Jenni Ukkonen 4.2.2012

uudistunut the look

Teksti: Jenni Ukkonen

Keskiviikkona juhlittiin Kauneusklinikka The Lookin uudistuneita tiloja, ja itsekin kävin siellä menoa katselemassa. Tila on suurentunut ja näyttää ihan mahtavalta! Kuvia tuli räpsittyä aikalailla, tosin itse en tuntenut oloani kauhean edustavaksi, joten läntään tähän nyt sitten ihan vähän muita kuvia näytille 😀

Sussu ja Jassi

Samalla lanseerattiin myös TJ Collection, mihin kuuluu mm. yöasuja, lisäravinteita (sain mukaani purkillisen Fat Burnereita, mielenkiinnolla alan testailla!), energiajuomia ja kultanaamio (sellainen löytyi goodie bagista, oijoi:)

Tiina

DJ Amara

Esko Eerikäinen oli juontamassa

Sussu on tosiaan Tiina Jylhän mallikisan voittaja ja TJ Collectionin kasvo 🙂

The Lookista siirryttiin vielä illanviettoon, minnes muuallekaan kuin Namuun 😀 Kuinkahan monesti mulla tuli tuon viikon aikana siellä käytyä, heh 🙂

Kiva ilta oli! Runosuoni ei nyt syki tämän enempää, mutta toivottavasti edes kuvista oli jotain iloa :p Sitä kultanaamiota ajattelin testailla huomenna (on ollut sen verran rankka viikonloppu ja lauantaissa vasta ollaan…:D) ja siihen liittyen saattaa olla jotain kivaa teillekin tiedossa 😉

On Wednesday I attended a party at The Look. It was to celebrate the newly renovated space and TJ Collection. I didn’t feel like posing for camera myself so I just took pictures of everything else 😀 Afterparty was held in Namu, so I went there quite a lot during my week in Helsinki! I didn’t mind though, I really like the place 🙂

Kommentit (20)

Tietääkseni ei tuolla tehty hoitoja, ihan sellaiset normaalit rupattelubileet 🙂 Hihi joo niinhän ne näyttäisi, mutta eivät kyllä taida sitä olla 😀

Äh, ois ollut niin kiva ehtiä poiketa tuollakin! Onneksi me nähdään taas pian.:)

Niimpäää ei oo kauaa!! Can’t wait 🙂

Kivalta näyttää tuo uusi sisustus! 🙂

Nuista kuvista välittyi oikein hilpeä tunnelma 🙂

Onpa kaunis sulla kuva Tiina Jylhästä, hän on niin eleganttina siinä.
Sussu on kyllä ollut oiva valinta TJ Collectionille, sen verran kaunis tyttö on. Piti vielä palata monta kertaa ihailemaan kuinka kaunis hän on 😉
Harmi, ettet tuntenut itseäsi edustavaksi tuona iltana, olis ollut kivaa nähdä susta enemmän kuvia.

tiiätkö pääseekö tonne namuun 20-21 vuotiaat?

Heii 🙂 Olisi kiva kuulla sun mielipiteitä kivoista yökerhoista Helsingissä, joihin ikärajaa olisi 18, kun olen itse vasta piakkoin täyttämässä. Tuo Namu vaikutti kuvien perusteella siistiltä – löytyykö sieltä tanssilattiaa? En itse tykkää niin kauheasti kännätä ja olen kuullut villiä huhua, että monet K18 paikat ovat sellasia teiniluolia. Juu, teinihän sitä vielä ollaan, mutta oon vähän pikkuvanha 😀 Ymmärrän, että et asu Helsingissä, mutta jos tulee joku kiva paikka mieleen, niin jaa toki kokemukseksi. Kiitos kivasta blogista.

no kyllä huomaa että tolla sussulla on muutama piikki huuliin laitettu :——–D mun mielestä sulla näyttää paljon luonnollisemmilta ja kauniimmilta!

Onko tuossa mallistossa (siis kauneudenhoito) sitä jotain hampaidenvalkaisua? 🙂 Olisi kiva jos saisi apua näihin keltaisiin kuninkaisiin, kun omat hampaat ovat kutienkin ihan kauniin malliset…

Taitaa tuo kuva vääristää mukavasti, sillä sun reitesi näyttävät ihan suhteettoman isoilta, vaikka todellisuudessa ne kyllä ovat sirot? Ainakin muista kuvista olen katsellut, että ihan hoikka olet 🙂

Jei kiva jos välittyi :))

Oon kyllä samaa mieltä että parempaa mallivalintaa ei olisi voitu tehdä 🙂

Namussa on sellainen pieni tanssilattia, istumapaikkoja löytyi puolestaan tosi runsaasti mikä oli mun mielestä ainoastaan hyvä sillä itse tykkään enemmän seurustella kuin tanssia ulkona ollessa 🙂 Täytyää sanoa että Helsingissä en ole kauhean monessa paikassa käynytkään, aina niissä samoissa tulee pyörittyä (nyt tuo Namu, Tiikeri, Teatteri, Bläk, kesällä Kaivohuone… onkohan sitä tullut muualla käytyäkään :D). Valiettavasti en siis osaa ihan kauheasti paikkojan ehdotella :/

Hih, mun taas täytyy sanoa että vaikka omiinikin oon tyytyväinen niin Sussun huulet on aivan mielettömän kauniit! Mutta hänellä on luonnostaankin niin erin malliset huulet kuin mulla, ettei mun huulista samannäköisiä saisikaan 🙂

Heii nyt kun sanoit niin kyllä on! Unohtui ihan mainita mutta siis juu 🙂

Juu no istuessa ne kyllä helposti levähtää, varsinkin tuollaisessa asennossa 😀

Susanna on kyllä aivan älyttömän kaunis niin nyt kuin ennen muokkaustakin 🙂 Jostain syystä en kuitenkaan pidä niistä kuvista joita löytyy TJ Collectionin sivuilta. Niitä on mielestäni muokattu liikaa ja Susanna on luonnossa ja sinun ottamissa kuvissa paaaljon kauniimpi!

🙂

Onpa upeita kuvia ja upean näköinen paikka! Ja hienot kemut, olisi kyllä kiva ollut tuolla mukana 🙂 Laitettiinko siellä jotain hoitoja? hmmm Esko ja Susanna näyttäisivät hyvältä parilta 🙂

Tietääkseni ei tuolla tehty hoitoja, ihan sellaiset normaalit rupattelubileet 🙂 Hihi joo niinhän ne näyttäisi, mutta eivät kyllä taida sitä olla 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *