä viikolla ostamani lehtikasan läpikahlaamista! Mukavia lauantai-iltoja kaikille! :)Ps. Illan biisi hihi :p

Kommentit (38)

No hyvä jos pohdit postauksen sanomaa vielä uudelleen, sillä pointtinahan tässä ei tosiaan se kotikaupunkini ollut vaan ihan kuten otsikkokin kertoo niin unelmien perässä juokseminen ja niiden toteuttaminen! Siksi tuntui hassulta että löysit postauksesta vain yhden kohdan ja tuomitsit minut sen perusteella säälittäväksi 🙂

Way to go girl! :)Itselläni on ihan samanlaisia fiiliksiä, eikä oo aina helppoa tehdä niinkun sydän sanoo, varsinkin jos lähipiiri pyörittelee vieressä silmiään. Tää on koomista, mutta viimeksi kuuntelin sydäntäni ja lähin opiskelemaan Rovaniemelle “koska huvitti” 😀 Nyt tosin oon suunnitellut lähteväni takasin etelään päin, mutta Rollosta on hyvä ponnistaa! 😛 Etäisyyden ottaminen kaikkeen on ollu ihan parasta, kun lähtee kauas näkee lähelle :)Sulla on tosi kiva blogi, mukava saada tämmösiä syvällisempiä juttuja välillä.
Pidetään kiinni meidän unelmista ja annetaan elämän viedä! :)Tsemppiä, toivottavasti sun Lontoo- elämä vaan paranee paranemistaan!

Amen, sister!:D Tuota oon yrittänyt selittää kavereille, jotka on ollut johonkin tilanteeseen tyytymättömiä, kukaan ei tule sun puolesta tekemään niitä asioita vaan sen muutoksen on lähdettävä susta, sun on otettava se ensimmäinen askel. Niin vaikeeta kun se tietyissä asioissa onki niin en tiedä ketään, joka ois loppujen lopuks katunut sitä rohkeutta tai hyppyä tuntemattomaan vaikka asiat eivät oiskaan menneet suunnitelmien mukaan! You’re here only once, why bother if you don’t want to take the leap?

Hei Jenni!Olen blogiasi seurannut jo jonkin aikaa ja täytyy sanoa,että peukut pystyyn sun elämänasenteesta, loistavaa!! Itse lähdin ulkomailla heti lukion jälkeen ja kaikki olivat silloin sitä mieltä,että ei kannata ja välivuosi ja miten kamalaa sekin sitten on. No, takaisin kotiin tulin miljoona kokemusta rikkaampana, yksi pieni tutkinto takataskussa ja mielettömällä itseluottomuksella. Tuntemattomaan hyppääminen kannatti ja se kokemus kulkee mukana aina. Kun yhden kerran lähtee niin on helppo lähteä uudestaankin, aina Suomeen pääsee takaisin ja voi olla ylpeä siitä,että on lähtenyt ja elänyt elämää siten kun itse haluaa. Tällähetkellä mua ei sais Suomesta pois millään ja hyvä näin.
Sun blogia on ilo lukea ja saada tähän kaukokaipuuseen hieman lääkettä… Bootsin ihania valokoimia kaipaillen… 🙂 Lämpimiä loppukevään päiviä sinne! 🙂

Ihana kuulla, että joku toinenkin on samassa elämäntilanteessa, missä kaikki tuntuu itselleen niin täydellisestä, optimilta ja parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Täältä löytyy yksi toinen! On kyllä mieletöntä herätä ja tajuta että elämässä on kaikki niin hyvin ja life is good 🙂

Oon kyllä täysin samaa mieltä siitä, että unelmien perään kannattaa pyrkiä eikä vain tyytyä “huonompaan” 🙂

Miks en oo tienny mitään tosta sun kesästä Kaliforniassa?:D Voitko kertoo jotain siitä?

Voi, mä oon just näitä niin miettinyt viime aikoina! Pitäisi vaan rohkeasti tarttua niihin mahdollisuuksiin, mitä saa. Etenkin, jos on pienikin mahdollisuus, että ne vie kohti sitä omaa unelmaa 🙂 En vaan ole ollenkaan rohkea ja monesti pelottaa ihan hirveästi, jos pitää poiketa siitä tutusta ja turvallisesta. Mutta tästä lähtien aion olla rohkea ja pistää enemmän itseäni peliin. Kadehdin sua kun oot uskaltanut lähteä sinne ja tavoitella omia unelmiasi!

Tosi hyvä teksti kaikin puolin, mukavaa että oot onnellinen.
Itteä tosin Rovaniemellä asuvana ja siellä unelmaansa vapaana elävänä ihmisenä surettaa se, miten vähän tunnut arvostavan kotikaupunkiasi. Ei se, että asuu Lontoon sijaan Rovaniemellä tarkoita, etteikö uskaltaisi ottaa riskejä ja heittäytyä, tai etteikö luottaisi itseensä.
Ehket sitä tarkoittanutkaan, mutta Rovaniemi on omaa sydäntä niin lähellä että kirpaisee aina kun annat siitä niin inhottavan kuvan blogissasi.
Kaikesta huolimatta aurinkoista kevättä ja lisää lennokkaita unelmia, niin sinulle kuin minulle 🙂

Ihan kuin olisin lukenut omaa tekstiä… Sitten laitoin biisin ja lueskelin uudestaan ja hyvä etten jo itkenyt 😀 Ihanaa että oikeasti elät elämääsi ja koet että oot tehny oikeita ratkaisuja. Mutta voitko joskus kertoa Kalifornian ja Rooman kesistä?! Miksi en tiedä jo näistä? 😉 Mä painiskelen nyt sen kanssa, että jäädäkö tänne vai lähteäkö takaisin Suomeen ja nyt tämän tekstin jälkeen tuntuu että miksi en elisi ja kokisi vain lisää? Miksi tyytyisin (sitä se tosiaan olisi) Suomeen kun maailmassa on ihan liikaa nähtävää?

Wow! Ihana teksti ja juuri oikeaan aikaan, kiitos! Auttoi minua eräässä asiassa.. 🙂

Allekirjoitan kyllä koko tekstin 🙂 Jos en olis tehnyt just niinkuin halusin vaan just niinkuin kaikki muut odotti, asuisin Torniossa halvassa vuokrakämpässä, eläisin opintotuella, kävisin koulua ja olisin sinkkuna. Ja kaipaisin jotain ihan muuta, vaikka sellainenkin elämä olis varmasti edes joskus ollutkin ihan ok, jos siihen vaan olis tyytynyt. Nyt vaan maksellaan omaa taloa pois, asutaan pohjoisessa, mulla on virka, me ollaan naimisissa, pihalla on maailman ihanin ad/hd-orava (koiraksi joku ehkä sanois :D) ja lokakuussa tulee vauva. Parhautta<3 En vois olla yhtään kiitollisempi itelleni että uskalsin valita parisuhteen ja ystävien välillä just niinkuin valitsin, vaikka ne silloiset ystävät painostikin ja kovasti. Enkä vois yhtään kiitollisempi olla että hain tuota työtä, vaikka kaikki sanoi että en mä ikinä tule saamaan sitä. Enkä vois yhtään kiitollisempi olla että mentiin naimisiin vaikka ympäriltä kuului ihan järjetön määrä vastalauseita.
Unelmien eteen pitää aina tehdä töitä. Mun elämä olis ihan päinvastaista jos en olis vaan menny oman pään mukaan. Se toisenlainen elämäkin olis varmasti ollut ihan kivaa ja ihan ok, mutta sisimmässään sitä olis aina kaivannu jotain ihan muuta. Ja lopultahan sitä olis kuitenkin päätynyt naimisiin, omaan taloon, pohjoiseen ja äidiksi. Eli kuten kirjoititkin, niin se tyytyminen on vaan ajanhukkaamista. 🙂
Huh pitkä kommentti, mutta tämä aihe on kyllä lähellä sydäntä. Musta on myös ihanaa kun on bloggaaja, joka varmasti kannustaa ihmisiä luottaan itseensä ja tekemään töitä just sen eteen mitä haluaa. Kiitos tästä blogista, olet valloittava!

Ihana kirjoitus, ja ah NIIN TOTTA 🙂 Olet rohkea nuori nainen!

Kaunotar <3 Oon niin onnellinen tästä postauksesta sun puolesta 🙂 Oot kyllä kaiken onnen ansainnut 🙂

Hihih, no onhan se sellainen paikka että ihan hyvä sekin kokea jossain vaiheessa elämää 😉 Ja tosiaan, sieltä on hyvä ponnistaa! kiitos paljon ja sitä samaa sinne 🙂

Mahtavaa kuulla että sielläkin riskit kannatti 🙂 Samoin sinne mukavaa loppukevään jatkoa 🙂

Se tapahtui jo ennen blogia 🙂

Kyllä se rohkeus aina palkitaan, vaikka totta kai se aina pelottaa tai ainakin jännittää – mutta sehän siitä just kiinnostavaa tekeekin 😉 Hienoa kuulla että aiot itsekin olla rohkeampi, et varmasti siten mitään ainakaan menetä 🙂

Rovaniemi nyt vaan on kamala kaupunki

En olekaan huomannut että olen siitä noin inhottavan kuvan antanut, sillä ei mulla toki mitään Rovaniemeä vastaan ole. Se oli hyvä kaupunki kasvaa ja siellä eläessä oppi arvostamaan kaikenlaista. Mutta, se nyt ei yksinkertaisesti ollut se paikka missä tunsin oloni hyväksi. Ja mitäpä sitä elämää sellaisessa paikassa tuhlaamaan! Rovaniemellä tulen toki vielä jatkossakin vierailemaan, mutta oman mielenterveyteni vuoksi en sinne enää pysyvästi palaisi – eikä sillä, eipä sieltä “onneksi” juuri koulustani vastaavaa työtä löytyisikään :p Hienoa kuitenkin kuulla että jotkut siellä myös viihtyvät ja haluavat olla, todella 🙂 Ihania kevätpäiviä sinne siis! 🙂

Hahah voi Lotta:p<3 Ne on molemmat tapahtunu ennen blogia, eli aiiikoja sitten! Mutta ehkä joskus jaksan niistä vielä kertoa, ei vaan oo ihan lyhyitä tarinoita ne :p Nää valinnat on kyllä niin stressaavia, kunnes tekee mielensä ja sitten onkin tosi helpottunut olo 🙂 Eiköhän se jossain välissä aukea mitä haluat syksyllä tehdä 🙂

Voi että, no ihan mahtavaa jos tästä ihan oikeasti noin oli hyötyä 🙂 Tsemppiä siihen asiaan, mikä se nyt onkaan 🙂

No makunsa jokaisella 🙂

Mua kiinnostaa kaikki mitkä liittyy ulkomaihin ja riskien ottamiseen ja kokemuksiin, joten olisi ihan noista kuulla mutta ymmärrän jos on paljon aikaa ja pitkiä tarinoita :p Mutta niin… Ahaa-elämystä odotellessa 🙂

Aivan mahtava kirjoitus ! Itse olen juuri tuossa tilanteessa, että vanhemmat sanovat joka asiaan “et muuten varmasti”, mutta itse tiedän mitä haluan ja sitä aion tavoitella, vaikka kuinka muut epäilisivät. Minäkään en aio tyytyä, vaan täysillä kohti unelmiaan eli vuoden kuluttua välivuosi ja ulkomaille suuntaaminen.
Kiitos tästä kannustavasta tekstistä. 🙂

Ois ihana kuulla joskus vähän enemmän noista sun Rooman ja Kalifornian reissuista ne nimittäin vaikuttaa ihan sika upeille kokemuksille! 🙂

Jenni, ihan mahtava teksti. Tää on just mitä ite on tosi paljon miettiny tässä vuosien saatossa, ja etenkin nyt kun vihdoin uskals laittaa hakupaperit Metiin ja pääsi vielä sisällekin 🙂 Tästä elämässä on kyse, että uskaltaa. Se menee hyvin tai ei mene, mut ei voi tietää ellei edes yritä. Ja jotenkin nyt kun jännittää ens syksyä kauheesti, niin toi sun mainitsema mahdollinen paluu siihen mistä lähti ilman että sitä tarvitsee hävetä, kuulostaa kans tosi lohduttavalta. Kiitos muutenkin sun blogista, en oo kommentoinut aiemmin mut nyt oli pakko, kun oli niin osuva juttu. Lueskellut kyllä oon innokkaasti koska toi oma tie vie sinne suunnille kans kohta 🙂

Hyvältä kuulostaa, eli ei muuta kuin tsemppiä kaikkeen – kylläpä ne vanhemmatkin nämä asiat ajallaan hyviksi huomaa 😉

Voin kokeilla jos jossain välissä jaksan noista “nuoruuden seikkailuista” vähän kertoa, löytyy noiden kahden lisäksi enemmänkin nimittäin, hih 🙂 Mutta ihan lähiviikkoina ei varmaankaan toteudu! 🙂

Pitää katsoa jos joskus jaksan niitä vielä muistella 🙂

Voi että, mahtavaa kuulla että sielläkin on tartuttu tilaisuuteen – et varmasti tule katumaan! Että ei sitten muuta kuin tervetuloa vaan tänne päin maailmaa 😉 Niin, ja kiva että innostuit jättään kommenttia 🙂

Hei sun elämä kuulostaa just siltä mitä itekki haluan, tuntuu että meissä on jollain tapaa jotain samaa. Ajattelin kysäistä haluaisitko tehdä juttua sun kesästä kaliforniasta tai kesätöistä Roomassa? En vois enempää olla innoissani päästessäni lukemana juttujasi näistä. Itse lähinnä tehnyt omatoimi matkoja mutta pidemmäksi aikaa ulkomaille ois tarkoitus lähteä kun tästä muutaman vuoden päästä valmistuu, sun vinkeistä vois varmasti olla apua. Kiitos jo etukäteen.-Runotyttö

Täytyy miettiä jaksanko alkaa niistä kertomaan, ne tapahtui kuitenkin jo kauan ennen blogia eikä niistä ihan lyhyellä sanamäärällä pääsisi – ehkä jos mulla on kesälomalla joutilasta aikaa, voisin sitä harkita 🙂

Moi! Lehtijuttu kuulosti tosi hyvältä, ja kirjoitat mahtavasti! Oliko tuo Glamour UK:N vai USA:n versio?

Kiitos vaan 🙂 UK Glamour oli 🙂

Ihminen, joka häpeää omaa kotikaupunkiaan, on jotenkin säälittävä.Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin.

Missäs välissä oon ilmoittanut häpeäväni Rovaniemeä, voisitko ystävällisesti sen kertoa? Se ettei tunne oloaan jossain paikassa kotoisaksi, ja se että häpeää jotain paikkaa, on mielestäni täysin eri asiat 🙂 Jatkoja sinnekin honey!

Jostain syystä vastaanotin postauksen tosi negatiivisesti, syy ei tosiaan ole välttämättä sinun. Vaan täällä vastaanottajan päässä. Mielessä pyöri Coco Chanel (parka), joka häpesi omaa alkuperäänsä. Vaikka juuri se alkuperä tekee hänenkin tarinastaan entistä lumoavamman.
Sinulla oli tarkoitus varmaan tsempata ihmisiä uskomaan unelmiinsa ja uskaltautumaan eteenpäin 🙂

No hyvä jos pohdit postauksen sanomaa vielä uudelleen, sillä pointtinahan tässä ei tosiaan se kotikaupunkini ollut vaan ihan kuten otsikkokin kertoo niin unelmien perässä juokseminen ja niiden toteuttaminen! Siksi tuntui hassulta että löysit postauksesta vain yhden kohdan ja tuomitsit minut sen perusteella säälittäväksi 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *